Tukholmassa

Jos helsinkiläisen onnistuisi jotenkin tainnuttamaan ja siirtämään suoraan Tukholmaan, ja hän heräisi siellä tietämättä, että kotikaupunki on jäänyt meren taakse, hän voisi hyvin luulla, että on joutunut johonkin rinnakkaisulottuvuuteen. Tässä ulottuvuudessa kaikki näyttäisi periaatteessa samalta kuin ennenkin, mutta jotain olisi tapahtunut jossain historian sopukassa. Jotain joka olisi muuttanut kaiken kuitenkin hieman erilaiseksi. Kaikki olisi suurempaa tai sitä olisi enemmän ja vähän hienompana. Rakennukset mahtipontisempia, isompia. Ihmisetkin pidempiä.

Kuninkaan linnan portaat

Minua ei kukaan ollut kolkannut, joten tiesin hienosti saapuneeni toiseen maahan. Opettaja kun olen, niin nyt on minulla syysloma ja vietin siitä alkuosan äitini kanssa Tukholmassa. Ensimmäisenä iltana tulimme lentokoneella sen verran myöhään perille, ettemme käyneet muuta kuin syömässä ja sen jälkeen painuimme nukkumaan. Asuimme hotellissa nimeltä Collector's Lord Nelson. Hotellissa oli hauska laivamainen tunnelma. Ihan kuin olisi asunut hytissä ilman laivojen ikäviä puolia eli että minnekään ei pääse, lattia keinuu ja seinän takana oksennetaan. Parasta oli hotellin sijainti, sillä olimme aivan vanhankaupungin sydämessä.

Ensimmäisenä päivänä testasimme kestävyyttämme. Kävelimme Djurgårdenin saarelle, joka on niin täynnä nähtävää, että sinne todennäköisesti kuolisi, jos yrittäisi nähdä kaiken. Koska me olemme pelkkää lihasta, terästä ja adamantiumia, emme kuolleet, mutta täytyy myöntää, että nukahdimme illalla jo kahdeksan maissa ja nukuimme melkein kellon ympäri. Nälkäkin olisi ollut, mutta mussutin vain palan Tobleronea ja nukahdin Haiteksti-kirja kainalossa peiton päälle.

Kun päivä oli vielä nuori, niin suuntasimme ensin katsomaan Vasa-laivaa. Vasan näkeminen oli tämmöisille historiafanille niin eeppinen hetki, että olisin sen jälkeen voinut marssia takaisin hotellille sängyn alle ja viettää siellä koko loppuloman ja silti matka olisi ollut onnistunut. 

Suurin osa kansasta ei osannut lukea, joten keula
on itse asiassa kuva-arvoitus, josta selviää, että kyseessä
 on juurikin  Kustaa II Aadolfin Vasa-niminen laiva

Vasa oli siis Kustaa II Aadolfin laiva, jonka tarkoituksena oli kuljettaa sotilaita Puolaan sotimaan. Laiva suunniteltiin korkeuteensa nähden liian kapoisaksi. Lisäksi se oli ensimmäisiä laivoja, joissa oli yhden kerroksen sijaan kahdessa kerroksessa tykkejä. Tämä itsessään ei olisi ollut ongelma, jollei kuningas olisi keksinyt sinällään hyvää ideaa, että tehdään kerrankin standarditykit, joihin kaikkiin tulee samat kuulat, eikä säädetä kaiken maailman erikokoisten tykkien kanssa, joille jokaiselle kuuluu eri kaliiperinen kuula, joita sitten tuskaisesti pimeässä etsitään niin että kaikilla menee hermot (tätä ajattelutapaa voisi minun mielestäni harjoittaa myös esimerkiksi verhopidikkeissä. Nim. Väärät pidikkeet kiskoissa-> verhot putoavat joka kerta kun niitä siirtää). Tämä kuitenkin aiheutti sen, että ylemmässäkin kerroksessa oli painavat tykit, kun muissa vastaavissa laivoissa käytettiin kevyempiä yläkerrassa. Laiva oli siis entistä kiikkerämpi. Kaiken lisäksi kaikki tiesivät, että laiva oli rakennettu pieleen! Mutta se olisi ollut kova jätkä, joka olisi kertonut sen kuninkaalle, joka odotti laivaansa ja joukkojaan Puolassa. Joten peukkuja pidellen laiva tehtiin valmiiksi ja työnnettiin vesille lokakuussa 1628 ja sinne Tukholman satamaan se sitten melko heti upposi koko komeudessaan. Yli 300 vuotta myöhemmin Vasa nostettiin, tyhjennettiin, restauroitiin ja tykitettiin täyteen polyetyleeniglykolia 17 vuoden ajan ja nyt sitä voi käydä ihailemassa Vasa-museossa. Jopa 98 prosenttia laivasta on sitä aitoa ja alkuperäistä. 

Tykkiluukut

Kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni, sillä Vasalla oli myös sisarlaiva, jota rakennettiin vähän Vasan jäljessä ja jonka nimeä en nyt dementiassani muista. Joka tapauksessa siitä tehtiin vain metrin leveämpi, mutta yhtä korkea ja samanlaisilla tykeillä varustettuna ja se seilasi urhoollisesti monet vuodet.

Mikko Mallikas!

Vasan jälkeen suuntasimme Junibackenille, sillä tarkoituksena oli tavata siellä laivalla Tukholmaan seilanneet ystäväni perheineen mukaan luettuna ihana kummipoikani. Junibacken on leikkipaikkojen kuningas. Sinne on sisätiloihin rakennettu eri satujen maailmat ja mikä parasta lähes kaikkeen saa koskea ja käyttää leikeissään. Junibackenista löytyy esimerkiksi Huvikumpu, Muumitalo, Katto-Kassisen koti ja paljon muuta. Kertonee jotain kun pikkumies, joka ei vielä montaa sanaa osaa, kulki tilasta toiseen hokien: " Oiiiii!!! Vauuu!!!"

Junibackenin jälkeen jatkoimme kaksistaan äidin kanssa Skansenille (= Seurasaari + Korkeasaari + pikkuinen huvipuisto). Minulla on vähän ristiriitainen tunne eläintarhoista, mutta ulkoilmamuseo-osuus oli ihastuttava. Kaikista parasta oli nähdä vanha koulu. Pidin itse asiassa juuri perjantaina sopivasti koko päivän oppilailleni "vanhaa koulua", sillä meillä oli tällainen teema meneillään sähköttömän päivän  ja Aleksis Kiven päivän vuoksi. Olin pukeutunut vanhan ajan opettajan tyylisesti, tytöillä oli hameet ja melkein kaikilla hiukset leteillä ja pojilla liivit. Pidin alkuhartauden, tarkastin kynnet ja pidin aikamoista jöötä. Roolin vetäminen jännitti aluksi aika paljon ja olihan se uuvuttavampaa kuin omana itsenä oleminen, mutta päivä oli menestys. Oppilaat olivat innoissaan ja yksi poika toivoi, että otettaisiin joka perjantai tämmöistä. Koomista sinänsä, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi yhden tunnin teimme käytännössä pelkästään vanhan koukeroisen kaunon harjoittelua.

Minun luokkani henkisesti perjantaina

Seuraavana päivänä kahlasimme koko Tukholman keskiaikaisen vanhankaupungin ja vähän shoppailimme. Väkisin tuli mieleen, että vitsi, kun saisi oppilaat näkemään tämän. Olisi vähän eri, kuin kuvilla selittää, että keskiaikaiset kaupungit olivat sellaisia tiiviisti rakennettuja, joissa niin taudit kuin tulipalot leivisivät helposti. Porvoossakin paloi kerran koko kaupunki, kun muorilla unohtui kalasoppa liedelle. Olen melko varma, että jos sielunvaellus on totta, niin se muori olin minä.

Kaakaota ja viltti. Hetken päästä lähelle tuli myös kitaristi soittamaan.

Päivän upein juttu oli Dansens husin Cirkus Cirkör. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä oikeastaan olemme menossa katsomaan, mutta kyseessä oli siis modernia tanssimusiikkisirkusta hipsterimuodilla. Unenomaisen twinpeaksmäisen musiikin säestyksellä viisi henkilöä teki hengästyttäviä akrobaattitemppuja ja jonglöörausta modernin tanssin ja pitkien hiljaisten tuijotusten kera. Koko komeus päättyi siihen, kun jokainen haki itselleen oman pallon muotoisen akvaarion, jonka jälkeen he yhtäaikaa työnsivät päänsä akvaarioon ja nousivat seisomaan kyseiselle päälleen miehen soittaessa taustalla huuliharppua. Olisi upeaa harrastaa sirkusta. Oppia edes jotain sinne päin. 

Viimeisenä täytenä päivänä lähdimme noin vartin metromatkan päähän Skogskyrkogårdeniin, joka on hautausmaa ja vieläpä Unescon suojelukohde. Hautausmaa on aivan valtava. Sinne on kuulemma haudattu noin 100 000 ihmistä, mutta tilaa olisi varmasti koko Ruotsille. Erityisen erikoisia olivat pienet (kenties lasten?) hautakivet, jotka sijaitsivat melko kaukana ja satunnaisesti toisiinsa nähden. Useimmissa ei ollut ollenkaan vuosilukuja, mikä oli siellä itse asiassa muutenkin yllättävän yleistä. Myös julkisuuden henkilöitä, kuten Greta Garbo on haudattu Skogskyrkogårdeniin. Minulle hautausmaalla käynti oli ennen kaikkea rauhoittumista erikoislaatuisen arkkitehtuurin ja metsän keskellä. Sen pienen ohikiitävän hetken pohtimista, jonka vietämme tässä elämässä.

Skogskyrkogårdenissa oli tilaa

ja metsää

ja piilossa olevia hautakiviä

Ettei nyt liikaa olisi vaipunut eksistentialistisen pohdinnan syvyyksiin, jätimme Skogskyrkogårdenin taaksemme ja jatkoimme matkaa Södermalmille, joka on periaatteessa Helsingin Kalliota vastaava alue. Se on entinen työväenluokan kotopuoli ja nykyinen ehdoton kohde ihmiselle joka pitää tunnelmallisista kahviloista, ravintoloista, kirpputoreista, gallerioista ja kampaamoista. Södermalmin kauppahallissa Medelhavs Delissä söin ehkä koko reissun parhaan aterian: turkkilaisen meze-lautasen. Tosin Drottninggatanin Pong Buffé oli myös aikamoinen erilaisine herkullisine aasialaisine ruokineen. Siellä oli jopa kananvarpaita, joita en tosin kokeillut, koska olen tehnyt uuden paremman elämän lupauksen, että syön pääasiassa kasvisruokaa ja lihaa vain silloin tällöin ja aina luomuna. Mutta oli se silti aika eksoottista ja ällöä. 

Siis tämä oli aivan tajunnanräjäyttävän herkullista.
Munakoisoa, papuja, halloumia ja falafeliä. Valittavana oli myös paljon muuta

Södermalmilla shoppailimme huolet huomiseksi ja kävimme ihailemassa Tukholman kauneutta yläilmoista Katarinahissenistä. Hissi itsessään ei ole toiminnassa, mutta portaita reippailemalla pääsee ylös asti. Näköalat ovat komeat. 

Näköala Katarinahissenistä

Vaikka kumpikaan meistä ei ole mikään universumin suurin Abba-fani, päätimme ihan ex tempore napata lautan Djurgårdeniin ja mennä tutustumaan kyseiselle bändille omistettuun museoon. Abba-museossa kävijä pääsee tietenkin tutustumaan bändin vaiheisiin, mutta ylivoimaisesti hauskinta antia olivat minusta ne muutamat paikat, joissa pääsi laulamaan karaokena Abban lauluja, joko turvallisesti omassa kopissa tai sitten suoraan stagella. Jälkimmäinen oli aika jännää, mutta kun on maailman coolein äiti joraamassa vieressä, niin mikäs siinä. Hauskaa oli myös ihailla Abban jäsenten konserttivaatteita, jotka ovat, kuten ehkä kaikki muistavat, aika hulvattomia. 

Eilen päivällä palasin Suomeen. Pää on täynnä hauskoja muistoja ja masu kaikkea epäterveellistä. Onnistunut matka siis.