maanantai 30. kesäkuuta 2014

Tampereella

Tein tänä viikonloppuna pienen Tampere-reissun tapaamaan yhtä parhaista ystävistäni. Hän muutti Tampereelle jo lukion alussa, josta onkin jo jonkin verran aikaa, joten Tampere on minulle Suomen kolmanneksi tutuin kaupunki. Tästä huolimatta tuntuu, että sielläkin on ihan hirveästi sellaista nähtävää ja koettavaa, joita ei ole vielä nähnyt ja kokenut.

Tämän reissun ykkösjuttu oli ehdottomasti Rajaportin sauna, joka on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna. Tätä saunakokemusta on vaikea selittää, sillä sauna oli aika erilainen kuin perussauna, mitä nyt se on näille yhteistä, että molemmissa mennään kuumaan huoneeseen istumaan alasti. Kävin muuten kerran Englannissa yhdessä pikkukaupungissa hotellissa, jossa oli ihan tavallinen sauna, miehille ja naisille omat saunavuorot. Hotellin työntekijät kertoivat ihan intona juttua, että kerran hotelliin oli tullut kaksi suomalaista tyttöä ja he menivät ihan alasti sinne saunaan! No, kai me suomalaiset vain olemme vähän pimeitä.

Rajaportin sauna on kaunis vanha talo, jonka sisäpihalla voi vilvoitella. Saunan yhteydessä on myös kahvila. Itse sauna on jännittävä paikka, joka pitäisi vain käydä kokemassa. Se on kahdessa kerroksessa. Alhaalla peseydytään kaatamalla äyskärillä vettä päähän ämpäristä, joka itse täytetään isosta vesialtaasta. Ylhäällä saunotaan. Kiuasta ei näy, mutta kuumuutta saa halutessaan lisää liikuttamalla iso puukeppiä. Aivan upeat löylyt sillä saa joka tapauksessa.


Loppureissu ei mennytkään niin hyvin. Nukuin huonosti ja aamulla minulle nousi kuume. En myöskään syönyt koko sunnuntaina mitään, paitsi yhden tomaatin, jonka elimistöön siirtäminen vei noin kaksi tuntia sekä haarukallisen kanaa. Syytän sipsejä. Sain niistä niin hirveän sipsikrapulan, että koko ruumis sekosi. Oli muuten viimeinen kerta, kun syön sipsejä.

Tässä vaiheessa sipsit olivat vielä turvallisesti
kulhossa piileskellen halloum-salaatin takana

Rajaportin sauna ja kahvila

Pispalassa kävelyllä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti