Lakshimi Yoga Club

Olen löytänyt uuden rakkauden.

Joogavaellukseni seuraava kohde, Lakshmi Yoga Club, löytyi Hämeentieltä. Lakshmi on erikoistunut hathajoogaan, joka minun kokemukseni mukaan on yleensä ollut aika kevyttä. Wikipediassa esimerkiksi kerrotaan, että astanga on hathasta kehitetty liikunnallisempi jooga. Heh. Kyllä jäävät kaikki astangat aivan jälkeen liikunnallisuudessa ja rankkuudessa tähän hathaan verrattuna. 

Uskomaton opettajamme.
Kuva: Lakshmi Yoga Club

Kävin Lakshmissa kahdesti tällä viikolla ja olen päättänyt, että rupean nyt käymään siellä säännöllisesti Shaktan ohella. Koska se oli mahtavaa. Oli aivan upeaa, kun asanat olivat niin rankkoja. Niiden tekeminen sai minut tuntemaan oloni niin läsnäolevaksi ja elinvoimaiseksi, kun pääsi toden teolla haastamaan itseään. Olen muutenkin aivan ihastunut oman kehon paino -treeniin ja sitä tämä hatha oli, paitsi että mukana oli vielä lisäksi liikkuvuuden lisääminen ja hengitysharjoitukset. Hathassa hengitys on tärkeä asia. Toisella tunnilla meillä oli jopa metronomi apuna hengityksen pituuden laskemissa, mikä oli sekä mielenkiintoista että hemmetin vaikeaa.

Joogaopettajamme oli myös huippu. Juuri sellainen, jollainen minusta joogaopettajan pitäisikin olla, jotta oppilaat eivät vahingoita itseään vaan kehittyvät lajissa. Hän antoi niin yleisiä ohjeita kuin henkilökohtaisia, oli lempeä ja rauhallinen.

Minua ei sinänsä ole kovin vaikea miellyttää. Tykkään yleensä suurinpiirtein kaikesta, kuten tästä blogistakin on ehkä huomannut :). Tosin ensimmäinen  joogakokemukseni oli vähän toista maata. Silloin joogaohjaaja yliopistoliikunnalla oikeasti jo vähän turhan lähentelevästi ja limaisesti kosketteli meitä ohjattaviaan, jutteli treenin aikana miten meidän pitäisi olla yhtä universumin kanssa ja sitten haukkui meitä narukäsiksi. Koska tämä oli ensimmäinen kokemukseni, kesti minulla pari vuotta ennen kuin uskaltauduin antamaan lajille uuden mahdollisuuden. 

Lakshmin joogasali

Mutta takaisin asiaan, olen siis tykännyt ensimmäistä lukuunottamatta kaikista joogailuistani. Olen pitänyt niin oikeiden joogakoulujen, Ladylinen kuin nettioppituntien joogista. Monet aina dissailevat kuntosalijoogia, mutta minä olen tykännyt niistäkin. Mutta nyt minunkin täytyy sanoa, että minusta Lakshmi ja Shakta ovat molemmat jotain aidosti erilaista ja parempaa.

Shakta on superrauhallista. Jokaisen usein jo valmiiksi aika kevyen asanan jälkeen käydään lepäämään hetkeksi. Turvallisuuteen keskitytään paljon. Vaikka meno on todella hidasta, niin kehitystä tapahtuu yllättävän vauhdikkaasti. Shaktassa pääsen aina meditatiiviseen tilaan, jossa kaadan stressikulhostani vähintään puolet pois.

Lakshimi on rankkaa ja liikunnallista. Siinä saa laittaa itsensä likoon äärirajoilleen.

Näiden kahden joogakoulun tyylit yhdessä täydentävät toisiaan luomalla minulle unelmieni joogan.

Manic run

Kuva: Ville Pohjonen

Hiihtoloma ja ystävänpäivä lähtivät aikaisin käyntiin, sillä heräsin jostain syystä jo 20 vaille kuusi aamulla, enkä saanut enää unta. Vaikkei hiihtämään pääsekään, niin aion nauttia liikunnasta mahdollisimman paljon tällä lomalla. Lankkuhaaste on pian ohi. Eilen lankutin jo täydet neljä minuuttia eli olen tuplannut ennätykseni ajalta ennen haastetta. Jihuu.

Me juhlistimme mieheni kanssa ystävänpäivää osallistumalla Vantaalla järjestettyyn juoksutapahtumaan Manic runiin. Manic run järjestetään useammassa kaupungissa ja siinä juostaan halliin muodostettu rata niin monta kertaa kuin neljässäkymmenessä minuutissa ehtii. Radan varrella on esteitä ylitettäväksi ja halli on bilemeiningeissä eli musiikki soi ja eriväriset valonheittimet luovat tunnelmaa.

Fressin alkujumppa.
Kuva: Ville Pohjonen

Minulle tämä oli jo kolmas kerta Funrunin järjestämässä juoksussa, joten tiesin mitä odottaa. Esteet olivat tuttuja värieste- ja mutajuoksusta eli ylitimme samoja pömpeleitä ja kiipesimme samojen pumpattavien liukumäkien päälle, joista myös laskimme alas. Uutta olivat valtavat pallot, joiden välistä piti puskea eteenpäin samalla kun juoksun järkkääjät työnsivät palloja lähemmäs toisiaan. Yhteen käytävään oli myös rakennettu pari verkkoa, joista piti luikahtaa läpi. Joka tapauksessa niin uusien kuin vanhojenkin esteiden kohdalla sama piti paikkansa eli että esteet olivat juoksun parasta antia. Minusta tämä oli itse asiassa noista kolmesta juoksusta kivoin, koska esteitä oli oikeasti vähän väliä ja porukkaa sen verran, ettei tarvinnut jonottaa yhtään. Parissa esteessä oli minulla vähän vaikeuksia, kun ne olivat sellaisia ilmatäytteisiä esteitä ja samaan aikaan kanssani tuli minua aika paljon isompi mies ja meinasin lentää nenilleni. Oli kuin olisin siirtynyt takaisin lapsuuden Puuhamaahan, jossa oli niitä puolikkaan pallon muotoisia pomppulinnoja, joissa isot pojat pomppivat aina niin kovaa, että itse lenteli hallitsemattomasti minne vain.

Taisin olla liian hengästynyt poseeraamaan.
Kuva: Ville Pohjonen

Olimme varanneet lähdön ensimmäiseen aamun urheilulähtöön (erotuksena kaikista seuraavista hupilähdöistä), joten osallistujia oli vain noin kolmekymmentä. Käsittääkseni seuraavissa lähdöissä oli enemmän porukkaa, mikä varmaan lisäsi tunnelmaa Fressin järjestämässä alkujumpassa, jossa oli selvästi ilmassa pientä ujoutta osallistujien kesken. Mutta oli kyllä tosi kiva kun ei tarvinnut jonottaa mihinkään. Väriestejuoksussa oli silloin niin hirveät jonot paikoitellen, että yhden esteen jopa suosiolla skippasimme, mikä oli vähän harmi, kun esteet ovat paras juttu.

Ensimmäinen kierros juostiin jäniksen perässä, että reitti tuli tutuksi. Vitsi, kun kuulin ekan kerran juoksujäniksistä, eikä kukaan selittänyt minulle mitä ne ovat, niin luulin, että kyseessä oli semmoinen mekaaninen reitin reunaa kulkeva jänisvempele, joita käytetään koirakisoissa ja joita olin nähnyt telkkarissa. Mutta joo, siis ihan ihmisen perässä juostiin. Sen jälkeen sitten vain juoksimme 40 minuuttia, musiikki soi ja juontaja piti mikin kautta iloa yllä. Jokaisen kierroksen jälkeen sai uuden kuminauhan ranteeseensa, että lopussa pystyi laskemaan kuinka monta kierrosta oli mennyt. Lenkillä käynti on taas ollut turhan vähäistä, mikä kyllä näkyi. Juoksin sitä päälle 700 metristä esterataa seitsemän kierrosta. Olin vähän pallo jalassa miehelleni, joka olisi pystynyt menemään paljon kovempaa, mutta eikös se olekin vaimon tehtävänä yleensäkin? ;). Sovimme tosin lopussa, että hän  vetää viimeiset viisi minuuttia aivan täysiä, joten molemmat olimme loppujen lopuksi aika puhkijuostuja.

Lopuksi tanssimme vähän Fröbelin palikoiden sutsisatsaata, venytelimme ja kävimme vaihtamassa ansaitut kuminauhan yhdeksi muoviseksi rannekoruksi, jossa luki juostujen kierrosten määrä. Tosin kaikki minua ennen lenksua hakemaan lähteneet seitsemän kierrosta juosseet saivat renkaan, jossa luki yhdeksän kierrosta, koska jakajilla olivat menneet vahingossa laatikot väärään järjestykseen ja minä hirveänä kyyläsyyninä olin ensimmäinen joka sen huomasi, mutta mitäpä tuosta.

40 minuuttia hoidettu!
Kuva: Ville Pohjonen

Suklaata keholle ja sisuksille suklaahieronnassa

Hemmotteluhuone

Luulen, että tiedän nyt suurin piirtein millaista taivaassa on. Ainakin siellä on suklaata.

Olin Terveysklinikka Pisaran suklaahieronnassa. En ole pahemmin ollut minkäänlaisissa hemmotteluissa koskaan. Kahdesti aiemmin minua on hierottu, mutta tämä oli aika eri juttu. Voisin jäädä koukkuun ihan helposti. Nytkin olen vain selaillut heidän sivujaan, että mitä ottaisin seuraavaksi.

Kokemus oli käytännössä hellittelyä jokaiselle aistille. Ensinnäkin Pisara on kovin kaunis. Huoneiden sisustus on selvästi tarkoin mietitty ja valaistus on tunnelmallinen. Taustalla soi rauhallista musiikkia. Omien vaatteiden tilalle vaihdettava kylpytakki on yhtä pehmeä kuin mitä lapsena kuvitteli pilvien olevan. Huoneissa tuoksuu hyvältä. Makuaistikin sai osansa lopussa, kun hieronnan päätteeksi minulle tarjoiltiin kauniista astioista yrttijuomaa ja suklaata.

Itse hieronta oli ihanaa. Hieroja laittoi päälleni kuumaa suklaaöljyä ja hieroi koko kehoni. Suklaa oli aina ensiksi pienen hetken säväyttävän lämmintä. Ei polttavaa, mutta kuumaa kuitenkin. Hieronta ei ollut mitään runnomista. Päinvastoin se oli melko hellää, mutta silti se tuntui tehokkaalta varsinkin jumissa oleville hartioille ja reisilleni. Sain myös kasvohoidon. Sellaistakaan en ole ennen kokenut, mitä nyt itse itselleni olen joskus laittanut, mutta ei se ole ollenkaan sama. Käsittelyn jälkeen kasvojen iho näytti jotenkin sileämmältä ja hohtavammalta ja ainakin tuntui paremmalta. 

Olin niin intona kylpytakista, että piti ottaa kuvakin

Hieronnan ja kasvohoidon jälkeen hierojani peitteli minut kuin nyytin sisään ja jätti hetkeksi yksikseni ajatusteni kera. Hieronnan aikana olin mennyt siihen hereillä olon ja unimaailmaan rajatilaan, jossa on hyvä ja lämmin olla. Yksin ollessani annoin itseni herätä siitä ja mietin kuinka suorittaja olen, miten en ikinä voi hetkeäkään vain olla, aina pitää olla kirja tai känny tai tabletti kädessä, jos hetken joutuu olemaan itsekseen. Siispä kun puin ihanan lainakylpytakkini takaisin päälleni ja menin nautiskelemaan edellämainittuja yrittijuomaa ja suklaata, niin vain istuin ja ajattelin. Kylläpä tuntui hyvältä.

Hierojani oli todella ammattitaitoinen ja sen lisäksi herttaisen ja mukavan oloinen ihminen. Hänestä tuli sellainen olo, että hän todella välittää asiakkaastaan. Hän myös vinkkasi minulle, että juon vettä aivan liian vähän. Siinäpä minulle uudet paremman elämän lupaukset: juon enemmän vettä ja yritän järjestää ajatteluhetkiä, joihin laitteilla ja suoritusmentaliteetilla ei ole asiaa.

Yrttiteetä, suklaata ja täydellinen rentoutuminen

Joogaa omassa olohuoneessa

Olin tänään kahdestaan mieheni kanssa yksityisjoogatunnilla omassa olohuoneessamme. Voisiko enempää luksusta olla?

Ohjaajamme oli Lotta Leiwo, joka on ryhmäliikuntaohjaaja ja personal trainer. Lotta aloittaa RYT200-joogaopettaja-opinnot keväällä mutta on perehtynyt joogaan itse opiskellen ja harjoitellen sekä erilaisilla kursseilla. Täytyy sanoa, että tämä oli ehdottomasti yksi parhaita ja kehittävimpiä joogatunteja, joilla olen ollut.

Tunti oli vinyasa flow -tyylistä joogaa. Vinyasa flow on kattoilmaus joogailulle, jossa sulavasti siirrytään liikkeestä toiseen dynaamisessa ja vahvistavassa harjoituksessa. Asanoissa olennaista on myös hengityksen ja liikkeen yhdistäminen. Hengittäessä kurkunpää suljetaan osittain, jolloin hengitys kuulostaa miellyttävältä suhinalta. Minusta aina tuntuu kuin makaisin meren rannalla ja kuuntelisin aaltoja, kun kaikki hengittävät näin. Hiekan ja auringon kun vielä saisi paikan päälle, niin kaikki olisi täydellistä.

Ilman hiekkarantaakin tunti oli upea. Oli aivan eri juttu saada oikeasti palautetta liikkeistä. Hyvän treenin olen isommassakin porukassa saanut, mutta kun ohjaajamme lempeästi koskettaen korjasi asanoitani, niin huomasin hieman huvittuneena, että monissa liikkeissä olen itse asiassa ollutkin mukana puoliteholla. Useat liikkeet muuttivat rankemmiksi tai sain venytyksen aidosti tuntumaan. Minulle uutta oli myös välineiden käyttö joogamisen tukena. Olen nähnyt sekä Yoga Nordicissa että It's Yoga Helsingillä joogablokkeja, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin sellaisia kokeilemaan. Joogavyötä en ollut ikinä ennen edes nähnytkään, mutta sitäkin oli hauska testata.

Oma akilleen kantapääni on erityisesti lapatuki tai tarkemmin sen puute. En tunne lapojani. Siellähän ne hengailevat, mutta jotenkin olen niiden mielen pahoittanut, kun eivät ne kommunikoi kanssani kunnolla. Varsinkin leukoja vedellessä ja punnertaessa tämä on iso ongelma, sillä väärä tekniikka aiheuttaa minulle aivan liian usein hulvattomia, vähintään päivän pituisia päänsärkyjä. Nyt jooga-asanoissa ohjaajamme sai kevyillä kosketuksilla myös lapani heräämään. Olisi niin kätevää, jos joku voisi perustreenissänikin tulla tökkimään minua oikealla tavalla. Olisin parempi ja kärsivällisempi opettaja, ystävä ja kumppani ilman niitä päänsärkyjä.

Jooga on ihanaa.

Lankkuhaaste

Siitä se lähtee!

Viime vuonna alkuvuodesta Facebookissa ja muussakin mediassa pyöri semmoinen 30 päivän lankkuhaaste, jossa edellä mainitun ajan joka päivä (paitsi lepopäivinä) lankutettiin. Ajatuksena oli se, että aloitetaan kevyesti ja hiljalleen nostetaan lankutettavaan aikaa, kunnes pystyy olemaan asennossa ainakin neljä ja puoli minuuttia. En silloin lähtenyt mukaan, mutta tänään olin niin väsynyt eilisestä I Love Aerobic -tapahtumasta, että päätin pitää perustreenistä taukoa ja jotain teki kuitenkin mieli tehdä, niin miksipä ei voisi kokeilla tätä.

Lankku on erittäin monipuolinen asento, joka vaikuttaa oikeastaan lähes kaikkiin etupuolen lihaksiin, pakaroihin ja yläkehoa tukeviin lihaksiin. Tässä haasteessa on myös se hauskuus ja helppous että sen voi tehdä ihan vain kotonaan ja se kestää vain hetken. Minusta on myös mukavaa se, että kun teen voimatreeniharjoitukseni kolmesti viikossa, niin nyt on jotain pientä, jonka voi tehdä melkein joka päivä.

Jos haluat liittyä seurakseni haasteeseen, niin alta löytyvät Facebookista napatut ohjeet. Haastetta ei ole pakko aloittaa ensimmäisestä päivästä, jos olet jo paremmassa kunnossa. Muista pyhittää lepopäivä!

Päivä 1 - 20 sekuntia

Päivä 2 - 20 sekuntia

Päivä 3 - 30 sekuntia

Päivä 4 - 30 sekuntia

Päivä 5 - 40 sekuntia

Päivä 6 - Lepo

Päivä 7 - 45 sekuntia

Päivä 8 - 45 sekuntia

Päivä 9 - 60 sekuntia

Päivä 10 - 60 sekuntia

Päivä 11 - 60 sekuntia

Päivä 12 - 90 sekuntia

Päivä 13 - Lepo

Päivä 14 - 90 sekuntia

Päivä 15 - 90 sekuntia

Päivä 16 - 120 sekuntia

Päivä 17 - 120 sekuntia

Päivä 18 - 150 sekuntia

Päivä 19 - Lepo

Päivä 20 - 150 sekuntia

Päivä 21 - 150 sekuntia

Päivä 22 - 180 sekuntia

Päivä 23 - 180 sekuntia

Päivä 24 - 210 sekuntia

Päivä 25 - 210 sekuntia

Päivä 26 - Lepo

Päivä 27 - 240 sekuntia

Päivä 28 - 240 sekuntia

Päivä 29 - 270 sekuntia

Päivä 30 – Pysy asennossa niin kauan kuin pystyt

Lähde: www.facebook.com/30DayPlankChallenge

Minusta on mukavaa kun asiat saa listaksi. Tästä niitä on kätevä vedellä yli ajan mittaan.
Aloitin ihan alusta, ettei menisi tämän päivän levon idea hukkaan.

I Love Aerobic 2015

Jalalla koreasti violetissa paidassa oikealla takana.
Kuva: Urheiluhallit ja FIX liikuntakeskukset Facebooksivu

Tänään olen jumpannut. Jopa neljä tuntia melkein yhteen menoon. Jalat ovat aika väsyneet ja sain yhden komean rakon, mutta muuten ei ollut kovin paha suoritus. Etenkin kun ottaa huomioon, että minulla oli ihkauudet lenkkarit jalassa, niin olin ihan huojentuntut, että rakkoja tuli vain yksi.

Minulla oli nimittäin ilo osallistua Urheiluhallien ja FIX Liikintakeskusten järjestämään I love aerobic -tapahtumaan Mäkelänrinteen Uintikeskuksella. Tykkään ihan älyttömästi kaikenlaisista tapahtumista. Niissä on jotenkin aina niin iloinen meininki. Niin tälläkin kertaa. Tunnelmaa voi fiilistellä vielä jälkikäteen tästä videosta.

Eli yhdeksästä neljään saattoi jumpata niin paljon kuin jaksoi. Jokainen tunti kesti 50 minuuttia, jonka jälkeen oli kymmenen minuutin tauko. Kolmen jumpan jälkeen oli lounastauko. Lounasta olisi saanut ihan paikanpäältäkin, mutta olin unohtanut varata sen ajoissa, joten keitin itselleni kananmunia ja parsakaalia, ja unohdin haarukan kotiin. Mikäs sitä parsakaalia sormilla syödessä.

Liikuntaa tarjottiin sekä maalla että vedessä pienemmissä ja isommissa ryhmissä. Itse pidin kropan niin kuivana kuin hikoilulta pystyin ja osallistuin vain päälavan jättijoukkojumppiin. Tässä kohteessa tarjolla olisi ollut yhteensä kuusi erilaista tuntia, mutta neljännen jälkeen alkoi varpaita hiertää jo aika pahasti ja kun kaverinikin oli lähtenyt tunti sitten, niin päätin, että voisi sitä lauantaina vähän makoilla sohvallakin.

Tauko meneillään isossa salissa. Minulla ja kuvan naisella sattuu olemaan samis joogamatot.

Päivän aerobic-tunnit minulla olivat Niska & Selkä, FIX Fiilis, Sweat & Fun ja Booiaka. FIX Fiilis oli näistä ehdottomasti hauskin ja myös sykettä nostattavin, sillä siinä annettiin palaa, eivätkä askelkuviot olleet niin vaikeita, että olisi mennyt kohtuuttomasti aikaa pihalla olemiseen. Jokainen biisi hassuine koreografioineen nostatti ilon hymyn huulille, mutta parasta oli, kun ohjaajat laittoivat mustan lapun toiselle silmälle ja miekan kouraan (yhdellä ohjaajista oli valomiekka!) ja kajareista lähti soimaan Pirates of the Carribeanin tunnari. Tämä on juuri sitä, mistä olen aiemminkin puhunut, että liikunta voi olla aivan huippuhauskaakin, jolloin se treenipuoli tapahtuu suorastaan vahingossa. Tuonkin biisin aikana kyykimme ylösalas kuin hullut, eikä sitä edes tajunnut varsinaisesti tekevänsä.

Booiaka oli myös mielenkiintoinen tuttavuus. Se on lisenssitunti, joka perustuu pitkälti hiphopista tuttuihin liikkeisiin, mutta vaikutteita otetaan muualtakin. Booiaka muistuttaa Zumbaa siinä, että siinä painotetaan tanssin iloa, eikä pingoteta niin paljon siitä onko käsi nyt oikealla tavalla ojossa. Lisäksi askelkuviot ovat melko yksinkertaisia, joten tanssiin pääsee helposti mukaan. Suurin ero on mielestäni näin yhden tunnin perusteella se, että Zumbassa jokainen kappale on kokonaan eri tanssi, kun Booiakassa kappale kappaleelta kerätään opeteltavaa koreografiaa kasaan. 

Aerobicatessa huomasi hyvin mikä on nyt muotia jumppamaailmassa. Milloinhan pinkin valtakausi loppuu? Tai neonvärien? Minulla on pieni allergia naisten pinkkejä urheilukamoja kohtaan, vaikka itsekin omistan vaaleanpunaisen joogamaton. Sääli sinänsä, sillä se on väri muiden joukossa ja objektiivisessa maailmassa kauniskin, mutta kun välillä tuntuu, ettei mustan lisäksi ole juurikaan vaihtoehtoja, niin se rupeaa harmittamaan. Kuka sen päätti, että tämä on se tyttöjen väri, johon kaikki neidit ja rouvat puetaan?

Joka tapauksessa Megatreenien tavoin tapahtumassa oli ylipäätänsä kiva ja iloinen tunnelma ja ohjaajat olivat huippumukavia. Yläkerrassa oli tuote-esittelyjä ja maistiaisia. Lähtiessä sai mukaan kassin, jossa oli enemmän tavaraa kuin mitä koskaan olen saanut missään tapahtumassa. Kiva päivä. Nyt kelpaa loikoilla.

Siinä lahjakassin sisältö koko komeudessaan. Kuin olisi ollut joulu.

Squash

Ensiksikin onnellista uutta vuotta kaikille! Tähän kakkuun on kreikkalaisen tavan mukaan piilotettu kolikko. Jokainen ottaa kakusta palan (osa palasista on tosin ennalta päätetty esim. joulupukille ja Jeesukselle) ja se kenen palassa kolikko on, saa onnen. En saanut kolikkoa, mutta olen silti aika toiveikas tulevasta vuodesta.

Olin eilen pelaamassa squashia ensimmäistä kertaa elämässäni. Haaveilin aina squashin pelaamisesta pienenä kun olin kitarakesäleirillä Ikaalisten kylpylässä ja uimaan mennessä kävelimme ohi lasikopeista, joissa kaksi ihmistä mäiskivät mailalla mustaa palloa vuorotellen seinän kautta toisilleen. Kuvittelin, että pallo olisi kimmoisa kuin superpallo ja halusin hirveästi päästä pelaamaan. Meni sitten noin 20 vuotta ennen kuin lopulta toteutin tämän haaveen.

Nyt voin kertoa, että voi hitsi, kun oli vaikeaa, eikä se pallo ole kyllä yhtään kuin superpallo. Ihan tiedoksi. Luimme säännöt ennen pelaamista, mutta emme seuranneet niitä kuin suuntaa antavasti. Käytännössä vain yritimme saada pelin näyttämään edes jotenkin peliltä, mikä välillä onneksi onnistuikin. Squashpallo ei  pompi kovin hyvin, joten se pitää lyödä oikein voimalla seinään jos mielii saada sen kimpoamaan vielä ihan takaisinkin asti. Lisäksi toisen varominen on sen verran jänskää hommaa, varsinkin tällaiselle, joka on kerran sulkkispelissäkin onnistunut lyömään kaveria päähän mailalla, etten oikein uskaltanut liikkua tarpeeksi pelissä ja menetin jonkin verran pallon palautuspaikkoja siinäkin.

Vaikka täytyy sanoa, että sulkapallo ja tennis ovat vastaavanlaisista peleistä enemmän lähellä sydäntä, niin oli tämäkin hauskaa ja aika kulki siivillä. Peli oli intensiivistä ja kaiken aivotoiminnan vievää, sillä joka hetki piti keskittyä ihan täysillä, jos halusi mitään toivoa siihen, että saisi pallon takaisin kaverille. Tennis ja sulkkis vievät voiton vain siksi, että ne ovat helpompia, jolloin peliä tulee enemmän ja urpoilusäätöä vähemmän sellaiselle joka ei harrasta näitä lajeja, mutta haluaa silti toisinaan nauttia niistä.

Pienenä haaveilin aina maissin syömisestä, koska piirretyissä hahmot söivät maissia siten, että siitä tuli samanlainen ääni kuin kirjoituskoneesta. Sitten kun söin maissia ekan kerran, niin se oli pahaa. Hirveä pettymys. Squashinkaan tapauksessa peli ei ihan vastannut lapsuuden odotuksiani, mutta se oli silti tosi hauskaa ja mielelläni pelaisin uudestaan. Maissistakin tykkään nykyään tosi paljon, joten squashkin saisi varmasti lisäpisteitä jos oppisin pelaamaan sitä vähän paremmin.

Minulla on ihan kohta loma ohi. Huominen enää. Näin jo yöllä painajaisia töihin paluusta. Tiesin, että pitää mennä ja olin periaatteessa menossa, mutta sitten aina hetkellisesti unohdin suunnitelmani ja hetken päästä hirveän paniikin siivittämänä tajusin, etten ole vieläkään mennyt töihin, vaikka piti jo.

Minulla on usein niin ristiriitainen olo työstäni. Toisaalta olen ihan super kiinnostunut opettajana olemisesta, opettamisesta, työssäni kehittymisestä ja välitän oppilaistani ihan vietävästi, mutta se on myös niin vaikea työ, jossa voi yrittää parhaansa ja silti tuntea olonsa epävarmaksi ja epäonnistuneeksi ja kaiken kaikkeaan riittämättömäksi. Niin sitten sitä miettii, että tarvitseeko sitä tuntea olonsa niin kurjaksi niin usein. Mutta sitten lopulta aina totean, että en minä mitään muuta halua tehdä ja olen oikeasti onnekas, kun välitän työstäni näin paljon. Näillä tunnelmilla odotan innokkaasti kevätlukukautta alkavaksi.