Kesäyön ajatuksia

Olen ollut jo viikon töissä. Edellinen luokkani lähti yläasteelle, joten keskiviikkona edessäni oli kaksikymmentä minulle uutta pientä ihmistä. Minulla on ikävä vanhaa luokkaani, mutta samalla olen kiitollinen kun saan tehdä tämän kaiken nyt alusta. Ensimmäisellä kierroksella kaikki oli niin vaikeaa. Mikään ei ollut automatisoitunut ja jokainen juttu piti oppia kantapään kautta. Joskus olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä mitään töiden jälkeen. Nukkua korkeintaan. Lisäksi olen hirveä suorittaja, joten pelkäsin ja surin aivan liikaa, etten tee kaikkea tarpeeksi hyvin. Vaikka ei sitä voi muuta tehdä kuin parastaan. Ja muutenkin... On niin itsekeskeistä olla niin keskittynyt itseensä koko ajan.

Vuosi toisensa jälkeen kaikki on kuitenkin helpottanut. Tietenkin osa jutuista on aina vaikeita. Ihmisten kanssa kun ollaan tekemisissä. Ehkä on hassua, mutta nyt minusta tuntuu, että se oli vain ihanaa aikaa. Kaipaan oppilaitani niin kovasti. Onneksi pari kävi jo tällä ensimmäisellä viikolla moikkaamassa. Ja onneksi vaikuttaa siltä, että uusi porukkani on aivan huippu myös. Pian tutustun heihinkin paremmin. Pääsen hetkeksi osalliseksi heidän ihmeelliseen maailmaansa.

Olen vain miettinyt... Me tulemme tänne maailmaan, eikä yksikään päivä toistu. Saamme elää niin paljon kokemuksia ja tavata niin paljon ihmisiä, jotka vaikuttavat meihin. Joskus minun on niin vaikea elää hetkessä. Pelkään, etten elä jokaista hetkeä täysillä, että jotenkin tuhlaan tämän elämäni. Siinäkin mielessä pidän työstäni. Tuntuu, että jos olen tehnyt työpäivän, niin olen tehnyt sinä päivänä jotain jolla oli merkitystä.

Ja nyt juuri tuntuu että tämä hetki on tässä ja nyt. Että olen onnellinen ja kiitollinen kaikesta.

Nyt käyn nukkumaan. Hyvää yötä!