maanantai 30. huhtikuuta 2018

Pietari


Talvipalatsi

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Pietarissa, kun olin neljätoistavuotias. Se oli jotenkin eeppinen reissu. Minulle sattui siellä kauniita, kiinnostavia, kurjia, ahdistavia ja jännittäviä asioita. Muistan, että Pietari oli minusta aivan käsittämättömän kaunis. Oli talvi. Kauniit naiset kulkivat minihameissa vaikka pakkaslukemat olivat hyytävät. 


Minulla ei ollut rahaa, koska olin reissussa taidekouluryhmän kanssa ja lähtiessäni olin väittänyt isälleni, että minulla on rahaa, vaikka ei ollut (”joo joo, kyl mul on!”) Näin siksi, että teininä minusta raha oli äärimmäisen nolo asia. Kaiken lisäksi hukkasin hotellin aamiaiskupongit toisen päivän jälkeen. 

Söin siis joka päivä kerran. Kahtena ekana päivänä hotellin buffet-aamiaisen ja kolmantena pitsan. Neljäntenä päivänä menimme kavereiden kanssa hienoon ravintolaan, jossa ostin alkupalaksi katkarapukoktailin ja jälkiruuaksi omenapiirakan. Pääruokaan ei ollut varaa. Rahaa piti säästää myös Viipurin torille, josta sai kuulemma halvalla cd-levyjä.


En silti muista, että minulla olisi ollut nälkä. Kulttuuri piti kylläisenä, enkä muutenkaan ollut teininä yhtä kova syömään kuin nykyään. Tutustuimme venäläiseen taidekouluun, jossa lapset piirsivät kuin printterit valokuvamaisen tarkkaa työtä. Kävimme talvipalatsissa. Siellä näin kauneimman huoneen, jonka olen koskaan nähnyt. 

Muistan, että kaikkialla oli pieniä sateenkaaria. Katosta roikkui kristallikruunuja ja kun auringon valo paistoi niihin, ui huone prisman väreissä. En ole koskaan kokenut vastaavaa hetkeä minkään ihmisen tekemän kanssa. 

Nyt aikuisena yritin etsiä tätä kokemusta uudestaan. Löysimmekin sen huoneen ja se oli kaunis, mutta olimme siellä väärään aikaan sateenkaarille, enkä usko, että matkakumppanini pääsivät lähelle sitä lähes uskonnollista kokemusta, joka minulla oli tuossa paikassa 18 vuotta sitten. Pietari sen sijaan oli juurikin niin kaunis kuin muistin.

Tämä on se huone tai osa siitä.

Jos Helsinki, Venetsia ja Wien saisivat keskenään lapsen, se näyttäisi Pietarilta. Pietari on rakennettu suolle, joten kaupunkia halkovat kanaalit. Se on mahtipontinen: täynnä palatseja, toinen toistaan kauniimpia rakennuksia, joissa asuvat sekaisin rikkaat ja köyhät. Rakennusten ulkomuodosta tulee mieleen Kruununhaka tai muut vastaavat Helsingin kauniimmat mestat.

Nevski Prospekt


Asuimme aivan pääkadun Nevski Prospektin lähellä Airbnb-asunnossa. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta, meidän katumme oli rauhallinen. Asunto oli aika hulppea. Olohuoneessa olisi voinut pitää tanssiaiset ja meidän kotiolohuoneemme kokoisessa kylppärissä oli suihkun lisäksi valtava useamman hengen amme. Rappukäytävä sen sijaan oli karu (mutta rujon kaunis) ja pihalla tuoksui voimakkaasti kissan pissa.

Kotimme oli tämän rakennuksen ylimmässä kerroksessa.

Näkymä olohuoneen ikkunasta

Tässä osa olohuoneestamme


Rappukäytävä

Tulimme Pietariin aamujunalla. Allegro on ihastuttavan nopea. Kolmessa tunnissa sitä on Pietarissa ja valmiina ihailemaan nähtävyyksiä. Ensimmäinen päivä menikin perusjutuissa: verikirkko, talvipalatsi, ympäriinsä käppäily. 

Verikirkko, minä ja iskä


Seuraavaksi päiväksi olin varannut meille opastuksen Peter´s walkilta. Firman toiminta-ajatus on, että opas on kuin kaverisi Pietarissa, joka näyttää sinulle lempipaikkojaan ja samalla kuuntelee sinun toiveitasi ja kiinnostuksen kohteitasi ja vie sinut niihinkin. Jokainen kierros on siis vähän erilainen. Olin kuullut paljon hyvää tästä kierroksesta, eikä tarvinnut pettyä. Onneksi. Opastus oli neljä tuntia pitkä. Koko Pietarin reissu oli äitini syntymäpäivämatka, joten olisi ollut tylsää, jos olisin pakottanut kaikki johonkin tylsään. 

Opas kertoi paljon tavallisten pietarilaisten elämästä, näytti Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta tutut kohteet (mistä minä olin ihan jihuu, sillä olin juuri pari päivää sitten saanut kyseisen kirjan luettua), kauppahallin, Uusi Hollanti -nimisen hipsterisaaren ja muutamia muita kauniita ja kiinnostavia kohteita. Se ehkä kertoo jotain, että isäni on käynyt Pietarissa lukuisia kertoja, mutta hän sanoi, ettei ollut ikinä nähnyt kaupunkia tältä kantilta.


Tässä talossa Raskolnikov teki rikoksen murhaamalla kirjallisuusuniversumissa 
Makkaraa ja ihraa kauppahallissa


Illalla oli sitten se juttu, jonka vuoksi äiti oli toivonut syntymäpäiväkohteeksi juuri Pietarin, nimittäin Joutsenlampi-baletti. Kyseinen baletti meni vain Talvipalatsin teattereissa, joten sinne siis menimme. Baletti oli aivan upea, mutta yleisö aivan mahdoton. Täynnä älylaitenarkkareita, joiden mielestä oli viihdyttävämpää tuijottaa esitystä kännykän kautta kuin omilla silmillään. Kaikesta näki, ettei yleisössä ollut juurikaan aitoja baletin ystäviä, vaan turisteja, jotka olivat jostain kuulleet, että baletti on se juttu Pietarissa. Takanani myös juteltiin aluksi aika antaumuksella, mutta annoin heille hiljentävän mulkaisun, joka toimi loistavasti. Pystyimme silti nauttimaan esityksestä, mutta olihan se nyt aika älytöntä.

Laitoin baletin kunniaksi huulipunaa. Erittäin harvinaista toimintaa minulta, vaikka muuten
meikkaankin typerän usein.

Pietari-Paavali linnoituksen aukio

Seuraavana päivänä oli vuorossa Pietari-Paavalin linnoitus. Kyseessä on käytännössä Seurasaaren ja Suomenlinnan yhdistelmän kaltainen kohde. Linnoitus sijaitsee saaressa ja sen muurilta on ihan näkymä Talvipalatsille ja muihin keskustan kauniisiin rakennuksiin. Saaressa on museoita enemmän kuin jaksaa kiertää sekä kirkko, jonne on haudattu tsaariperheen jäseniä kautta aikojen, mukaan lukien ne löydetyt viimeiset Romanovit ja heidän uskolliset palvelijansa, jotka murhattiin vallankumouksessa. Vaikka heistä ei ole näkyvissä kuin laatta seinässä, niin tämä paikka oli minulle jotenkin tärkeä. 

Pietari-Paavali linnoituksen muurilla

Pietari-Paavalin linnoituksessa oli ennen vankila, jossa pidettiin poliittisia vankeja. Nykyään tämä paikka on vankilamuseo. Erittäin mielenkiintoinen paikka. Suosittelen.
Pienestä asti olen toisinaan ajatellut tsaarin perhettä. Miten hänen lapsensa eivät missään nimessä ansainneet tälläistä. Eniten ajattelin aina pientä Alekseita, pikkuveljeä. Pikkuveliasiat saavat minut aina liikuttumaan. Elämässäni minulla on ollut onni olla isosisko maailman ihanimmalle veljelle. Nykyään näämme aivan liian harvoin. Toivon, että hän tietää silti, miten paljon hän merkitsee minulle.

Kiipesimme samana päivänä myös Iisakin kirkon torniin, jossa oli niin paljon porukkaa, että pahaa teki. Toisin sanoen, jos on aikaa vain yhdelle näköalapaikalle, niin valitsisin itse Pietari-Paavalin linnoituksen muurin.

Iisakin kirkon tornissa

Viimeisenä päivänä kävimme vielä Grand Maket -museossa, jonne on rakennettu pienoismallina koko Venäjä. Se oli aivan päättömän hieno. Kaikki autot ja junat ajelevat ympäriinsä, päivä ja yö, jopa säätkin, vaihtelevat. Malli on niin iso, että museosta voi vuokrata kiikarit, että näkisi keskelle. Joka kohdassa pikkuiset ukkelit puuhailevat jotain. Se sai minut ajattelemaan sitä, miten tosiaan joka hetki joku puuhailee jossakin jotain. On iloja, suruja, toimintaa, arkea, hulvattomia sattumuksia. Ne tapahtuvat kaikkialla kaiken aikaa.

Pienten ihmisten pienet hetket

Pietari-Paavalin linnoitus


Illalla olikin aika lähteä kotiin. Muutama juttu jäi vielä näkemättä. Minuun iski myös palo päästä joskus piakkoin Georgiaan. Söimme nimittäin lähes pelkästään georgialaista ruokaa ja herranpieksut miten siinä kulttuurissa osataan kokata. Söimme me venäläistäkin ruokaa ja on sekin hyvää. Varsinkin pelmeenit. Jos totta puhutaan, niin otin tällä reissulla takaisin kaikki ne kerrat, kun en päässyt syömään viime kerralla.

Siinäpä se reissu. En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne blogiin. Kaipa minulla oli sellainen olo, että jaksaakohan ihmiset enää lukea tämmöisiä. Mutta minusta on toisaalta aika mukava kirjoittaa näitä, joten antaa mennä. 

Onnellinen Matkaleena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti