Bergen, Norja

Normaalisti, kun kirjoittelen näitä matkakertomuksia, niin aina aloitan siitä paikasta, josta reissukin alkoi. Tässä tapauksessa Norjan matkallamme se olisi Oslo. Mutta nyt en pysty. En vain pysty. Bergen vei sydämeni ja sieluni, eikä sisuksissani vain ole sijaa toisille kaupungeille.

Aloitan siis Bergenistä, josta juuri vastentahtoisesti palasin kotiin. En halua tehdä vääryyttä Oslolle. Se on mainio kaupunki täynnä monipuolista tekemistä. Kun minulla on enemmän voimia olla uskoton Bergenille kirjoitan siitäkin ja voit lukea siitä tästä linkistä.

Saavuimme Bergeniin junalla Oslosta. Reittiä pidetään yhtenä maailman kauneimmista, eikä se ole liioittelua. Vuoria, järviä, jokia, vihreyttä ja jäätiköitä. Olin varannut seitsemän tunnin pituiselle matkalle kirjan luettavaksi, mutten oikeastaan lukenut sitä kuin tunneleissa ja asemilla, vaikka se oli oikeasti hyvä kirja.

Norjalaisilla on kesämökkiä vastaava juttu eli hytte vuoristossa.
Maisemat kävivät junasta käsin lumisemmiksi...

ja lumisemmiksi...

ja lumisemmiksi.

Tämä joki vieraili vierellämme kauan
ihmeellisen turkoosina.

Käytännössä tunnit menivät siinä, että vain tuijotin ikkunasta ulos ja hoin matkaseuralleni eli äidilleni: "Kato nyt! Kato nyt totakin!" Vaikka hän siis katsoi jo. Samalla supisin päässäni hiljaisia kiitosrukouksia konduktöörillemme, joka oli antanut meidän jäädä kyseiseen junaan. Nimittäin olin hienosti ostanut liput juuri siihen junaan siihen kellonaikaan, mutta 10. elokuuta, kun meidän piti matkustaa 1. päivä.

En käsitä mitä kävi, koska varmistin päivämäärän ja kaikki muutkin kohdat tilatessa, mutta niin siinä lopullisessa lipussa silti luki. Kyseessä oli vielä sellaiset kivat halvemmat netistä ostetut liput, jotka olivat halvemmat juuri siksi, että aikaa ei voinut muuttaa jälkikäteen. Tämä tuli ilmi alle kymmenen minuuttia ennen junan lähtöä, kun eräs perhe olisi halunnut tulla istumaan meidän paikoillemme ja ensin ihmeissämme esittelimme toisillemme lippujamme, että kyllä kaikilla on samat vaunut ja paikat ja miten tämä nyt on mahdollista, kunnes tajusin katsoa päivämäärää. Ei kun sitten juoksemaan kiltin konnarin luo, joka totesi, että äh, menkää nyt sitten sinne nelosvaunuun.

Bergen on kaupunki, jossa sataa noin kaksi kolmasosaa vuoden päivistä. Joinakin vuosina vielä enemmän. Mahtava bisnes sadevaatekauppiaille. Minullakin on nyt upouudet sadetakki ja -housut. Mutta kun herkkä ranka oli vaatetettu asiaan kuuluvin varustein, ei sade oikeasti haitannut yhtään.

Sitä paitsi Bergen on enemmän kuin vain sadepisaroita. Se on Norjan toisiksi suurin kaupunki, joten tekemistä riittää urbaanista elämästä nautintonsa saavalle. Se on keskiaikainen ja hansakaupunki historiafriikkien iloksi ja sijaitsee seitsemän vuoren ja seitsemän vuonon keskellä luontoihmisten mielihyväksi. Koska satun olemaan noita kaikkia kolmea, voit kuvitella, että olin onnesta ymmyrkäisenä.

Ensimmäinen ilta meni keskustan kauniita taloja ihastellessa. Koko ensimmäisen täyden päivän vietimmekin sitten vaeltaen mt. Fløyenilla, jonne pääsee kävellen tai vaierijunalla keskustasta. Valitsimme keski-/haastavan tason retkeilijän reitin, joka oli noin kymmenen kilometrin pituinen ja pakahduttavan kaunis. Lisää reiteistä tästä linkistä.

Jossaki vaiheessa joka tapauksessa vähän eksyimme ja päädyimme kipuamaan aika vaikeakulkuista ja jyrkkää polkua yhdelle Fløyenin huipuista. Vettä satoi ja olimme aivan sumun saartamina. Jotenkin se pilven keskellä oleminen oli pelottavampaa kuin kirkkaassa näkyvyydessä ja aloin miettiä, ettei kukaan itse asiassa tiedä meidän olevan täällä jos tulee maavyöry tai muuten vain putoamme, niin kestää kauan ennen kuin kukaan edes tajuaa, että meille on käynyt jotain. Pitäisi aina kertoa jollekin. En selvästi ollut oppinut mitään 127 tunnista. No, nyt opin ihan omista kokemuksista.

Saavutimme huipun, jossa näkyvyys oli edelleen noin nolla, kun yhtäkkiä pilviverho alkoi rakoilemaan. Sen takaa nousi majesteetillisesti näkyviin toinen vuoren huippu. Näky oli niin kaunis, ettei sen melkein uskonut tapahtuvan oikeasti.

Saavuimme illalla takaisin keskustaan. Molemmilla oli kengät aivan läpimärkänä ja koska hotellilla oli odottamassa vain yhdet kuivat kengät, eikä niiden jakaminen neljän jalan kesken tullut oikein kysymykseen, sain ihanan tekosyyn hankkia uudet nätit Adidaksen lenkkarit. Kenkäostosten jälkeen olimme niin väsyneitä, että palasimme hotellille, emmekä enää lähteneet mihinkään. Söimmekin hotellin ravintolassa.

Seuraavan päivän ohjelmaan kuului kaupungilla käyskentelyn lisäksi Edvard Griegiin tutustuminen.
Sen lisäksi, että Grieg oli säveltäjä, hän näytti Albert Einsteiniltä ja oli vain 152 senttimetriä pitkä. Hänen vaimonsa Nina Grieg oli häntäkin lyhyempi. E. Grieg sairasti 16-vuotiaana tuberkuloosiin, jonka johdosta toinen hänen keuhkoistaan tuhoutui. Hän oli muutenkin sairaalloinen koko elämänsä, mutta ehti luoda eläessään paljon ikimuistoista musiikkia.

Grieg oli bergeniläinen ja hänen monivuotinen kesäkotinsa on museoitu. Museolle pääsee julkisilla, mutta suosittelen museon järjestämään kokonaisuuteen osallistumista. Keskustasta kalatorin vierestä lähteeklo 11.00 museon bussi, joka vie Griegin kodille. Opas kertoo bussissa Griegin elämästä ja määränpäässä hän pitää opastetun kierroksen. Tämän jälkeen on noin tunti omaa aikaa ihailla kaunista aluetta ja käydä esimerkiksi Griegin ja hänen vaimonsa haudalla ja koko juttu huipentuu puolen tunnin Griegin musiikin pianokonserttiin. Pianonsoittaja soitti niin antaumuksella kappaleet, että viimeisen kohdalla hänen hikeään lensi tipoittain pitkin flyygeliä.

Konsettisali

Opas on suorastaan pakollinen, sillä Griegin vaimo Nina Grieg suostui koko museojuttuun sillä ehdolla, ettei missään ole mitään tekstejä, vaan kaiken tulee olla mahdollisimman samoin kuin heidän siellä eläessään, jolloin museovieraat ovat itse asiassa heidän vierainaan. Tämä on ihana ajatus ja toimii loistavasti oppaan kanssa, mutta ilman opasta talo on vain kaunis talo kauniilla tavaroilla ilman kontekstia. Minun tekisi mieli tässä hirveästi kertoa lisää juttuja, jotka opin Griegistä, koska hän oli yllättävän mielenkiintoinen mies, mutta siinä menisi ehkä vähän matkakertomuksen pointti. 

Griegien kesäkoti

Sen kerron vielä, että ennen Peer Gyntiä, Griegin kuuluisinta teosta, toinen kirjailija oli ottanut Griegiin yhteyttä, että he voisivat yhdessä tehdä ensimmäisen norjalaisen oopperan viikingeistä. Grieg suostui, mutta kirjailija oli liian laiska tuottamaan materiaalia heidän yhteiseen projektiinsa, joten koko homma kuivui kokoon. Kun Ibsenin ja Griegin Peer Gynt sitten valmistui ja sai suuren suosion kyseinen kirjailija loukkaantui niin paljon, ettei puhunut Griegille kuuteentoista vuoteen. Kunnes lopulta Grieg täytti pyöreitä vuosia ja piti isot juhlat, jolloin kirjailija päätti antaa hänelle lopultakin anteeksi ja antoi hänelle lahjankin: erittäin ison patsaan kirjailijasta itsestään rinnasta ylöspäin. Grieg antoi lahjalle sen ansaitseman arvon säilyttämällä usein takkejaan sen päällä.

Griegeilyn jälkeen täydensimme mahavarastomme Bergenin kuuluisalla kalatorilla. Merenantimet vatsassa lähdimme tavoittelemaan jälleen taivaita ja otimme bussin ja vaijerihissin Bergenin korkeimman vuoren mt. Ulriken päälle. 

Kalatorin antimia

Itse pysyin äyriäislinjalla

Ulrike oli taas parasta siihen mennessä. Toivoisin, että olisimme olleet Bergenissä pidempään. Olisin halunnut vaeltaa enemmän ja pidemmin. Nyt vain teimme pienen kävelyretkeen Ulriken jylhissä maisemissa söpöjä lampaita ihastellen.

Hissillä ylös

Illalla menimme vielä hieman ekstemporee tuomiokirkkon konserttiin kuuntelemaan Griegin aikalaisia Beethovenia, Brahmsia, Tsaokovskia ja hieman häntä itseäänkin. Olen normisti melko pihalla suurimmasta osasta klassista musiikkia, mutta oli mukavaa istua kirkon epämukavilla penkeillä ja muistella kaikkea kivaa mitä oli tehnyt ja suunnitella sitä tulevaa isompaa vaellusreittiä. Lentokoneessa paluumatkalla sain sopivasti luettua loppuun Cheryl Strayedin Villi vaellus -kirjan, joka kertoo hänen pikku reissustaan kolmen Amerikan osavaltion läpi menevällä n. 1700 kilometriä pitkällä reitillä. Olen jotenkin tullut niin hulluksi, että haaveilen siitäkin nyt ihan koko ajan. Todennäköisesti vain kuolisin matkalla.

Mutta Bergenissä en kuollut. Sinne voisin vaikka muuttaa.