tiistai 23. kesäkuuta 2015

Istanbul

Kaksi ihanaa viikkoa Turkissa ovat nyt takana. Vietimme niistä toisen vilkkaassa ja hektisessä, historiaa huokuvassa Istanbulissa ja toisen ihmeellisen kauniissa ja rauhallisessa Kappadokiassa. Tämä blogipäivitys on Istanbulista. Voit lukea Kappadokiapäivityksen tästä.

Matkaan!

En tiedä millaista muinaisessa Babyloniassa oli, mutta tuntui kuin olisimme tulleet sinne, kun saavuimme Istanbulin Atatürkin lentoasemalle. Näytti siltä kuin kaikki maailman kansat olisivat kohdanneet yhdessä paikassa. Olin aivan innoissani tästä erilaisten vaatteiden ja kielten sekamelskasta, kunnes tuli passin tarkastuksen vuoro. Joka ei sitten edennyt yhtään millään ja kaikki meidät kansat pakotettiin jonottamaan aivan mahdottomassa kuumuudessa iltamyöhällä. Osaltaan tarkastusjumi johtui kai joidenkin kansallisuuksien erikoisista passeista ja syväluotaavasta viisumistarkastuksesta (suomalaiset eivät onneksi tarvitse viisumia lyhyillä matkoilla), mutta tarkastajat pitivät myös luovia taukoja, joiden aikana he nojailivat kyynerpäihinsä ja juttelivat toisilleen yhtäaikaa ties mistä syystä. Happea oli vähän huononlaisesti ja yksi nainen oksensi. Mutta kun olimme lentokentästä selvinneet, niin kaikki olikin aivan mahtavaa ja olen jo nyt katsonut paikkoja, joissa voisin haluta käydä, kun tulen Turkkiin uudestaan.

Istanbul on jo pelkästään maantieteellisesti erikoinen. Se on nimittäin maailman ainoa kaupunki, joka sijaitsee kahdessa maanosassa eli Euroopassa ja Aasiassa. Historiallisesti Istanbul (tai Konstantinopoli, joka se oli ennen nimeltään) on ollut merkittävä reippaasti yli tuhat vuotta, josta ison osan se oli koko maapallon suurimpia kaupunkeja. Vielä tänäkin päivänä se on Turkin suurin ja Euroopan toisiksi suurin kaupunki yli kahdellatoista miljoonalla asukkaallaan.


Samassa kuvassa Eurooppa ja Aasia.

Turisteilemassa Sultanahmetilla


Kaunis ja mahtipontinen Sininen moskeija. Nimi tulee sisällä olevasta sinisestä koristelusta.

Istanbulin kuuluisimmat nähtävyydet sijaitsevat Sultanahmetissa, jossa myös oli hotellimme Cem Sultan (edullinen, kiva henkilökunta, huippu sijainti, suosittelen!). Se oli pysäyttävä hetki, kun ensimmäisenä aamuna astuimme Sultanahmetin aukiolle ja näin ensimmäistä kertaa omin silmin Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan.


Sisällä rukoillaan ilman kenkiä mattojen päällä.
Naisilla ja miehillä on omat alueet.
Sininen moskeija on ulkoapäin yksi kauneimpia rakennuksia, jonka olen nähnyt. Tähän on syy, sillä silloinen sulttaani, 19-vuotias Ahmet I, halusi moskeijan, joka olisi saman tyylinen, mutta hienompi kuin Hagia Sofia. Hän oli niin täpinöissään uudesta moskeijastaan, että kävi kuulemma itsekin auttamassa sen rakentamisessa. Moskeijalla oli skandaalintäytteinen alku. Siinä on nimittäin kuusi minareettia, kun yleensä moskeijoissa on niitä vähemmän. Itse asiassa vain Mekassa moskeijassa oli kuusi minareettia. Legendan mukaan moka johtui siitä, Ahmet oli pyytänyt arkkitehtia tekemään kultaisia (=altin) minareetteja ja arkkitehti ymmärsi väärin, että minareetteja pitää olla kuusi (=alti). Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen: Ahmet lähetti arkkitehtinsa Mekkaan rakentamaan seitsemännen minareetin ja tilanne oli pelastettu. Ahmet-raukka ei kuitenkaan saanut nähdä moskeijaansa valmiina, sillä hän kuoli ennen sen valmistumista.

Niinä aikoina kun muslimeilla ei ole rukoushetki käynnissä, pääsevät vieraat tutustumaan Siniseen moskeijaan. Miesten täytyy peittää epäkunnioittavat olkapäänsä ja polvensa ja naisilla täytyy olla mekko ja huivi. Paikan päältä saa niitä lainata. Muslimit peseytyvät ennen rukoushuoneeseen astumista, sillä kengät otetaan pois jalasta ja muutenkin rukous on pyhä asia, jota ei sovi suorittaa likaisena. Vierailta ei tätä vaadittu. Huh, miten haisee satojen ihmisten jalkahiki.


Lainahuivissa

Sisältäkin Sininen moskeija on kaunis, muttei Ahmetin yrityksestä huolimatta vedä vertoja Hagia Sofialle, joka taas ulkoapäin on vaatimattomampi, vaikka mahtava se on sieltäkin. Hagia Sofia on alunperin ortodoksikirkko ja osoitus bysanttilaisesta rakennustaidosta parhaimmillaan. 1400-luvulta lähtien kaupungin siirtyessä ottomaanien valtaan se oli moskeija ja nyt se on museo ja tarkemmin sanottuna remontissa oleva museo. Mutta vaikka osa sisätiloista oli siellä käydessämme telineiden peitossa, oli se silti hätkähdyttävät kaunis.


Hagia Sofia ulkoa
Hagia Sofia sisältä

Näiden lisäksi Sultanahmetin alueelta löytyy vielä turistien iloksi sulttaanien kotipalatsi Topkapi, sitä ympäröivä ihastuttava Gülhane-puisto ja Basilica Cistern/Yerebatan Sarnici eli bysanttilainen 500-luvulla rakennettu maanalainen vesisäiliö. Varsinkin viimeinen näistä oli tosi siisti. Se oli käytännössä valtava, pimeä, pienin valoin valaistu sali täynnä pylväitä, vettä ja kaloja. Erikoinen ja tunnelmallinen.


Maanalainen vesisäliö on kuin uponnut palatsi
Pala Gülhane-puistoa

Kylpemällä uudeksi ihmiseksi


Istanbulin matkamme ehdoton kohokohta oli vierailu hamaamissa eli turkkilaisessa kylpylässä. Ne ovat yleensä vain yhdelle sukupuolelle tarkoitettuja, mutta sellaisiakin löytyy, jonne miehet ja naiset pääsevät molemmat, joskin peseytymiset yms. alastomuutta vaativat toimenpiteet suoritetaan tietenkin eri huoneissa.

Ensiksi puimme päällemme pelkän pyyhkeen, jonka jälkeen meidät ohjattiin makaamaan kuumaan huoneeseen kuuman marmorin päälle. Tuijotin kupolikattoa, jonka kahdeksankulmaisista pikkuikkunoista siivilöityi valo sisään maagisina säteinä. Muutuin hiljalleen lätäköksi. Ajantaju katosi täysin, mutta luultavasti parinkymmenen minuutin päästä meitä tultiin hakemaan ja meidät erotettiin pesuhuoneisiin. Minut pesi ystävällinen vanhahko nainen.  Hän teki minulle ensin ihokuorinnan karheilla hanskoilla ja antoi sen jälkeen kauttaaltaan vaahtokylvyn. Kun olimme lopulta täysin puhtaat, saimme vielä edelleen erillisissä huoneissa kokovartalohieronnan ja minä tilasin vielä kasvohoidon. Hamaamista astui ulos kaksi uutta ihmistä. Vähän aikaa piti vain istua ja fiilistellä auringossa, miten hyvältä tuntui.


Pois Sultanahmetilta


Suuressa basaarissa aamutuimaan ostoksilla

Kävelymatkan päässä Sultanahmetilta olevia nähtävyyksiä ovat vielä Suuri basaari ja Maustebasaari. Suuri basaari on aivan valtava ja enemmän keskittynyt mattoihin, astioihin ja muuhun turistirojuun. Liikkeitä on itse asiassa yli 3000. Tosin tarjonta ei ole yhtä laaja. Minusta alkoi tuntua hyvin pian olevani jossain vanhassa lapsuuden ajan seikkailupelissä, jonne on jaksettu piirtää vain muutama erilainen ruutu, mutta joka käytännössä on valtava sokkelo, josta olisi päästävä ulos. Maustebasaari on sen sijaan hallittavan kokoinen, tuoksuu ihanalta ja siellä on lähinnä mausteita, herkkuja ja saippuaa.

Kaikki nämä paikat ovat ehdottomasti käymisen arvoisia, eikä ole ihme, että niitä hehkutetaan jokaisella Istanbul-aiheisella nettisivulla. Minusta ei kuitenkaan kannata jättää Istanbuliin tutustumistaan vain tähän. 

Istanbulin kohdalla julkinen liikenne on vieläpä ihastuttavan helppokäyttöinen. Pysäkeiltä saa ostettua kymmenellä liiralla Istabul-kortin. Kympistä kuusi liiraa menee varsinaisesti korttiin ja neljä jää matkoihin. Kortin voi ladata samoissa pisteissä käteisellä. Kortin käyttäminen tekee jokaisesta matkasta puolet halvemman ja se käy kaikkiin julkisiin kulkuneuvoihin.

Euroopan puolella matkustimme Topkapin-pysäkille, joka on siis eri asia kuin Topkapi-palatsi. Sieltä alkavat bysantinaikaiset Konstantinopolin rauniot, joita voisi seurata useamman kilometrin matkalta. Me olimme niin väsyneitä toiminnan täytteisestä päivästä, että vain loikoilimme viereisessä puistossa ja minä nukuinkin hetken onnellisena ruohikolla.


Muurin raunioita
 
Topkapista on helppo jatkaa Edirnekapin-pysäkille, jonka vieressä on aivan valtava autoteiden sektoroittama hautausmaa. Tämä reissu ei varmasti sovi kaikille, mutta minusta oli kiinnostavaa käydä katsomassa muslimien hautausmaata. Se olikin aika erilainen verrattuna Suomen vastaaviin. Esimerkiksi haudat olivat niin vierivieressä, että monin paikoin oli pakko kävellä niiden päällä, että olisi päässyt eteenpäin.





Istanbul-kortti käy myös lauttoihin, joten Aasian puolelle on helppo matkustaa esimerkiksi Eminönun satamasta. Me teimme koko päivän retken Kadiköyhin, joka on Aasian puolen Istanbulin kulttuurin ja liikenteen keskus. Alue on tällä hetkellä hyvin trendikäs, täynnä ihania kahviloita, tyylikkäitä ihmisiä, baareja ja kauppoja. Minusta Kadiköy on parhaimmillaan pienillä teillä, joissa on kauniita kahviloita ja rauhallinen tunnelma. Siellä voisi kuvitella haluavansa asuakin. 


Kadiköyn rauhallisempaa puolta


Yksi Kadiköyn lukuisista tunnelmallisista kahviloista

Ostoksilla ja syömässä



Shoppailusta ylipäätänsä puheen ollen, Turkissa tai ainakin Istanbulissa on tyypillistä ja hauskaa se, että monet kauppapaikat ovat käytännössä jaettu aina tietylle myyntiartikkelille tai teemalle. Välillä ei voi kuin pudistella päätään, että miten tämä voi olla kannattavaa, kun tulee alueelle, jossa jokaisessa liikkeessä myydään pieniä metallipalasia ja -nappeja tai toiselle, jossa jokainen liike myy Oscar-gaalaan sopivia iltapukuja. Istanbulissa myös termi pop up -yritys saa aivan uuden merkityksen, sillä käytännössä joka kulmalla on joku uuttera herra myymässä vesipulloja tai kotona kasaamiaan täytettyjä leipiä tai paahdettuja kastanjoita ja maisseja.


Taksim, Istanbulin uusi keskusta ei nuku koskaan.
Kuvassa myös söpö nostalgia-ratikka.
En tykkää teestä, mutta omenatee,
jota Istanbulissa join, oli herkkua.
Myöhemmin kuulin, että turkkilaiset eivät juo sitä,
vaan se on vain turisteille. Snif. No, minä olin turisti.

Maissit olivat muuten pääosassa sillä ainoalla kerralla, kun minua huijattiin tällä reissulla. Oli ensimmäinen päivä ja halusin ostaa herkullisen maissin nuorelta pojalta, joka möi niitä kadun kulmassa. Kojun päällä luki 2,5 tl jostain tuotteesta ja kun en osaa turkkia, niin kysyin, että maksavatko nämä sen kaksi ja puoli liiraa. Poika sanoi silmäänsä räpäyttämättä, että ei kun nämä ovat viisi liiraa. Maksoin sitten viisi, vaikka noin sekunnin päästä tajusin, ettei se mitenkään voinut pitää paikkansa, eikä se pitänytkään, kuten myöhemmin vielä muualta varmistin. Saat hölmöyteni eurohinnan, jos jaat summan kolmella. Isoista rahoista ei siis ollut kyse. Tosin sen verran isoista, että jo siitäkin olisi pitänyt hälytyskellojen soida nopeammin. Ruoka on nimittäin mukavan halpaa Turkissa.

Turkkilainen ruoka on myös hyvää, mutta koitui puolivälissä matkaamme kohtalokseni (tosin voi myös olla, että syypäänä oli ällöreikälattiassakaikkiallapissaavessa, jossa ei voinut edes pestä käsiään). Sain ruokamyrkytyksen ja yksi yö meni oksentaessa ja ripuloidessa. Osan yöstä nukuin vessan lattialla, kun ei ollut paljon järkeä mennä sänkyyn, kun heti olisi pitänyt vain tulla takaisin. Seuraavana päivänä olin väsynyt ja kuumeinen. Nukuin suurimman osan päivästä. Seuraavina päivinä olo oli parempi, mutten pystynyt syömään juurikaan mitään. Kun yritin syödä, vatsa meni niin kipeäksi, että käveleminen vaikeutui. 


Kuten myös sähkökatkoksen aikainen romanttisen
 tunnelmallinen kynttiläkäynti. 
Valikoimaan  kuului mm. bilevessoja.
Tässä näkymä pöntöltä.












Juttuja, joita mietin


Galata-torni

Vastoinkäymisistä huolimatta matka oli upea. Kaiken ihanan ja kauniin kokemisen lisäksi turkkilaiset olivat huomattavan ystävällisiä. Siis todella huomattavan. Minusta tuntuu, etten ennen ole nähnyt ystävällisempää kaupunkilaiselämää. Sen näki tietenkin siinä miten auttavaisia ja mukavia meitä kohtaan oltiin kaikkialla, mutta eriytyisesti tämä tuli esiin katsellessa ihmisiä. Turkissa ei ole samanlaista näkymättömyyden kuplaa kuin Suomessa. Jos joku näkee, että jollakulla on pienikin hätä tai hämmennys, niin häntä autetaan heti. Erityisesti vanhuksia ja lapsia kohtaan ollaan huomioonottavaisia.
 
Ehkä senkin takia naisten asema tuntuu vielä suuremmalta kontrastilta. Naisia näkee selkeästi vähemmän kaupungilla, vielä vähemmän työskentelemässä. Toisaalta Turkissa on paljon parempi tilanne, kuin monissa muissa maissa. Olihan Turkin perustaja Kemal Atatürk naisten vapautuksen kannattaja. Hän mm. kannusti naisia työntekoon ja antoi heille äänioikeuden. Tästä huolimatta Turkki on näkyvästi miesten maa.

Sen sijaan pukeutumisesta ei moskeijoita lukuun ottamatta kannata stressata. Pukeutumistyylejä on monia ihan paikallistenkin joukossa. Huivipakkoa ei ole.

Tuijotteluun ja välillä suoranaiseen toljotukseen joutuu kuitenkin varautumaan. Ei sinänsä ihme, sillä kun poistuu perinteisiltä turistialueilta, alkaa miesten määrä suhteessa naisiin kasvaa ja kasvaa. Pahimmillaan tutkimusretkillämme olin ainoa nainen koko kadulla. Kyllähän siinä seurassa alkaa olla jo aika outo ilmestys.

Joka tapauksessa Istanbul on ihmeellisen hieno ja tekemistä ja näkemistä on aivan valtavasti. En ihmettele, että monet rakastuvat kaupunkiin ja haluavat kerta toisensa jälkeen takaisin





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti