Kappadokia

Olen ehdottomasti enemmän pikkukaupunki-ihmisiä, joten Istanbul oli kaikessa upeudessaan minulle pidemmän päälle uuvuttava, vaikka näkemistä ja tekemistä olisi riittänyt pidemmälle kuin mitä ehdimme toteuttamaan. Turkin matkan paras osuus olikin hiljainen Kappadokia, jonne lensimme kuuden päivän Istanbuleilun jälkeen. Voit lukea Istanbul-päivityksen tästä.

Kappadokia on alue Turkissa, jossa oli tulivuoren purkauksia muutamia miljoonia vuosia sitten. Purkauksien tuhkasta iskostui tuffikiveä, jota onkin sitten kaikkialla Cappadokiassa. Tuffikivi on siitä erikoista, että se on kiveksi pehmeää, joten sitä on helppo niin ihmisen kuin sään työstää uusiin muotoihin. 

Göremen keskustan villiä meininkiä

Asuimme Göremessä. Göreme on turistikaupunki. Kun muu Kappadokia elää maanviljelyksellä, niin turistien suosimat kaupungit eli Göreme, Ürgüp ja Uçhisar elävät turismilla. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaupungin taloista suuri osa ei ole koteja vaan hotelleja ja hostelleja. Jossain toisessa tapauksessa minua olisi varmaan harmittanut tämä, mutta Kappadokiaan tullaan ensisijaisesti luonnon ja toissijaisesti historian vuoksi, joten tässä tapauksessa ei muilla asioilla ollut merkitystä. 

Laaksot

Ja voi mikä luonto! Miksi mennä Marsiin kun meillä on tällaisia paikkoja ihan omasta takaa? Kappadokiassa on useita laaksoja, jonne mennä vaeltamaan ja näin tutustumaan uskomattoman kauniiseen luontoon. Me kävimme kolmessa laaksossa:

Güvercinlik eli Pigeon valley eli pululaakso

Alhaalla näkyy pululaakso

Pululaakso on noin neljä kilometriä pitkä vaellus Göremestä Uçisariin tai toisin päin. Kahden kaupungin väliä pitäisi kulkea bussi, joten matkan voi kävellä yhteen suuntaan ja sitten tulla bussilla takaisin. Me vain kävelimme ensin Uçhisariin, kävimme tutustumassa sen luonnonkivimuodosteiseen linnakkeeseen ja kävelimme takaisin. 

Reitti on nimetty pulujen mukaan sen vuoksi, koska niille on alueella hakattu kiveen asumuksia, joten puluja on alueella vähän tavallista enemmän. Pulut ovat tärkeitä Kappadokialle. Ensinnäkin niiden kakka on lannoitusainetta ja siksi maanviljelijöille arvokasta. Lisäksi ne ovat pyhiä, koska kyyhky auttoi profeetta Mohamedia piiloutumaan, kun hänen vihollisensa etsivät häntä.

Pululaakson reitti on helppokulkuinen, mutta surkeasti merkitty. Eksyimme Uçisariin mennessä parikin kertaa ja kävelimme useamman kilometrin vikasuuntaan. Väärillä reiteillä oli välillä niin kuraista, että minun mahtavat vaelluskenkäni eli nätit nahkasandaalit muuttuivat sisältä luistelukentiksi, joten ne oli pakko ottaa pois jalasta, että olisi päässyt ollenkaan eteenpäin.

Takaisin tullessa alkoi sataa kaatamalla ja kastuimme läpimäriksi. Silloin olimme onneksi jo laaksosta ulkona.

Horisontissa Uçhisar

Pululaakson näköalapaikalla suojauduin pahalta silmältä.

Zemi valley ja Görkündere

Nämä kivimuodostelmat ovat viralliselta nimeltään keijupiippuja

Tämä oli lempivaellusreittimme, sillä se oli kolmesta kaunein ja monipuolisin. Zemi valleyn voi kävellä joko yhteen suuntaan tai yhdistää sen Görkünderen reittiin. Kummin vain se on noin viisi ja puoli kilometriä pitkä. Teimme jälkimmäisen, koska matkasta tuli silloin kehä, eikä tarvinnut kävellä samaa matkaa edestakaisin tai hankkia hakijaa loppupäähän.

Vähän kauempana olisi ollut Rakkauden laakso niminen paikka,
jossa näitä olisi kuulemma ollut vielä enemmänkin ihasteltavaksi.
En tiedä, onko komeasti seisova penis rakkauden merkki, mutta why not.

Matkan varrella näkyi Uçhisarkin kaukana. Olen muuten ottanut tämän
kuvan ihan suoraan, maa oli vino. 

Reitti oli jälleen surkeasti merkitty ja vaikka välillä kieriskelimme epävarmuudessa, niin onnistuimme olemaan eksymättä kertaakaan. Osa matkasta seuraa pientä jokea, joten välillä oli aika kuraista -> uljaat sandaalit jälleen pois jalasta ja paljain jaloin eteenpäin.

Vaelluksella oli yksi vaikeampi kohta.
Tässä vaiheessa kengät olivat jo pitkään olleet rannekoruna.

Ihlara valley

Ihlara laakso löytyy sata metriä syvästä ja 12 kilometriä pitkästä kanjonista, jonka kiveen hakatuissa asumuksissa asui parhaimmillaan jopa 80 000 ihmistä. Matkalla on myös lukuisia luolakirkkoja.

Ihlaran vaellusreitti on siitä kätevä, että se on helpompi kuin Helsingin metro eli eksyä ei voi, kun reitti ei haaraudu missään kohtaa.

Asumuksia kivessä

Göremen ulkoilmamuseo

Luonnon lisäksi Kappadokiassa kiehtovaa on sen historia. Varsinkin kristinuskon historia on vahvasti esillä. Kaikkialla on kiveen hakattuja kirkkoja. Erityisen tiiviissä paketissa niitä löytyy Göremen ulkoilmamuseosta, jossa kirkkojen munkkien maalaamat freskotkin ovat pääosin säilyneet. Kirkkoja ei saa kuvata sisältä. Myös ajomatkan päässä oleva Selimen luostari on näkemisen arvoinen.

No vähän kuvattiin. Mutta tämä ei ollut kirkko, vaan keittiö.

Selimen luostari oli paljolti
Göremen ulkoilmamuseon kaltainen paikka.

Kappadokiasta on löytynyt yli 200 maanalaista kaupunkia. Kaupungeissa ei asuttu aktiivisesti, vaan niitä käytettiin turvapaikkoina, kun viholliset tulivat. Esimerkiksi kristinuskon alkuaikoina, kun oli vaarallista olla kristitty, piiloutuivat kristityt sinne. Myöhemmin se oli turvapaikka arabimuslimeilta, mongoleilta ja viimeiseksi ottomaaneilta.

Muutamat maanalaisista kaupungeista ovat avoimina yleisölle. Me kävimme Derinkuyussa, joka on löydetyistä suurin tai ainakin eniten esiin kaivettu. Se ulottuu 60 metrin syvyyteen ja sinne olisi mahtunut arviolta 20 000 ihmistä turvaan tarvikkeineen ja eläimineen. Koska kaupunki on valtava labyrintti, on suurin osa reiteistä suljettu.

Derinkuyuta on päivitetty sen verran, että siellä on nykyään sähköt.
Kuvittele eläväsi tuolla edes pari tuntia saati pidempää aikaa ilman valoja.

Pakko sanoa varoituksen sananen matkaa maanalaiseen kaupunkiin suunnittelevalle: pahasti klaustrofobisen ihmisen kannattaa ehkä jättää reissu väliin. Minusta kaupungissa oli mahtavaa, mutta matkaseuraani ahdisti. Huoneet menevät syvälle, ilmastointi on edelleen sama kuin se on ollut satoja vuosia, eikä sitä ole nykyaikana parannettu. Tämä tarkoittaa, että joissain huoneissa on todella hyvin happea, mutta toisissa ei niin paljon. Välillä käytävät ovat todella kapeita ja matalia, ja täytyy kulkea kilpikonnana, että pääsee eteenpäin. Ulos ei pääse heti, vaikka kuinka haluaisi.

Taivaalla

Ahtaita paikkoja en pelkää, mutta korkeita kyllä paljonkin. Tästä huolimatta varasimme kuumailmapalloretken. Olin kuullut, ettei siinä jostain syystä tunnu niin pahalta korkealla oleminen ja se on totta. Sen sijaan tämä kokemus oli yksi elämäni upeimpia. Taianomainen ja hengen salpaavan kaunis hetki.

Lähtö oli neljältä aamulla. Nousimme vähän päälle tunniksi taivaalle ja matkan jälkeen nautimme aamuisella kedolla kuohuviiniä. Nyt kokemus tuntuu melkein unelta. Kuten koko Kappadokia. Lämmin, kaunis uni.