lauantai 26. heinäkuuta 2014

Mitä tehdä kun ei huvita juosta?

Minusta urheilu on silloin parhaimmillaan, kun kaikki rehkiminen tapahtuu ikään kuin huomaamatta, sivutoimintona. Eli kun tekeminen on niin hauskaa, ettei edes tule mieleen, että tässähän minä pistän itseäni komeasti liikkeelle, onpas terveellistä. Siksipä esimerkiksi tankotanssi tai mikä vain tanssi itse asiassa tai kiipeily tai vaikka parkour ovatkin niin palkitsevia, sillä ne ovat leikkiä ja iloa, eivät itsensä kidutusta.

Vastavuoroisesti inhoan sitä, kun ihmiset tuovat esille liikunnan laihdutuspuolta. Että itseään pitäisi rankaista salilla tai lenkkipolulla, koska on tullut taas syötyä niin paljon. En nyt aina ole ihan tyytyväinen siihen, mitä kaikkea laitan suustani sisään, mutta päätavoite mielestäni on kuitenkin se, että ruoan pitäisi olla nautintoa, joka ei jälkikäteenkään aiheuta herkuttelijalleen häpeää tai alemmuudentunteita. Ehkä tämä motivoi joitakuita, mutta minua ottaa päähän, kun joulun jälkeen salillani tarjottiin vain Kinkunmuokkaus-nimisiä jumppia tai kun ohjaaja muistuttaa, miten upeasti rasva palaa. 

Haluaisin muutenkin elää aktiivista elämää. Löhöily on ihanaa, mutta minusta alkaa tuntua, että elämäni valuu hukkaan, kun teen sitä liikaa. Lisäksi haluan pitää itseni toimintakuntoisena myös vanhana, sillä vaikka tietenkin voi joutua myös huonon tuurin uhriksi, niin omilla valinnoilla on silti suuri merkitys. Vaikeutena on kuitenkin se, että pitääkseen itsestään kokonaisvaltaisesti huolta, pitäisi ihmisen tehdä voima- ja kestävyystreeniä sekä venytellä. Suurin ongelma minun kohdallani on kestävyystreeni, kun en oikeasti tykkää juosta, pyöräillä tai uida. Pidän tosin juoksutapahtumista, mutta niitä nyt ei joka viikko järjestetä. Pidän myös siitä, että pyörällä pääsee paikasta toiseen, mutta pyöräily pyöräilyn vuoksi, blaah. Uiminen on vain tylsää. Eli mikä neuvoksi?

Jos joku lähtisi aina lenkkiseuraksi, niin ongelmaa ei olisi. Sitten saisi hengailla kaverin kanssa ja juokseminen tapahtuisi siinä sivussa. En ole kuitenkaan onnistunut huijaamaan ketään vierelleni lenkille tarpeeksi usein. Onneksi tämä moderni, ihastuttava älypuhelinten aika tarjoaa seuraa myös minulle. Olen jo useamman kuukauden juossut yhdessä zombien kanssa (se on myös intiaaninimeni). Tämän on mahdollistanut iki-ihana zombies, run! -app. Käytännössä kyse on intervallitreenistä, joka on piilotettu moniosaiseen seikkailukertomukseen, jossa pääsee auttamaan kuvitteellisen kylän asukkaita. Kun juonta ei kuljeteta eteenpäin, saa kuunnella omia biisejä ja kun zombin örinä alkaa kuulua kovempana kuulokkeissa, niin pistetään niin täysiä menemään kuin jaksaa. Välillä kerätään reissulta kaikenlaista kuvitteellista irtosälää, joita sitten hyödynnetään omassa tukikohdassa, jota voi rakentaa palkinnoksi aina lenkin jälkeen. Zombitakaa-ajon voi myös ottaa pois päältä, jos ei jaksa intervallata (minusta se on tosin koko pelin hauskin osa). Näin olen ainakin hetkellisesti saanut huijattua itseni juoksemaan ilman, että se olisi kidutusta ja kaiken lisäksi, mikä parasta, kun zombiapokalypsi alkaa, olen valmis.

Appin virallinen mainoskuva. Ei siis minun piirtämäni.

Myös joku muu lenkkipolullani tietää, miltä tuntuu, kun zombit ajaavat takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti