sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

#rantakunnossa

Pinterestistä napattu kuva. Näin sen ensimmäistä kertaa Facebook-feedissäni. Kyllä minä mieleni pahoitin.
Ylipainoiset ihmiset ovat olleet viime aikoina taas paljon otsikoissa niin somessa kuin muuallakin mediassa, joten minunkin rupesi tekemään mieli ottaa asiaan kantaa. Ensin joku näkee mielestään lihavan ihmisen kaupassa, ravintolassa, uimassa, lenkillä, jumpassa, kadulla tai rannalla ja sitten kauhistellaan, kun ällöttää. Tässä jo useamman viikon on esimerkiksi pyörinyt keskusteluja siitä, voiko ylipainoinen pukeutua bikineihin. Vaatteilla piiloon tuo silmiä loukkaava läski. Miten nuo eivät tajua piilottaa itseään? Eivätkö he häpeä?

Ilmiölle on tullut niin vastustajia kuin puolestapuhujia. XL-malli Loey Lane on omalla esimerkillään myös näyttänyt, että isommallakin rasvaprosentilla voi näyttää upealta bikineissä. Olen samaa mieltä. Hän näyttää kauniilta. Minun silmiini. Mutta mitä väliä sillä on? Ihan sama jos näyttää tai ei näytä. Kyllä ihmisellä täytyy olla oikeus samoihin asioihin kuin muillakin on ja ilman häpeää ja kiusaamista. 

Sama pätee tietenkin toiseenkin suuntaan. Joskus laihat ihmiset saavat oman osansa lokaa ihan vain siksi, että laihuuden kommentoiminen on jotenkin ok. Olen ollut itsekin todistamassa tilannetta, jossa pukkarissa alusvaatteisillamme ollessamme alkoivat kaksi naista kommentoimaan kolmannen ulkonäköä: "Yäk, sä oot niin laiha! Miten sä voit olla noin laiha? Oksettavaa!"

Tätä ajattelutapaa edustaa myös mahtava #rantakunnossa-kampanja, jonka ideana on kannustaa ihmisiä sekä hyväksymään itsensä että kunnioittamaan erilaisuutta. Kampanja muistuttaa, että jokainen meistä on jo rantakunnossa, eikä ihmisen ulkonäöstä pysty päättelemään kuinka tasapainoinen elämä hänellä on. 

Minä en ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmisten pitäisi pukeutua tai olla jotenkin minun tai kenenkään muunkaan silmille erityisesti mieliksi. Minulle on ihan sama jos joku käyttää legginssejä housuina, sukkia sandaalien kanssa, on karvainen tai karvaton tai jos on paljastavat ja/tai tiukat vaatteet oli sitten yli-, ali- tai normipainoa tai ihan vaan tiukkaa timmiä lihasta. Antaa kaikkien olla miten ovat, jos niin heillä on hyvä olla. 

Rantakunnossa kampanjaan voi osallistua postaamalla kuvan ja siihen liittyvän tekstin #rantakunnossa-hashtagilla. Lisää tietoa löydät heidän sivuiltaan. Toivotaan myös vähän lämpimämpiä säitä, niin pääsisikin rannalle :).

Minäkin olen rantakunnossa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti