perjantai 22. elokuuta 2014

Kohti korkeuksia!

Konalan Cave komeudessaan
Olen boulderoinut erittäin epäsäännöllisesti useamman vuoden ajan. Yhden kesän jopa pari-kolme kertaa viikossa, sillä minulla on paha (tai hyvä, en tiedä) tapa innostua kovasti aina jostain, jolloin teen sitä hirveästi ja sitten jonkin ajan päästä enemmän tai vähemmän hylkään entisen intohimoni kohteen. Tämän vuoksi osaan monia juttuja jonkin verran, enkä kunnolla mitään. Boulderointi on joka tapauksessa aivan mahtavaa hommaa, vaikka nyt tulee käytyä enää ehkä kerran muutamassa kuussa. No, sentään viimeksi eilen.

Niin, siis mitä on boulderointi? Boulderointi on kiipeilyä matalille seinille tai kallioille tai lohkareille. Valjaita ei ole, mutta putoamisen varalta alla on paksu patja. Ulkona kiivetessä aika pieni ja ohut patja, mutta boulderointikeskuksissa oikein kunnon iso möllykkäpatja, joten putoamisen ei teoriassa pitäisi sattua ollenkaan. Tietenkin voi pudota huonostikin. Avainideana on pudota löysänä. Minä tosin kerran putosin alas niin löysänä, että löin itseäni polvella päähän. Ei tuntunut kivalta.

Boulderointi on harrastuksena helppo aloittaa, sillä toisin kuin korkeammalle kiivetessä, harrastajan ei tarvitse käydä mitään kurssia päästäkseen kiipeilemään. Kiipeilykengät vaan jalkaan ja seinälle. Matalat reitit lisäksi suojelevat jonkin verran korkean paikan kammo -kohtauksilta. Tosin kyllä niitä sielläkin voi saada. Kerran kiipesin yhden reitin ja sain semmoisen hepulin, että ei ollut muita vaihtoehtoja kuin jäkittää paikallaan reitin huipulla. Siinä sitä oltiin. Pelotti, en uskaltanut hypätä ja voimat eivät riittäneet alas kiipeäminen. Joten vain jumitin siinä missä olin ja hengitin kuin pikakelattu Darth Vader. Vieressä kiivennyt puolituttu totesi hetken minua tuijotettuaan, että et sä ees ole niin korkeella. Totuuden sanominen ääneen auttoi. Pudottauduin alas, eikä mitään käynyt. Lisäksi se helpottaa, kun on muutaman kerran ihan pudonnut rehellisesti alas. Kuten olen sanonut aiemminkin: oman mukavuusalueen pienoinen ylittäminen tekee oikeasti onnellisemmaksi. Se tunne kasvaa, jota ruokkii. Ihminen valitsee itse, ruokkiiko rohkeutta vai pelkoa.

Helsingissä on useampi paikka, missä boulderoida. Minä olen käynyt Pasilan ja Konalan Caveissä. Konalan on isompi, mutta Pasila on minusta jotenkin kotoisampi. Tosin voi olla, että tykkään siitä enemmän, koska aloitin siellä, joten leimaannuin heti. Minulla on omat, ja saanen lisätä, erittäin haisevat kengät, mutta Cavessä voi niitä myös vuokrata, jos ei ole omia. Ne eivät edes haise. Pitäisiköhän minun nyt vähän inspiroitua ja pestä kenkäni. Hömhöm. 

Kiipeilyreitin erottaa siitä, että samaan reittiin kuuluu samanväriset otteet. Ensimmäinen ote on yleensä jollain tavalla merkattu, joten tietää mistä lähteä. Reittejä on lisäksi monen tasoisia, joten jokaiselle löytyy haastetta. Helpoimmat reitit ovat merkitty numerolla neljä. Mitä isompi luku, sen vaikeampi reitti. Vaikeustaso myös nousee vauhdikkaasti. En ole esimerkiksi itse pystynyt koskaan kiipeämään loppuun asti 6a:ta vaikeampaa reittiä (tasot etevät siis 4a, 4b, 4c, 5a... tai vaihtoehtoisesti 4-, 4, 4+, 5-...), vaikka jossain vaiheessa kävinkin enemmän. Reittien suorittaminen vaatii tietenkin edes vähän voimaa, mutta hyvällä tekniikalla pötkii myös pitkälle. Tärkeintä on, ettei esittele liiaksi hottispeppuaan kanssakiipeilijöille, vaan pitää ruumiin jatkuvasti lähellä seinää, muuten joutuu kannattelemaan käsillään turhanpäiten lisäpainoa. Lisäksi pitäisi päästä yli siitä tyylistä, että on kiipeämässä tikkaita. Jalkoja ja käsiä on pakko käyttää monipuolisemmin, jos mielii huipulle.

Teippi kertoo, että tämä on tason neljä reitti, joka alkaa vain tästä otteesta
 ja päättyy viimeiseen. Perille pääsee muita keltaisia otteita käyttäen.
Tietenkään kukaan ei määrää sinulle sakkoja, vaikka käyttäisit muitakin värejä.

Kaiken kaikkiaan kiipeily on ihana ja rentouttava harrastus. Se sopii mainiosti vaikka koko perheelle tai sitten voi vain mennä kavereiden kanssa keskukselle hengailemaan. Vierähtää helposti useampi tunti, kun loikoilee patjoilla ja kiipeää muutaman reitin ja taas loikoilee ja juttelee vähän lisää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti