torstai 12. helmikuuta 2015

Suklaata keholle ja sisuksille suklaahieronnassa

Hemmotteluhuone
Luulen, että tiedän nyt suurin piirtein millaista taivaassa on. Ainakin siellä on suklaata.

Olin Terveysklinikka Pisaran suklaahieronnassa. En ole pahemmin ollut minkäänlaisissa hemmotteluissa koskaan. Kahdesti aiemmin minua on hierottu, mutta tämä oli aika eri juttu. Voisin jäädä koukkuun ihan helposti. Nytkin olen vain selaillut heidän sivujaan, että mitä ottaisin seuraavaksi.

Kokemus oli käytännössä hellittelyä jokaiselle aistille. Ensinnäkin Pisara on kovin kaunis. Huoneiden sisustus on selvästi tarkoin mietitty ja valaistus on tunnelmallinen. Taustalla soi rauhallista musiikkia. Omien vaatteiden tilalle vaihdettava kylpytakki on yhtä pehmeä kuin mitä lapsena kuvitteli pilvien olevan. Huoneissa tuoksuu hyvältä. Makuaistikin sai osansa lopussa, kun hieronnan päätteeksi minulle tarjoiltiin kauniista astioista yrttijuomaa ja suklaata.

Itse hieronta oli ihanaa. Hieroja laittoi päälleni kuumaa suklaaöljyä ja hieroi koko kehoni. Suklaa oli aina ensiksi pienen hetken säväyttävän lämmintä. Ei polttavaa, mutta kuumaa kuitenkin. Hieronta ei ollut mitään runnomista. Päinvastoin se oli melko hellää, mutta silti se tuntui tehokkaalta varsinkin jumissa oleville hartioille ja reisilleni. Sain myös kasvohoidon. Sellaistakaan en ole ennen kokenut, mitä nyt itse itselleni olen joskus laittanut, mutta ei se ole ollenkaan sama. Käsittelyn jälkeen kasvojen iho näytti jotenkin sileämmältä ja hohtavammalta ja ainakin tuntui paremmalta. 

Olin niin intona kylpytakista, että piti ottaa kuvakin
Hieronnan ja kasvohoidon jälkeen hierojani peitteli minut kuin nyytin sisään ja jätti hetkeksi yksikseni ajatusteni kera. Hieronnan aikana olin mennyt siihen hereillä olon ja unimaailmaan rajatilaan, jossa on hyvä ja lämmin olla. Yksin ollessani annoin itseni herätä siitä ja mietin kuinka suorittaja olen, miten en ikinä voi hetkeäkään vain olla, aina pitää olla kirja tai känny tai tabletti kädessä, jos hetken joutuu olemaan itsekseen. Siispä kun puin ihanan lainakylpytakkini takaisin päälleni ja menin nautiskelemaan edellämainittuja yrittijuomaa ja suklaata, niin vain istuin ja ajattelin. Kylläpä tuntui hyvältä.

Hierojani oli todella ammattitaitoinen ja sen lisäksi herttaisen ja mukavan oloinen ihminen. Hänestä tuli sellainen olo, että hän todella välittää asiakkaastaan. Hän myös vinkkasi minulle, että juon vettä aivan liian vähän. Siinäpä minulle uudet paremman elämän lupaukset: juon enemmän vettä ja yritän järjestää ajatteluhetkiä, joihin laitteilla ja suoritusmentaliteetilla ei ole asiaa.

Yrttiteetä, suklaata ja täydellinen rentoutuminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti