lauantai 18. lokakuuta 2014

I love me -messut

Nyt ovat I love me -messut takana. Oli hauskaa, vaikka ihmismassat aina uuvuttavat. Parasta olivat tietenkin kaikki syötävä sekä erilaiset kilpailut. Kilpailuilla tarkoitan niitä, joissa pääsi itse tekemään jotain. Tietenkin nimensä ja puhelinnumeronsa paperiin kirjoittaminen on myöskin ihan jännittävää, etenkin kun on tällainen pällipää, joka kuvittelee oikeasti voittavansa jokaisen joogaretriitin Thaimaaseen tai Italiaan ja vielä Fit-lehden tilauksen siihen päälle, mutta hauskinta on kun pääsee itse kokeilemaan. Muttamutta. Minun täytyy vielä harjoitella. Olisin voinut voittaa proteiinipatukan, jos olisin jaksanut tehdä 15 kuminauha-avusteista leukaa, mutta jaksoin vain 13. Snif. Onneksi söin pikku maistiaispaloina niin paljon suklaita ja erilaisia patukoita, että se kävi lohdutuspalkinnosta. Ja muutenkin... Ennen en jaksanut tehdä yhtään leukaa, enkä edes roikkua kovin kauaa. Nyt sentään jaksan vetää ilmankin kuminauhaa neljä. Että tästä se lähtee. Ensi vuonna voitan proteiinipatukan!

Messuilta käteen jäi aika paljon erilaisia lappusia erilaisista liikuntapaikoista, joita varmasti käyn katsastamassa ainakin jossain vaiheessa. Seurasin body painting -kisoja ja kuuntelin Jaakko Halmetojan luennon superfoodeista, josta opin muun muassa, että raa'at avokadot kannattaa pistää pussauskoppiin banaanien kanssa, sillä banaaneihin ruiskutetut kaasut saavat avokadotkin kypsymään nopeammin. Osallistuin leuanveto-, roikunta-, soutumatka- ja pyöräilyvoimakilpailuihin ja kokeilin  liikuntavälineitä. Masuun jäi maistiaisia, palautuspirtelö ja Cocovin herkullinen guacamolenäkkäri.

Jos edellä mainitut jutut kuulostivat kiinnostavilta, niin messut ovat vielä huomenna. Ehdit vielä. 

Tämä oli semmoinen ihmeellinen uusi treeniväline, jossa laitettiin tossut jalkaan
 ja sitten tuolla liukkaalla alustalla tehtiin erilaisia liikkeitä, kuten esim. vatsoja.

Eli siis lankusta suorilla jaloilla peppu ylös ja takaisin lankkuun.
En tiedä teinkö tätä ihan täydellisesti.
Body paintingiä

Tuo valkoinen takana oli yksi lemppareistani. Sääli, ettei maalaus näy niin hyvin.
Nainen oli meikattu hurjaksi demoniksi.

Tämä oli herkkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti