torstai 24. heinäkuuta 2014

Suppausta Hietsussa

Tein vihdoinkin pikkuisesta haaveesta totta ja kävin kokeilemassa suppausta. Suppaus eli sup-lautailu tarkoittaa stand-up paddlingia eli suomeksi siis seisten melontaa.

Bikinit vaatteiden alla suuntasimme ystäväni kanssa Hietaniemen rannalle, jossa lautoja saa varata kahdellakymmenellä eurolla tunniksi käyttöönsä. Sää oli mitä mainioin, joten ei ollut ihme, ettemme olleet ainoita, jotka olivat saaneet saman loistavan idean. Onneksi varauksen tekeminen onnistui tunnin päähän ja jäimme rannalle innokkaina odottamaan vuoroamme marjojen ja juuston kera.

Olimme molemmat ensikertalaisia, mutta onneksi saimme jonkin verran opastusta lautojen vuokraajalta.  Lauta kiinnitettiin ensin narulla omaan nilkkaan, sitten vietiin vesille ja lopuksi nousin itse kyytiin. Melominen aloitetaan polvillaan, kädet leveällä otteella yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Kun tuntui varmalta, sai nousta melomaan seisten jalat lantionlevyisessä haarassa. Eteenpäin pääseminen oli helppoa, tosin aallokkoa oli sen verran, että päästäkseni suoraan, meloin käytännössä vain toisella puolella. 

Lenkki nilkassa lisää turvallisuuden tunnetta, mutta lauta on sen verran jämerä mötikkä, ettei se kaadu tai muutenkaan helposta hätkähdä, joten sillä on aika helppo seistä. Minä olen kovemman luokan säätäjä, mutten silti onnistunut putoamaan kertaakaan, vaikka jopa joogasimme laudoilla. Oli se kyllä jänskää tervehtiä aurinkoa meren päällä. Muutenkin aivan ihana reissu. Merellä, oma lautta mukavasti jalkojen alla, tunsin vapauden, minkä vain vesillä olo voi antaa, kauniissa maisemissa, ystävä vierellä. Elämä on ihanaa.

Lautoja odottamassa retkelle pääsyä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti