Flamencon pyörteissä

Minulla on joka vuosi tavoitteena kokeilla useampaa lyhytaikaista juttua ja sitten yhtä koko lukuvuoden pituista harrastusta. Mietin usein laskevatko muut ihmiset vuoden alkavaksi tammikuusta vai syksyn alkamisesta. Itse kun olen luokanopettaja, niin vuosi luonnollisesti alkaa koulujen alkaessa, mutta jotenkin ajattelen, että tuntisin niin muutenkin. Odotanhan ja kaipaan kesää koko vuoden ja kun se on ohi alkaa uusi odottaminen, uusi vuosi. Joka tapauksessa uutena vuotena alkaa aina myös uusi harrastus. Viime lukuvuonna se oli flamenco.

Flamenco on hekumallinen yhdistelmä intohimoa ja hallintaa. Askelkuviot ja koreografiat ovat haastavia ja kropan lisäksi aikamoista jumppaa myös aivoille. Flamencon kurinalaisen luonteen vuoksi ajattelin, että käyn vain käväisemässä yhdellä tunnilla, itse kun tykkään enemmän tietynlaisesta heittäytyvästä löysäilyistä. Jämähdin sinne kuitenkin koko lukuvuodeksi ja tanssin vielä lopuksi ryhmäni mukana keväällä Kanneltalon esityksessä. Syy tähän oli se, että flamenco on niin paljon enemmän kuin vain käsien pyörittelyä ja korkokenkien koputusta. Se on kauneutta, naisellisuutta, miehekkyyttä, musiikkia ja kuumia tunteita. 

Elina Lehtolan Helsingin Flamenco Peñan tiloissa järjestämät tunnit olivat sielunhoitoa. Ensinnäkin Elina on todella hyvä, lämmin ja omistautunut opettaja, joka on niin upea tanssija itse, että aina kun hän näytti erilaisia tanssipätkiä olisi tehnyt vain mieli istahtaa alas ihailemaan. Lisäksi useilla tunneilla oli mukana aito ja elävä kitaristi ja toisinaan jopa laulaja. En tiedä miten kuvailla sitä tunnetta, kun väsyneenä töiden jälkeen kiiruhtaa tunnille ja pääseekin konserttiin.

Lukuvuoden harjoitukset päättyivät Elinan ja toisen opettajan oppilaiden flamencoesitykseen Kanneltalolla. Meidän ryhmämme oli ainoa alkeisryhmä ja katsoessani muiden vuosia harrastaneiden tanssijoiden sisintä riipivää tanssia tunsin pienen pistoksen ja toiveen siitä, että olisin joskus elämässäni panostanut johonkin noin paljon, että pystyisin luomaan jotain noin kaunista. Mutta minä olen tämmöinen kaikesta kiinnostuva kaiken puuhailija, joka ei keskity mihinkään, eikä siksi opi mitään kunnolla. Minkäs sille voi. Oli kuitenkin upeaa olla tämä vuosi tässä mukana. Nyt suuntaan uusia haasteita kohti.

 

           

              Ennen esitystä pukuhuoneessa jännittämässä