tiistai 17. kesäkuuta 2014

Turun saariston Rengastie

Idea pidemmästä pyöräretkestä muhi oikeastaan enemmänkin äitini päässä, sillä hän tykkää kovasti pyöräillä. Minulle se on aina ollut enemmänkin kiva nopea tapa päästä paikasta toiseen, mutta kun en ollut ennen semmoista kokeillut, niin olin ilolla mukana. Ystävä oli aiemmin vinkannut minulle, että Saariston Rengastie on ihana reitti ja mukava pyöräillä, joten lähdimme sille tielle.

Pääidea oli mennä nautiskelemaan Turun saaristosta kiertämällä  250 kilometriä pitkä Saariston Rengastie pyörillä turhaa stressiä ottamatta eli ajetaan kun ajetaan ja pysähdytään aina jos jokin näyttää kiinnostavalta tai jos vain ei juuri nyt huvita pyöräillä. Olimme varanneet kaikki nukkumapaikat valmiiksi ja selvittäneet lautta-aikataulut. Nämä ovat ihan suositeltavia juttuja tehdä etukäteen, sillä sesonkiaikana majapaikat ovat usein täynnä ja osa lautoista ei kulje kuin tiettyinä aikoina. Lisäksi tilasimme sellaisen opuksen nimeltänsä Omatoimimatkailija opas Saariston Rengastielle ja Pikku Rengastielle. Siitä nyt ei ihan hirveästi apua ollut, mutta mukana tulivat reissun suunnittelun kannalta kätevät kartat (löytyvät toki netistäkin), lista lautoista ja tietoa joistakin nähtävyyksistä. Lautat kulkevat Mossala-Dalen väliä lukuun ottamatta lyhyillä aikaväleillä ja pitkin päivää ja ovat samaista lauttaa mukaan laskematta ilmaisia.

1. päivä Turku-Kaarina

Emme halunneet hötkyillä hirveästi ensimmäisenä päivänä, joten pyöräilimme vain parikymmentä kilometriä Turun juna-asemalta Kuusistoon Kaarinaan. Kannattaa muuten ostaa myös pyörille paikat, jos matkustaa junalla. 

Majapaikkamme oli Lyhdyn Tila, joka oli kaunis paikka ja huippumukavien ihmisten pitämä. Tällaisena helsinkiläisenä pällinä jotenkin oletin, että ruokaa saa joka kulmalta, mutta tässä tapauksessa lähin ravintola/ruokakauppa oli Kaarainan keskustassa, jonka kautta olimme tulleet ja joka oli aivan liian kaukana kenenkään nälkäiselle masulle. Aloitimme siis terveellisellä linjalla tilaamalla pitsaa ja kebabia. Kokistakin tuli 1,5 litraa yhdelle hengelle, kun termi "iso kokis" ei ihan avautunut minulle puhelimessa oikein. Mutta mitäs muuta se kokisnarkkarille toi kuin iloa.

Lyhdyn tilan ruusupensas

Lyhdyn tilalta kolmen kilometrin päässä sijaitsi Kuusiston kartano ja linnan rauniot. Kartanossa sai herkullista raparperipiirakkaa ja ihailla kaunista taidetta. Linna oli raunioitunut, sillä Kustaa Vaasa oli vuonna 1528 todennut, ettei me enää tarvita tätä vanhaa rotiskoa ja antanut luvan kansalle hakea sen seinistä kivet irti. Kansahan totteli. Yllättävän paljon linnasta on silti jäljellä ja tuntui jotenkin haikealta katsella sen luonnon valtaamia huoneita ja kivisiä portaita jotka eivät johda mihinkään.

Herkkupiirakkaa kartanossa minulle, kiitos!

Raunioiden sisäänkäynti


2. päivä Kaarina-Nauvo

Seuraavana päivänä lähdimme Paraisten kautta kohti Nauvoa. Minulle nämä kulmat olivat täysin uusia, joten oli yllätys, että Parainen olikin suorastaan kaupunki. Ruoka jälleen mielessämme suuntasimme heti Paraisten kauniin keskiaikaisen kirkon tutkimisen jälkeen ensimmäiseen kahvilaan Fredrikantupaan kysymään mistä saisi ruokaa. He vähän hämmentyneinä totesivat siihen, että ei täällä kai ole kuin tuo pitseria ja sitten yksi kalakauppa, mistä saa salaattia, mutta sekin on varmaan kiinni. He kuitenkin laittoivat meille herkulliset saaristolaisleivät kasaan ja jäimme syömään auringonpaisteeseen tuvan pihalle. Fredrikantupa on ihana kahvila. Suosittelen sitä lämpimästi. Kaunis paikka, mukava henkilökunta, herkullista tarjottavaa ja historiaa. Kaikki nämä nätissä paketissa.

Fredrikantupa

Parainen on Porvoon tavoin Runebergien kaupunki ja myös osoitus siitä miten sattuman kauppaa monet elämän tapahtumat ovat. Fredrika Tengström asui leskeksi jääneen äitinsä ja neljän sisaruksensa kanssa Turussa, mutta Turun palo vei mukanaan myös Fredrikan perheen kodin ja heidän täytyi etsiä suojaa hänen enonsa luota, joka asui Paraisilla. Perhe asui enon pikkuisessa kodissa kirkon vieressä, jossa nyt toimii Fredrikantuvan kahvila, pidemmän aikaa ennen kuin saivat oman vuokra-asunnon läheltä. Paraisilla asui myös Fredrikan pikkuserkku Johan Ludvig Runeberg, jota hän ei varmasti olisi tavannut kovinkaan useasti, jos eivät traagiset tapahtumat olisi saattaneet häntä kohti nuorta lempeä ja tulevaa avioliittoa.

Leivät vatsan lämmikkeenä päätimme lähteä tutkimaan Paraisten vanhaa kaupunkia, mutta sattuma tarttui nyt meitäkin niskasta. Ei ehkä yhtä maailmaa mullistavasti kuin Fredrikaa, mutta mukavasti kuitenkin. Hetken mielijohteesta suuntasimmekin vanhan kaupungin sijaan turistikartan luo. Tämä suunnan muutos johti siihen, että läheisessä rakennuksessa juuri avatun taidenäyttelyn pitäjä nappasi meidät sisään. Näyttely oli kolmen paikallisen taiteilijan taidokasta käsialaa. Yksi taulu lähti kotiinkin. Ikävä kyllä en enää muista heidän nimiään muuten olisin heitä tänne mainostanut. He joka tapauksessa vinkkasivat meille niin ravintolan kuin suosittelvat käyntiä kalkkikivikaivokselle, jonne emme olisi muuten varmaan eksyneet. Paraisilla on itse asiassa useampi ravintola toisin kuin meille oli aiemmin epäilty.

Kalkkikivikaivos on upea. Vaikka toisaalta on aikamoista luonnon raiskaamista kaivaa maahan parin kilometrin pituudelle ja paikoitellen yli sadan metrin syvyydelle kuoppa, niin onhan se komeaa katsottavaa. Kalkkikiven kerääminen on aloitettu viimeistään 1600-luvulla, mutta ehkä jopa 1300-luvulla, sillä ainakin kirkon rakennuksessa sitä on varmasti käytetty. Näillä näkymin kalkkikiveä riittäisi vielä noin kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Kaivos yltää lähes keskustaan saakka, joten ei tarvitse kävellä pitkään päästäkseen ihailemaan kauniita näkymiä.

Paraisten kalkkikivikaivos. Kuva ei anna oikeuksia totuudelle.

Paraisten jälkeen lähdimme pyöräilemään Nauvoon Västergårdin tilalle. Tämä oli ehkä minun suosikkini yöpymispaikoistamme, vaikka itse asiassa pidin kaikista. Jälleen aivan uskomattoman idyllinen ja kaunis paikka, avoin ja ystävällinen henkilökunta ja sijainti oli ihanan rauhallinen ja rentouttava. Kylpyhuoneessakin oli pienistä valoista tehdyt tähdet. Sielu lepäsi. Olimme pyöräilleet yli 50 km päivän aikana, joka oli siihen mennessä minun henkilökohtainen ennätykseni, joten olin aika väsynyt.

Västergård

3. päivä Nauvo-Korppoo

Meri! meri!
Kolmantena päivänä keskityimme pääasiassa Nauvoon, joka oli kaiken kaikkiaan niin ihana paikka, että voisin mielelläni mennä pelkästään sinne vähintään viikoksi. En yhtään ihmettele, miksi Nauvo ja auvo rimmaavat. 

Hylkäsimme Saaristotien heti Västergårdin jälkeen ja kuljimme omia teitämme, jotka tosin mainittiin Google mapsissä, mutta joista osa oli paikoin aika pahasti metsittyneitä ja siispä pieni haaste minun Helkamalleni, joka on ihan tavallinen kaupunkipyörä. Nauvon keskustassa jumahdimme useammaksi tunniksi ensin laiturille loikoilemaan ja sitten kun olimme ruokkineet itsemme tämän raskaan työn uuvuttamana, siirryimme rantakallioille jatkamaan makoilua.

Nauvon kirkko on rakennettu keskiajalla ja siten hyvin samanlainen kuin muutkin samalta ajalta tulevat kirkot. Olen itse alunperin Porvoosta kotoisin ja kun on nähnyt Porvoon kirkon on tavallaan nähnyt nuo muutkin, vaikka ne ovatkin kaikki todella hienoja. Nauvon kirkossa on kuitenkin se erityisyys, että sieltä löytyy ensimmäinen suomenkielinen raamattu.

 

Nauvon vierassatama

Nauvon kirkko


Aittamme Faffasissa
Korppoota olikin odotettu, sillä kaikki kyltit Turusta lähtien tiedottivat Korppoosta, eikä esimerkiksi ollenkaan Paraisista tai Nauvosta. Saaristotie kuitenkin vain käväisee Korppoossa, joten tämä tarunhohtoinen kylä jäi meiltä pääasiassa näkemättä. 

Olimme yötä Faffas B&B:ssä aittamajoituksessa. Siisti huussi ja mahdollisuus suihkuun löytyivät aivan aitan vierestä. Rantakin oli kävelymatkan päässä.



4. päivä Korppoo-Iniö


Nyt olikin jännä paikka, sillä tähän mennessä olimme tienneet, että matkan varrella vastaan tulevat lautat menivät jatkuvasti ja myöhäiseen kellonaikaan asti, mutta Houtskarista Iniöön (Mossala-Dalen väliä kulkeva) menevä lautta lopetti päivänsä jo klo 16.15. Tämä oli myös reitin ainoa maksullinen lautta. Hinta on 15 euroa per pyöräilijä. Painelimme siis Korppoosta Houtskarin läpi pahemmin pysähtelemättä  horisonttiin katoavan lautan kuva mielessämme. Lauttamatka kestää noin tunnin, joten uimallakaan merta ei olisi voinut ylittää, vaikka meillä olikin hienot, vedenkestävät, ei-tosin-tiiviit pyörälaukut. 

Houtskarissa Saaristotie oli ehkä kauneimmillaan. Liikennettäkin oli niin vähän, että pystyi pyöräilemään koko ajan vierekkäin ja laulamaan koko pitäjän iloksi Ajetaan me tandemilla sekä muita valittuja klassikoita.

Hötkyily oli tässäkin tapauksessa turhaa ja olimme yli kaksi tuntia etuajassa, joten ehdimme jopa aikaisempaan lauttaan. Iniössä kävimme taas perinteisesti tutkimassa kirkon, joka olikin eri sarjaa edellisten kanssa, sillä se oli rakennettu uskonpuhdistuksen jälkeen. Koruttomassa kirkossa oli muiden kirkkojen tavoin kuitenkin oma pienoislaiva. Merihätään joutunut merimies rukoili usein Jumalaa ja vannoi rakentavansa omaan kirkkoonsa pienoismallin laivasta, jos Jumala vain soisi pelastuksen. Näin kirkkojen laivat kertovat onnellisesti päättyneistä matkoista ja lupauksen pitämisestä.

Olimme yötä Iniön Jumon saarella Bergshagenissa. Paikka avautui oikeasti vasta parin päivän päästä, mutta he ottivat meidät vastaan jo nyt ja vieläpä antoivat oman saunan käyttöönsä hieman kylmettyneille matkalaisille. Koko matkan ajan olin aivan vaikuttunut ja onnellinen siitä, kuinka ystävällisiä ja lämpimiä ihmisiä saaristossa asuu. Näin myös Bergshagenissa. Lisäksi se on silmiä hivelevän kaunis paikka ja ranta on vain kiven heiton päässä.


Bergshagen


5. päivä Iniö-Naantali

Viidentenä päivänä oli tiedossa koko matkan pisin pyöräilytavoite eli noin 75 km. Lisäksi tämä oli ainoa päivä, jolloin satoi aivan antaumuksella. Meillä oli sadeviitat mukana, mutta niissä on niin epämukava pyöräillä, ettemme sitten kuitenkaan käyttäneet niitä, vaan kastuimme Suomen suven kunniaksi. Päivään kuului myös pisin pätkä isoa, vikasta autotietä ilman pyöräilytien mahdollisuutta. Tämä oli koko reissun kurjin juttu, sillä sadetta kamalampaa oli satasta ajavat ohisuihkivat autot, jotka olivat pelottavia sekä niin kovaäänisiä, että jonkin ajan kuluttua korvissa soi.

Kävimme Taivassalossa syömässä ja yritimme murtautua lukittuun kirkkoon siinä onnistumatta. Tosin yritys jäi vain oven surulliseksi tempomiseksi. Taivassalossa kiinnostavin juttu oli tarina Kyynelten kalliosta, jossa aikoinaan tarinan mukaan teloitettiin serkukset lapsensa kera sen vuoksi, että serkkujen keskeinen liitto oli kielletty sukurutsauksen nimessä. Tämä oli minulle uusi juttu, sillä olen elänyt siinä käsityksessä, että me Suomen kansa olemme enemmän tai vähemmän suloisen sukurutsauksen tulosta siihen asti, kunnes polkupyörä keksittiin ja pääsi naapurikylän lempimään. Joka tapauksessa näiden serkusten tapauksessa mieheltä hakattiin käsi ja pää poikki ja hänet haudattiin siunaamattomalle maalle, joka oli tuona aikana paha rangaistus, sillä pääsy taivaaseen meni tätä kautta suorastaan mahdottomaksi. Nainen sai ensin katsoa miehensä kohtalon, jonka jälkeen hänet poltettiin. Heidän vauvansa hukutettiin kiehuvaan veteen.

Naantalin aurinko ei pettänyt tälläkään kertaa ja sade loppui perille saavuttaessa. Alunperin suunnitelmana oli jatkaa Turkuun asti, mutta Turun hotellit olivat täynnä ja loppujen lopuksi Naantali oli ehkä parempi juttu. Olimme kauniissa Bridget-hotellissa kaksi yötä. Huone oli aivan tajuton ja suosittelisin sitä erityisesti pariskunnalle, joka haluaa viettää romanttista aikaa yhdessä. Meillä oli oma ulko-ovi sekä oma sauna ja huone oli sisustettu niin aatelisesti, että minä pieni märältä koiralta haiseva pyöräilijä en alkuun uskaltanut koskea mihinkään, vaan seisoin vain huoneen nurkassa. Hinta oli tietenkin huomattavasti kovempi kuin saariston aittamajoituksissa.



Naantalista oli helppo sukkuloida Turkuunkin katsomaan Turun linnaa. Itse Naantali on niin kaunis, ettei sieltä välttämättä tarvitse lähteä minnekään. Vanha kaupunki vei sydämen mennessään. Varsinkin kun lämpö hiveli kasvoja ja vesi kimalteli. Omassa kotikaupungissa Helsingissä satoi.

Kaiken kaikkiaan Saariston Rengastie oli upea kokemus ja melko matalan kynnyksen aloitus pitkän matkan pyöräilyharrastusta suunnitteleville. Jotkut vääntävät koko rengastien yhdellä kertaa, mutta matkalla on niin paljon nähtävää, että minä suosittelisin rauhallista elämyksellistä lähestymistapaa ja säästäisin itsensä ruoskimisen spinning-tunnille. Lisäksi matkalla sai nauttia kesästä ja luonnosta lähes kokonaan ilman pistäviä ötököitä, mikä on aika upea juttu. Kaupunkilainen aina haaveilee maalle menosta, kunnes mäkäräiset, hyttyset ja paarmat tulevat ja tekevät elämästä helvettiä. Noiden demonien sijaan näimme kauriita, ketun, pari kuollutta käärmettä, lukuisia lintuja ja vain kaksi paarmaa, joista toisen äiti tappoi niin että vessan peili ui veressä. Punkkeja kuulemma löytyy, mutta me selvisimme ilman iskua.



2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi kivalta! Pitäisipä itsekin testata Rengastie, olen sitä usein miettinyt Nauvossa ollessani. Kiva blogi:) t. Rea

    VastaaPoista
  2. Kiva juttu Magda. Tuli taas mielihalu saaristoon! :)

    VastaaPoista