Pumppia, päänsärkyä, teatteria

Nyt on ollut siinä mielessä kiva viikko, että on tullut puuhattua kaikkea sellaista, mitä ei joko ikinä ole ennen kokeillut tai sitten ettei ole pitkään aikaan tehnyt. Ensinnäkin olin keskiviikkona ystävän kanssa Meilahden yliopistoliikunnan pumpissa. Laskeskelin tässä, että olen ollut viimeksi pumpissa silloin kun opiskelin eli vähintään yli neljä vuotta sitten. Tämä johtuu siitä, etten tykkää enää pumpista. En oikeasti usko, että ikinä tykkäsin, edes silloin kun kuvittelin tykkääväni. Kyllä, se on tehokasta ja koko tyttö on pelkkä märkä läntti ja kyllä, tunnin jälkeen on upea euforinen olo, mutta itse tunti on ihan hirveän tylsä. En jaksa sitä, miten tehdään yhtä tai korkeintaan paria liikettä kokonaisen biisin ajan. Ja mikä juttu se on, että hauiksia täytyy vääntää niin paljon? Pääasiassa keskitytään tietenkin isompiin lihaksiin tai monipuolisemmin pieniin, mutta sitten kolme-neljä minuuttia ylös alas veivaamista. En ymmärrä. Minulle pumppi on oikeastaan ollut enemmänkin rankaisun muoto. Tyyliin: "pumppaa läski. Taas olet vaan syönyt ja syönyt. Kärsi nyt, niin kuin sun kuuluu!" Mitä enemmän olen tullut sinuiksi itseni kanssa ja alkanut oikeasti pitämään urheilusta, olen myös ymmärtänyt, että minun ei tarvitse rankaista itseäni liikunnalla. Siitä voi myös nauttia.

Mutta ystävän kanssa oli huippua. Menimme sen jälkeen vielä saunaan ja turisimme mukavia, niin olin oikein onnellinen. Ja hän tykkää oikeasti pumpista, kuten moni muukin eli on hienoa, että tämmöinenkin urheilumuoto löytyy.

Torstain henki

Seuraavat kaksi päivää painiskelinkin sitten ihan hirveän päänsäryn kanssa, enkä pystynyt nukkumaan kunnolla. Olin siellä pumpissa varmaan jäkittänyt useammassa liikkeessä niska ihan väärällään ja palkinto oli aika tuskaisa kipu. Olin sen verran väsynyt, että pidin eilen perinteikkään Itke luokkasi edessä -kohtauksen. Olen tehnyt näin kerran vuodessa. Olen vaan hirveä herkkis. Syytän mummoani. Puolan mummo oli sellainen ihminen, että hän saattoi vain ihan täydellisen iloisesta olosta itse puhua itselleen hirveän itkun. Minä en ole yhtä paha, mutta hallitsen kyllä silti melko tehokkaasti itkemisen taidon. Varsinkin kun on hirveä väsy ja pääkipu päälle ja vähän harmittaa tai ärsyttää kun jokin ei mene minun haluamallani tavalla. Lapset onneksi suhtauivat pimeään opeensa aivan ihanasti. Minua vähän nolottaa, mutta minkäs teet. 

Torstaina olin Kaupunginteatterin järjestämässä maskeeraus ja puvustus -koulutuksessa. Kävimme katsomassa teatterin pukuvarastoja ja ompelimoa sekä näimme kun Tarzan-musikaalin tähtiä maskeerattiin. Sen jälkeen saimme kokeilla itse. Jokainen pari/ryhmä sai oman viikonpäivän ja sitten piti laittaa itsensä sen viikonpäivän hengeksi. Olin siellä ystäväni kanssa ja saimme päiväksemme torstain. Molemmilla oli aika eri visio torstaista, vaikka molemmat myös totesimme torstain olevan, kuten kaikki tietävät, toivoa täynnä. Minun hahmoni oli aatelisneito, joka odotti toiveikkaana, mutta hieman epävarmana perjantain sulhoaan.

Kokonaisuuteen kuului, että minulle laitettiin tekoripset ja voi että kun ne olivat nätit. Täytyy sanoa, että nyt todella ymmärsin, miksi monet jäävät koukkuun kaiken maailman tekokynsiin ja -ripsiin ja botoxiin ja vaikka sun mihin. Itselle tuli jotenkin tosi ristiriitainen olo. Kun ne olivat niin kauniit. Silmistä tuli niin isot ja säihkyvät ja se ajatus siitä, että voisi olla niin nätti. Mutta en minä ole sen näköinen oikeasti. Toisaalta en ole myöskään sen näköinen minkä näköinen olen kun meikkaan ja minähän meikkaan käytännössä joka päivä. Se on vähän, että kun sille tielle lähtee, niin se oma itse ilman kaikkia koristuksia ja korjailuita alkaa näyttämään oudolta. Lisäksi jos liian moni muista käyttää jotain vastaavia, niin siinä rinnalla näyttää myös oudolta. Siksi varmasti tyyliin kaikki Hollywoodin tähdet laittavat botoxia naamaansa. Kun kaikki muutkin laittavat. Vaatii aikamoista rohkeutta sitten olla se ainut ryppynaama.

Räps räps

Loppuillaksi olisi ollut tarjolla vielä teatteriesitys Keijuneuvos Koo, mutta olin onnistunut sekoilemaan aikatauluissani ja ilmoittautunut samalle illalle työkavereiden kanssa katsomaan Kansallisteatteriin stand upia. Joten menin sitten sinne. Olin vähän pihalla mitä oikein olen menossa katsomaan, mutta kävi ilmi, että kyseessä oli stand up -kilpailu Naurun tasapaino, joka on viime aikoina pyörinyt telkkarissa. Tämä oli finaali, joka näytettiin vielä suorana televisiossa. Ihan hullun rohkeaa porukkaa nuo stand up -tyypit. Sinne vaan lavalle ja entä jos kukaan ei naurakaan. Ei voi muuta kuin ihailla.

Olimme parvella, joten meitä ei näkynyt ollenkaan televisiossa. 
Vartin kuuluisuuteni odottaa siis vielä tulevaisuudessa.

Eilen olin ensimmäistä kertaa elämässäni sitten siellä ilmajoogassa. Mursin kirouksen ja jopa onnistuin pääsemään paikalle! Jee! Kirjoitin siitä erillisen postauksen, jonka julkaisen piakkoin. Sen verran sanon jo tähän, että menin tunnille kamalan päänsäryn kourissa ja lähdin sieltä vapautettuna. Se oli upeaa. Ja olin sentään jo yrittänyt nukkumista, venyttelyä, hieromista, kipukoukkua, yläruumiin lämmittelyä liikunnalla ja särkylääkkeitä, eikä mikään ollut auttanut. Sitten vietin tunnin kankaissa roikkuen ja se oli siinä.

Lopuksi lähdin halloween/synttäribileisiin. En tuntenut juhlista oikein ketään ja olin aluksi vähän jännittynyt niihin menosta, mutta sitten juttelin koko illan yhden täysin uuden ja yhden puolitutun kanssa ja molemmat olivat hurjan kivan oloisia ihmisiä eli minulla oli loppujen lopuksi tosi mukavaa. Tänään on toiset juhlat ja sinne pitäisi jopa pukeutua halloween-teeman mukaisesti. Onneksi Pinterest auttaa. Löysin useamman siistin kuvan meikeistä, joista jotain voisi kokeilla omaan naamaan. Sitten vaan vielä musta mekko päälle ja menoksi.