Manic run

Kuva: Ville Pohjonen

Hiihtoloma ja ystävänpäivä lähtivät aikaisin käyntiin, sillä heräsin jostain syystä jo 20 vaille kuusi aamulla, enkä saanut enää unta. Vaikkei hiihtämään pääsekään, niin aion nauttia liikunnasta mahdollisimman paljon tällä lomalla. Lankkuhaaste on pian ohi. Eilen lankutin jo täydet neljä minuuttia eli olen tuplannut ennätykseni ajalta ennen haastetta. Jihuu.

Me juhlistimme mieheni kanssa ystävänpäivää osallistumalla Vantaalla järjestettyyn juoksutapahtumaan Manic runiin. Manic run järjestetään useammassa kaupungissa ja siinä juostaan halliin muodostettu rata niin monta kertaa kuin neljässäkymmenessä minuutissa ehtii. Radan varrella on esteitä ylitettäväksi ja halli on bilemeiningeissä eli musiikki soi ja eriväriset valonheittimet luovat tunnelmaa.

Fressin alkujumppa.
Kuva: Ville Pohjonen

Minulle tämä oli jo kolmas kerta Funrunin järjestämässä juoksussa, joten tiesin mitä odottaa. Esteet olivat tuttuja värieste- ja mutajuoksusta eli ylitimme samoja pömpeleitä ja kiipesimme samojen pumpattavien liukumäkien päälle, joista myös laskimme alas. Uutta olivat valtavat pallot, joiden välistä piti puskea eteenpäin samalla kun juoksun järkkääjät työnsivät palloja lähemmäs toisiaan. Yhteen käytävään oli myös rakennettu pari verkkoa, joista piti luikahtaa läpi. Joka tapauksessa niin uusien kuin vanhojenkin esteiden kohdalla sama piti paikkansa eli että esteet olivat juoksun parasta antia. Minusta tämä oli itse asiassa noista kolmesta juoksusta kivoin, koska esteitä oli oikeasti vähän väliä ja porukkaa sen verran, ettei tarvinnut jonottaa yhtään. Parissa esteessä oli minulla vähän vaikeuksia, kun ne olivat sellaisia ilmatäytteisiä esteitä ja samaan aikaan kanssani tuli minua aika paljon isompi mies ja meinasin lentää nenilleni. Oli kuin olisin siirtynyt takaisin lapsuuden Puuhamaahan, jossa oli niitä puolikkaan pallon muotoisia pomppulinnoja, joissa isot pojat pomppivat aina niin kovaa, että itse lenteli hallitsemattomasti minne vain.

Taisin olla liian hengästynyt poseeraamaan.
Kuva: Ville Pohjonen

Olimme varanneet lähdön ensimmäiseen aamun urheilulähtöön (erotuksena kaikista seuraavista hupilähdöistä), joten osallistujia oli vain noin kolmekymmentä. Käsittääkseni seuraavissa lähdöissä oli enemmän porukkaa, mikä varmaan lisäsi tunnelmaa Fressin järjestämässä alkujumpassa, jossa oli selvästi ilmassa pientä ujoutta osallistujien kesken. Mutta oli kyllä tosi kiva kun ei tarvinnut jonottaa mihinkään. Väriestejuoksussa oli silloin niin hirveät jonot paikoitellen, että yhden esteen jopa suosiolla skippasimme, mikä oli vähän harmi, kun esteet ovat paras juttu.

Ensimmäinen kierros juostiin jäniksen perässä, että reitti tuli tutuksi. Vitsi, kun kuulin ekan kerran juoksujäniksistä, eikä kukaan selittänyt minulle mitä ne ovat, niin luulin, että kyseessä oli semmoinen mekaaninen reitin reunaa kulkeva jänisvempele, joita käytetään koirakisoissa ja joita olin nähnyt telkkarissa. Mutta joo, siis ihan ihmisen perässä juostiin. Sen jälkeen sitten vain juoksimme 40 minuuttia, musiikki soi ja juontaja piti mikin kautta iloa yllä. Jokaisen kierroksen jälkeen sai uuden kuminauhan ranteeseensa, että lopussa pystyi laskemaan kuinka monta kierrosta oli mennyt. Lenkillä käynti on taas ollut turhan vähäistä, mikä kyllä näkyi. Juoksin sitä päälle 700 metristä esterataa seitsemän kierrosta. Olin vähän pallo jalassa miehelleni, joka olisi pystynyt menemään paljon kovempaa, mutta eikös se olekin vaimon tehtävänä yleensäkin? ;). Sovimme tosin lopussa, että hän  vetää viimeiset viisi minuuttia aivan täysiä, joten molemmat olimme loppujen lopuksi aika puhkijuostuja.

Lopuksi tanssimme vähän Fröbelin palikoiden sutsisatsaata, venytelimme ja kävimme vaihtamassa ansaitut kuminauhan yhdeksi muoviseksi rannekoruksi, jossa luki juostujen kierrosten määrä. Tosin kaikki minua ennen lenksua hakemaan lähteneet seitsemän kierrosta juosseet saivat renkaan, jossa luki yhdeksän kierrosta, koska jakajilla olivat menneet vahingossa laatikot väärään järjestykseen ja minä hirveänä kyyläsyyninä olin ensimmäinen joka sen huomasi, mutta mitäpä tuosta.

40 minuuttia hoidettu!
Kuva: Ville Pohjonen