Onnellinen kuski |
Kart'in clubin voi varata porukalle, mutta jos menee yksin tai vain parin tyypin kanssa, niin silloin kannattaa kurkata netistä, onko paikassa vapaata ja sitten vain tupsahtaa paikalle. Lähtöjä on vähän päälle kymmenen minuutin välein ja periaatteessa vuorotellen lapsille ja aikuisille. Meidän clubilla ollessamme lapsia ei ollut, joten aikuisten lähtöjä oli koko ajan.
Eli päälle vain haalarit, kypäräpipo ja itse kypärä ja sitten vain kärryyn. Olin ensimmäisessä pelissä autossa numero yksi, mikä oli lohdullista, sillä muuten olin viimeinen. Ajaminen sinällään oli helppoa. Kun osasi kääntää rattia ja tiesi kumpi poljin on jarru ja kumpi kaasu, niin pääsi jo pitkälle.
Tuollaisilla siinä ajetaan. Näyttävät ihan leluautoilta, mutta niillä pääsee yllättävän kovaa. |
Käännökset ovat haastavimpia. Katosta roikkuvat valot varoittavat, jos joku on tehnyt virheliikkeen ja jäänyt jumiin. |
Toinen kiekka menikin sitten aivan mahtavasti verrattuna ensimmäiseen. Siis ensinnäkin en ollut viimeinen, vaan TOISEKSI viimeinen, mikä oli huima edistys, mutta vakavemmin sanoen pääsin oikeasti osaksi vauhdin hurmaa ja uskalsin painella omasta näkökulmastani jo aika täysiä. Aika oli myös aivan huippu, jos vertaan vain itseeni, koska ensimmäisessä kisassa en ollut vain viimeinen, vaan vii-mei-nen. Siis aivan älyttömän hidas verrattuna muihin. En kyllä tajua miten muut uskaltavat ajaa niin kovaa (tai kuin hullut, miten mielessäni käväisi radalla), mutta minä en oikeasti olekaan mikään vauhtihirmu, vaikka äitini aina väittääkin minua sellaiseksi, kun ajan hänen mielestään niin kovaa pyörällä. Sori äiti, tässä (vain tässä, ei hätää!) olet väärässä. Se on nyt todistettu.
Joka tapauksessa karting oli aivan mahtavaa, eikä edes kovin kallista. Suosittelen ehdottomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti