maanantai 29. syyskuuta 2014

Kivikon esterata


Viime viikonlopun liikunnallinen kohokohta oli retki Kivikkoon, jossa sijaitsee yksi Helsingin suurimmista liikuntapuistoista. Puistossa voi harrastaa kaikenlaista, kuten monia pallopelejä, frisbeegolfia, sisähiihtoa sekä paljon muuta. Itse mielin paikan päälle, sillä olin kuullut, että siellä on armeijatyylinen estejuoksurata, josta ajatus viehätti kovin sisäistä apinaani.

Perille päästessä edessä siinsi sininen juoksurata erilaisine esteineen vihreän nurmen ympäröimänä. Radalla ei ole mitään ohjeita, sillä ideana on, että seikkailija saa itse heittäytyä niin lapseksi kuin huvittaa ja päättää miten kevyesti, rankasti, hupsusti haluaa esteen suorittaa. Jos ottaisi radan vain juoksun kannalta, niin se ei ole kovin pitkä. Sen eri pisteissä menee kuitenkin helposti pitkä tovi, kun ryömii, kiipeää, tasapainoilee ja pujottelee, ylittää ja alittaa. Me esimerkiksi saimme kulutettua noin puolitoista tuntia esteissä riehumisen merkeissä. 

Harmittaa, ettei omilla nurkilla ole mitään vastaavaa, koska noin pitkää reissua ei kovin usein jaksa tehdä. Kivikko on nimittäin minun kotini näkökulmasta katsottuna erittäin nimensä kaltaisessa paikassa eli täysin kuusessa. Huisin hauskaa oli.





Keskittyminen oli kovaa.
 Tästä pisteestä tykkäsin eniten, sillä siinä oli eniten haastetta,
kun nuo ylitykset eivät vielä tällä parkour-mestarilla ihan aina suju.
Tästä ansaitsin myös komean mustelman kyynärvarteen.


Alituskin onnistui



Alastulo ei ollut yhtä voitokas.
(Tämä kohde kuului viereiseen puistoon.)

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Mutajuoksu, jihuu!

Osallistuin sitten kuitenkin järjen ja ystävien neuvojen vastaisesti mutajuoksuun. Olen nimittäin vieläkin flunssainen. Olo tuntuu onneksi oikeasti jo aika terveeltä, mutta liman eritys on melkoista. Täytyy myöntää, että ensimmäisten metrien aikana vähän mietin, että nyt tuli tehtyä virhe. Happi ei kulkenut kovin hyvin, kun nenä oli täysin tukossa ja keuhkot tuntuivat mehupillin paksuisilta. Hengitin siis kuin hukkuva jo alusta lähtien, mikä oli hieman huolestuttavaa, kun yhtään mäkeä, estettä tai mutaa ei ollut edes ehtinyt tulla vielä vastaan. Päätin kuitenkin, että otan rauhallisesti ja pidemmälle edetessä hengitys alkoi sujumaan paremmin, etenkin kun olin viihdyttänyt lähimmäisiäni muutaman kerran niistämällä käteeni ja pyyhkimällä kauniit tuotokseni suoraan paitaan.

Osallistuimme mieheni kanssa Mutajuoksu HC -versioon, mikä siis tarkoitti sitä, että perusjuoksuun verrattuna matka oli vähän pidempi ja osa esteistä haastavampia. Koko reitin pituuden piti olla 8 kilometriä, mutta se tuntui kyllä lyhyemmältä. Lisäksi tuttu, joka oli käyttänyt reissulla puhelintaan matkan mittaamiseen, sanoi että matka olisi ollut vain 6 kilometriä. Tietenkin menimme aika kovasti mäkiä ylös alas ja app mittaa linnuntietä, mutta enpä tiedä. Vaikea sanoa.

Reitti itsessään oli tosi kiva. Mutaa ei ollut mitenkään hulvattomasti kuin parissa kohtaa, mutta oli ihana juosta niin monipuolista matkaa pitkin metsikköä ja Serenan mäkiä. Esteet eivät olleet ollenkaan pahoja, enemmänkin vain hidasteita. Enkä usko, että sillä on olenkaan väliä, että saako yhtään leuanvetoa vai ei, vaikka juoksun ohjeissa sanottiin, että niitä pitäisi pystyä tekemään muutama, että selviää esteistä. 

Esteet olivat joka tapauksessa reissun hauskinta antia. Osa niistä oli tietenkin täsmälleen samoja kuin mitä olin jo ylittänyt ja alittanut Lahden väriestejuoksussa, sillä molemmat kisat ovat saman järjestäjän eli Funrunin (ja Serenassakin järjestettiin samana päivänä myös väriestejuoksu). Se on jännä, miten hauska on ylittää asioita. Pidin myös kovasti mudassa rämpimisestä sekä kylpyvaahdon läpi juoksemisesta. Olen niin lyhyt ja vaahtoa oli niin paljon, että en hetkeen edes nähnyt kunnolla mitään, kun vaahto meni yli silmien korkeuden.   
                                   
Ainoa este, joka tuotti mitään vaikeuksia oli semmoiseen vesisammioon pääsy, johon otin aluksi huonosti vauhtia ja pääsin sisään vasta kolmannella yrittämällä. Huvitti vähän, että tässä minä pyristelen päästäkseni napaa myöten vaatteet päällä likaiseen veteen, mutta oli voitonriemuinen tunne, kun lopulta onnistuin. Pitää kyllä harjoitella korkeampien esteiden ylittämistä jos meinaan ollenkaan mieliä ensi vuonna Tough Vikingiin, kuten on tarkoitus.

En missään nimessä suosittele kellekään kipeänä urheilemista. Se on kaiken kaikkiaan aivan typerää. Mutta mutta... Ensinnäkään en ole enää akuutisti sairas. Tuntuu että olen oikeasti terve, mutta avaruuden limaolio on vain ottanut ruumiini valtaansa. Toisekseen olin niin onnellinen kun kahden viikon totaalisen tauon jälkeen pääsin liikkumaan ja sen jälkeen minulla oli parempi olo kuin aikoihin. Tänään myös treenasin ensimmäistä kertaa ja sitten menimme kiipeilemään puihin. Tuntuu, että on jälleen kevät sielussa. 

En kuvannut juoksulla ikävä kyllä ollenkaan, mikä on sääli,
koska reitti ja esteet olivat niin kivoja, mutta jos haluat tietää miltä näytin,
niin avaa väriestejuoksublogipostaus ja kuvittele minut samoihin vaatteisiin,
mutta värisotkut pois ja muta- sekä räkäsotkut tilalle.
 Paidan lisäksi myös mitali oli sama. Hieno kirjain.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Kotona lepäämässä

Olen edelleenkin kipeä. Tylsää. Ehkä oma vika, kun ei minusta ollut sairastamaan viime viikonlopun jälkeen, vaikka lauantaina oli parhaimmillaan 39 astetta kuumetta ja sunnuntaina taas reippaasti alilämpöä. Menin silti maanantaina töihin, koska inhoan olla poissa. Ensin vaikuttikin, että olo kohenee, mutta eilen tuli taas romahdus ja oli pakko ottaa sairaslomaa. Nyt on kuitenkin parempi tilanne kuin viime viikonloppuna, vaikka päätä jomottaa ja flunssa on melkoinen, sillä kuumetta on vähemmän ja ruokahalukin lähes normaali. 

Olen niin väsynyt olemaan liikkumatta. Tänä viikonloppuna oli lauantaina tarkoitus lähteä Pyhtäälle seikkailupuisto Siriukseen, mutta se jää nyt pois. Ensi viikolla on mutajuoksu ja toivon kovasti, että pääsisin osallistumaan siihen. Muuten blogini on vaarassa muuttua kertomuksiksi kokeiluista ja tapahtumista, joihin en mennyt. Olisipa ainakin hieman erilainen blogi täällä lukemattomien blogien viidakossa.

Onneksi saa silti sairastaa ihanassa seurassa. Iskä haki minut Porvooseen lapsuuden kotiin sohvalle makoilemaan. Tällä viikolla oli veljeni syntymäpäivä, joten äiti oli laittanut aivan älyttömän hyvää ruokaa. Varsinkin noita alla olevia suippopaprikaveneitä suosittelen kokeilemaan.

Tarvitset: 
Suippopaprikoita
Hunajaa
Sipulia
Soijarouhetta
Sieniä
Vuohenjuustoa
Juustoraastetta
Minitomaatteja

Paista pannulla hunajassa sipulia, sieniä (esim. herkkusieniä tai kanttarelleja) ja soijarouhetta. 
Laita sitten tekemäsi seos puolitettujen ja siemenistä puhdistettujen paprikoiden sisään. Päälle vielä vuohenjuustokuutioita, siivutettuja minitomaatteja sekä juustoraastetta. Lopuksi uuniin 175 asteeseen kunnes paprikat ovat pehmeitä.

Katso nyt, miten komeita ovat.

Söimme myös muun muassa muikkuja.