Pietari

Talvipalatsi

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Pietarissa, kun olin neljätoistavuotias. Se oli jotenkin eeppinen reissu. Minulle sattui siellä kauniita, kiinnostavia, kurjia, ahdistavia ja jännittäviä asioita. Muistan, että Pietari oli minusta aivan käsittämättömän kaunis. Oli talvi. Kauniit naiset kulkivat minihameissa vaikka pakkaslukemat olivat hyytävät. 

Minulla ei ollut rahaa, koska olin reissussa taidekouluryhmän kanssa ja lähtiessäni olin väittänyt isälleni, että minulla on rahaa, vaikka ei ollut (”joo joo, kyl mul on!”) Näin siksi, että teininä minusta raha oli äärimmäisen nolo asia. Kaiken lisäksi hukkasin hotellin aamiaiskupongit toisen päivän jälkeen. 

Söin siis joka päivä kerran. Kahtena ekana päivänä hotellin buffet-aamiaisen ja kolmantena pitsan. Neljäntenä päivänä menimme kavereiden kanssa hienoon ravintolaan, jossa ostin alkupalaksi katkarapukoktailin ja jälkiruuaksi omenapiirakan. Pääruokaan ei ollut varaa. Rahaa piti säästää myös Viipurin torille, josta sai kuulemma halvalla cd-levyjä.

En silti muista, että minulla olisi ollut nälkä. Kulttuuri piti kylläisenä, enkä muutenkaan ollut teininä yhtä kova syömään kuin nykyään. Tutustuimme venäläiseen taidekouluun, jossa lapset piirsivät kuin printterit valokuvamaisen tarkkaa työtä. Kävimme talvipalatsissa. Siellä näin kauneimman huoneen, jonka olen koskaan nähnyt. 

Muistan, että kaikkialla oli pieniä sateenkaaria. Katosta roikkui kristallikruunuja ja kun auringon valo paistoi niihin, ui huone prisman väreissä. En ole koskaan kokenut vastaavaa hetkeä minkään ihmisen tekemän kanssa. 

Nyt aikuisena yritin etsiä tätä kokemusta uudestaan. Löysimmekin sen huoneen ja se oli kaunis, mutta olimme siellä väärään aikaan sateenkaarille, enkä usko, että matkakumppanini pääsivät lähelle sitä lähes uskonnollista kokemusta, joka minulla oli tuossa paikassa 18 vuotta sitten. Pietari sen sijaan oli juurikin niin kaunis kuin muistin.

Tämä on se huone tai osa siitä.

Jos Helsinki, Venetsia ja Wien saisivat keskenään lapsen, se näyttäisi Pietarilta. Pietari on rakennettu suolle, joten kaupunkia halkovat kanaalit. Se on mahtipontinen: täynnä palatseja, toinen toistaan kauniimpia rakennuksia, joissa asuvat sekaisin rikkaat ja köyhät. Rakennusten ulkomuodosta tulee mieleen Kruununhaka tai muut vastaavat Helsingin kauniimmat mestat.

Nevski Prospekt

Asuimme aivan pääkadun Nevski Prospektin lähellä Airbnb-asunnossa. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta, meidän katumme oli rauhallinen. Asunto oli aika hulppea. Olohuoneessa olisi voinut pitää tanssiaiset ja meidän kotiolohuoneemme kokoisessa kylppärissä oli suihkun lisäksi valtava useamman hengen amme. Rappukäytävä sen sijaan oli karu (mutta rujon kaunis) ja pihalla tuoksui voimakkaasti kissan pissa.

Kotimme oli tämän rakennuksen ylimmässä kerroksessa.

Näkymä olohuoneen ikkunasta

Tässä osa olohuoneestamme

Rappukäytävä

Tulimme Pietariin aamujunalla. Allegro on ihastuttavan nopea. Kolmessa tunnissa sitä on Pietarissa ja valmiina ihailemaan nähtävyyksiä. Ensimmäinen päivä menikin perusjutuissa: verikirkko, talvipalatsi, ympäriinsä käppäily. 

Verikirkko, minä ja iskä

Seuraavaksi päiväksi olin varannut meille opastuksen Peter´s walkilta. Firman toiminta-ajatus on, että opas on kuin kaverisi Pietarissa, joka näyttää sinulle lempipaikkojaan ja samalla kuuntelee sinun toiveitasi ja kiinnostuksen kohteitasi ja vie sinut niihinkin. Jokainen kierros on siis vähän erilainen. Olin kuullut paljon hyvää tästä kierroksesta, eikä tarvinnut pettyä. Onneksi. Opastus oli neljä tuntia pitkä. Koko Pietarin reissu oli äitini syntymäpäivämatka, joten olisi ollut tylsää, jos olisin pakottanut kaikki johonkin tylsään. 

Opas kertoi paljon tavallisten pietarilaisten elämästä, näytti Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta tutut kohteet (mistä minä olin ihan jihuu, sillä olin juuri pari päivää sitten saanut kyseisen kirjan luettua), kauppahallin, Uusi Hollanti -nimisen hipsterisaaren ja muutamia muita kauniita ja kiinnostavia kohteita. Se ehkä kertoo jotain, että isäni on käynyt Pietarissa lukuisia kertoja, mutta hän sanoi, ettei ollut ikinä nähnyt kaupunkia tältä kantilta.

Tässä talossa Raskolnikov teki rikoksen murhaamalla kirjallisuusuniversumissa 

Makkaraa ja ihraa kauppahallissa

Illalla oli sitten se juttu, jonka vuoksi äiti oli toivonut syntymäpäiväkohteeksi juuri Pietarin, nimittäin Joutsenlampi-baletti. Kyseinen baletti meni vain Talvipalatsin teattereissa, joten sinne siis menimme. Baletti oli aivan upea, mutta yleisö aivan mahdoton. Täynnä älylaitenarkkareita, joiden mielestä oli viihdyttävämpää tuijottaa esitystä kännykän kautta kuin omilla silmillään. Kaikesta näki, ettei yleisössä ollut juurikaan aitoja baletin ystäviä, vaan turisteja, jotka olivat jostain kuulleet, että baletti on se juttu Pietarissa. Takanani myös juteltiin aluksi aika antaumuksella, mutta annoin heille hiljentävän mulkaisun, joka toimi loistavasti. Pystyimme silti nauttimaan esityksestä, mutta olihan se nyt aika älytöntä.

Laitoin baletin kunniaksi huulipunaa. Erittäin harvinaista toimintaa minulta, vaikka muuten
meikkaankin typerän usein.

Pietari-Paavali linnoituksen aukio

Seuraavana päivänä oli vuorossa Pietari-Paavalin linnoitus. Kyseessä on käytännössä Seurasaaren ja Suomenlinnan yhdistelmän kaltainen kohde. Linnoitus sijaitsee saaressa ja sen muurilta on ihan näkymä Talvipalatsille ja muihin keskustan kauniisiin rakennuksiin. Saaressa on museoita enemmän kuin jaksaa kiertää sekä kirkko, jonne on haudattu tsaariperheen jäseniä kautta aikojen, mukaan lukien ne löydetyt viimeiset Romanovit ja heidän uskolliset palvelijansa, jotka murhattiin vallankumouksessa. Vaikka heistä ei ole näkyvissä kuin laatta seinässä, niin tämä paikka oli minulle jotenkin tärkeä. 

Pietari-Paavali linnoituksen muurilla

Pietari-Paavalin linnoituksessa oli ennen vankila, jossa pidettiin poliittisia vankeja. Nykyään tämä paikka on vankilamuseo. Erittäin mielenkiintoinen paikka. Suosittelen.

Pienestä asti olen toisinaan ajatellut tsaarin perhettä. Miten hänen lapsensa eivät missään nimessä ansainneet tälläistä. Eniten ajattelin aina pientä Alekseita, pikkuveljeä. Pikkuveliasiat saavat minut aina liikuttumaan. Elämässäni minulla on ollut onni olla isosisko maailman ihanimmalle veljelle. Nykyään näämme aivan liian harvoin. Toivon, että hän tietää silti, miten paljon hän merkitsee minulle.

Kiipesimme samana päivänä myös Iisakin kirkon torniin, jossa oli niin paljon porukkaa, että pahaa teki. Toisin sanoen, jos on aikaa vain yhdelle näköalapaikalle, niin valitsisin itse Pietari-Paavalin linnoituksen muurin.

Iisakin kirkon tornissa

Viimeisenä päivänä kävimme vielä Grand Maket -museossa, jonne on rakennettu pienoismallina koko Venäjä. Se oli aivan päättömän hieno. Kaikki autot ja junat ajelevat ympäriinsä, päivä ja yö, jopa säätkin, vaihtelevat. Malli on niin iso, että museosta voi vuokrata kiikarit, että näkisi keskelle. Joka kohdassa pikkuiset ukkelit puuhailevat jotain. Se sai minut ajattelemaan sitä, miten tosiaan joka hetki joku puuhailee jossakin jotain. On iloja, suruja, toimintaa, arkea, hulvattomia sattumuksia. Ne tapahtuvat kaikkialla kaiken aikaa.

Pienten ihmisten pienet hetket

Pietari-Paavalin linnoitus

Yö

Illalla olikin aika lähteä kotiin. Muutama juttu jäi vielä näkemättä. Minuun iski myös palo päästä joskus piakkoin Georgiaan. Söimme nimittäin lähes pelkästään georgialaista ruokaa ja herranpieksut miten siinä kulttuurissa osataan kokata. Söimme me venäläistäkin ruokaa ja on sekin hyvää. Varsinkin pelmeenit. Jos totta puhutaan, niin otin tällä reissulla takaisin kaikki ne kerrat, kun en päässyt syömään viime kerralla.

Siinäpä se reissu. En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne blogiin. Kaipa minulla oli sellainen olo, että jaksaakohan ihmiset enää lukea tämmöisiä. Mutta minusta on toisaalta aika mukava kirjoittaa näitä, joten antaa mennä. 

Onnellinen Matkaleena

Ihana

Ystäväni asuu Kalasatamassa ja jo parin vuoden ajan olen aina hänen luonaan käydessäni pistänyt merkille kyltit Ihana-kahvilasta ja halunnut käydä siellä. Nyt se vihdoinkin tapahtui.

Ihanaan on noin kilometri Kalasataman metroasemalta. Matka muistuttaa erehdyttävästi Walking deadin päähenkilöiden taivallusta Terminus-nimiseen paikkaan. Apocalyptisissä maisemissa kuljimme luottavaisesti eteenpäin seuraten kylttejä, jotka lupasivat perillä olevan jotain ihanaa. Kaikki sarjaa katsoneet tietävät mitä heitä lopussa oikeasti odotti, mutta meillä oikeasti oli jotakin löytämisen arvoista matkan päässä.

Ihana on todellakin ihana. Kahvila sijaitsee kontissa, josta ei ulkopäin arvaisi miten hurjan söpö se on sisältä. Myytävänä on kaikenlaista herkullista suolaisesta ja makeaan. Näköala merelle on rauhoittavan kaunis. Sitä voi ihailla joko tavallisesta tuolista tai säkkituolista tai jopa riippumatosta. Jopa bajamaja on kivoin ja tuoksuvin, missä olen ollut. Kahvila on lisäksi lapsi- ja koiraystävällinen. Tarjolla on lapsille lainattavaksi leluja ja hiekkalaatikko.

Ihanan kahvitteluhetken jälkeen voi lähteä kävelylle tai rannalle läheistä uutta siltaa pitkin Mustikkamaalle. Täydellinen kesäpäivän ohjelma.

Ihana näköala

Ihanat, joilla on hyvä meinki

Ihana riippukeinu

Ihania kakkuja hauskan kontin sisällä

Wakeboarding ja itsensä ylittäminen

Wakeboarding eli vesilautailu on aika vastaava juttu kuin vesihiihto paitsi että suksien tilalla on lauta. Muuten tilanne onkin sama: pidät kiinni köyteen kiinnitetystä tangosta  ja sinua vedetään läpi vesien samalla kun yrität pysyä pystyssä. Täytyy sanoa, että minua jännitti ihan hirveästi. Niin kovasti, että olisi tehnyt mieli vain jänistää koko jutusta. Mutta täytyy myös sanoa, että onneksi en jänistänyt, sillä se oli mahtavaa.

Wakeboardingia voi harrastaa Helsingissä Wakespotilla Hietaniemen uimarannan lähellä Hiekkarannantien länsipäädyssä. Moottoriveneen sijaan lautailijoita vedetään kaapelilla, jota paikan työntekijä ohjaa nappia painamalla ja tarvittaessa pysäyttää, jos vahingossa päästät irti tai olet ajamassa päin törmäystä. Ryhmässä on aina lautailemassa 1-4 henkilöä vuorotellen tunnin ajan. 4 henkilöä on itse asiassa tosi hyvä määrä, sillä meitä oli neljä ja viimeisellä kierroksella kaikki olivat jo tosi väsyneitä ja kaatuilimme ihan oman uupumuksemme vuoksi. Paras kierros olikin toiseksi viimeisin, sillä silloin olin jo tajunnut aika hyvin miten laudan kanssa piti toimia ja jäsenissä oli vielä energiaa pystyssä pysymiseen.

Kaatuessa piti vain pitää kiinni ja ottaa uudestaan lähtöasento ja sitten taas mentiin

Kävimme siis vuorollamme ihanan lämpimään mereen (22 astetta!) lauta jaloissa. Jekku oli odottaa kyykyssä jalat lautoineen hiukan veden yläpuolella, kädet suorana ja odottaa että kaapeli nosti kyykkyyn. Sen jälkeen vain seisomaan ja nauttimaan vauhdista. Kun osasimme ajaa suoraan, harjoittelimme u-käännöstä, jonka oppiminen oli myös iloa tuottava juttu. Ne, joilla oli jo kaikki perusteet hallussa pystyivät harjoittelemaan temppuja ja käyttämään hyppyreitä. Näihin en toki kuulunut ensikertalaisena, mutta opin aika hyvin pysymään pystyssä koko matkan ja tekemään vielä käännöksen lopussa ja tulemaan takaisin.

Vielä kirsikkana jäätelössä oli mahdollisuus päästä saunaan tunnin jälkeen. Sauna oli hauska ja pieni (sisään mahtuu kaksi paria suomalaisia, jotka eivät tunne toisiaan hyvin) ja näytti ihan isolta kaadetulta tynnyriltä.

Wakeboardaus oli mahtavaa. Niin siistiä vauhdinhurmaa, hauskaa ja motivoivaa, sillä joka kierroksella osasin paremmin. Loppujen lopuksi tuntui hassulta, että pelkäsin niin paljon. Kun sitten olin laudalla, en pelännyt muuta kuin että vähän stressasin, että menetän täysin pöksyni, sillä bikinien alaosa ei todella ollut hyvä tähän aktiviteettiin. (Välinevuokraan kuuluu märkäpukukin, mutta oli niin lämmin, ettei kukaan halunnut käyttää sellaista.) 

Minä olen vähän pelkuri oikeasti. Minua jännittää vauhti, korkeat paikat, uudet tilanteet, paikat ja ihmiset. Mutta kun pelko tai ujostelu yrittää viedä minut mukanaan, kysyn itseltäni, että haluanko nyt luistaa tästä siksi että en tykkäisi siitä vai siksi että minua pelottaa. Jos vastaus on ensimmäinen niin minun ei tarvitse mennä, mutta jos se on toinen, niin sitten yleensä jossain vaiheessa pakotan itseni kokeilemaan. Enkä ole ikinä katunut. Olen päässyt ihaniin paikkoihin, tutustunut huippuihin tyyppeihin ja kokeillut kaikenlaista mukavaa. Pelko myös laskee. Tajusin tänä kesänä kun tässä muutama viikko sitten kävimme taas seikkailupuisto Zippyssä, etten enää pelkää korkeita paikkoja samalla tavalla kuin ennen. En saa enää pieniä paniikkikohtauksia, joiden en pysty hengittämään kunnolla, koska olen niin peloissani. Tuntuu uskomattomalta, että olen päässyt yli niistä. Hullua kyllä olen myös alkanut haaveilemaan benji- ja laskuvarjohypystä. En ikinä uskonut, että minulle kävisi niin. Haluan myös antaa laskettelulle uuden mahdollisuuden.

Joka tapauksessa, jos innostuit wakeboardauksesta niin tsekkaa Wakespotin nettisivut tästä. Tunti lautailua maksaa 25 euroa plus välinevuokra 10 euroa.

Olé olé olé! Rantaloma Nerjassa

Ihana Nerja

Costa del sol eli Espanjan aurinkorannikko tarkoittaa noin 300 päivää aurinkoa vuodessa. Eli ihanaa ihanaa ihanaa lämpöä ja aurinkoa! Alueella on myös paljon nähtävää ja koettavaa ja noin viikon reissullamme suloiseen Nerjaan saimme kokea niistä jonkin verran.

Lähdimme Nerjaan, koska sen lisäksi että tykkään näin kertoa omista reissuistani, niin tykkään myös aivan valtavasti kuunnella ja lukea muiden matkakertomuksia, ja rupean myös helposti innostuvana ihmisenä haluamaan kokea muiden reissut. Näin kävi myös tässä tapauksessa. Veljeni oli avovaimonsa kanssa ollut Nerjassa avovaimon isovanhempien kotona, sillä isovanhemmat asuvat siellä kuin muuttolinnut eli aina kesäksi he muuttavat takaisin Suomeen. Heidän kotinsa oli niin uskomattoman kaunis ja veljeni oli tyttönsä kanssa tehnyt niin ihania juttuja, että minut valtasi suuri halu kokea samat jutut. Uskaltauduimme kysymään jos mekin voisimme asua isovanhemmilla, sillä veljeni avovaimo on ehkä suloisin ihminen kenet tiedän ja hänen perheensä samaa settiä, joten päättelin, että hänen loppusukunsa on varmaan aika samaa maata myös. Näin myös oli oikeastikin ja pääsimme asumaan heidän ihanassa kodissaan lämpimässä, kauniissa ja aurinkoisessa Nerjassa, jonne pääsee muuten aika kätevästi Malagan lentokentältä päivällä bussilla ja yöllä taksilla.

Nerjan keskusta

Näkymä  Nerjassa Euroopan parveke -nimiseltä näköalatasanteelta vasemmalle

Samalta tasanteelta oikealle

Olemme monet kerrat aiemminkin asuneet kotimajoituksessa, sillä on erittäin kätevää kun on oma keittiö käytössä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun jotenkin tunsimme kodin asukkaat. Tämä olikin sitten oikeastaan vähän jännempää, kun en nyt halunnut sössiä mitään, mutta emmehän me olisi me, jos emme jotain säätäisi. Jo ennen kuin reissu oli alkanut sain viestin isovanhemmilta, että onhan kaikki hyvin ja tulihan taksi. He olivat nimittäin reilusti tilanneet puolestamme taksin Nerjasta, koska tulimme yöllä ja näin taksi tulisi paljon halvemmaksi kuin lentokentältä otettuna. Ainoa vain, että olin kirjoittanut heille väärän päivän. Joten taksi oli tilattu päivää aikaisemmiksi, emmekä me olleet silloin siellä. Ei siinä oikein voinut muuta kuin tilata uuden taksin ja olla pahoillaan. Olin vielä uudestaan ekstrapahoillani kun tulimme Malagan lentokentälle ja taksikuskit odottelivat siellä kyltit kourassa. Kuvittelin nerjalaisen miekkosen, joka ajoi yösydämellä Malagaan ja odotti Magda-kyltti käsissään. Turhaan. Hänen ympärillään kuskit ja matkustajat löysivät toisensa, mutta hän vain odotti, kunnes kävi ilmeiseksi, ettei ketään ollut tulossa, joten hän vain ajoi yksin takaisin kotiin. Olisi voinut toivoa, että tämä olisi ollut ainut juttu, mutta yhtenä iltana kokatessamme, mieheni avasi maustekaapin, joka oli hyvin täynnä ja ostamme pikakahvipurkki putosi suoraan kahvinkeittimen päälle ja kahvipannu meni sirpaleiksi. Onneksi läheisestä kaupasta sai tilattua uuden ihan samanlaisen, emmekä hajottaneet mitään muuta. Huh.

Nerja on valkoinen kaupunki, kuten lähes kaikki Andalusian muutkin kylät ja kaupungit. Nerjasta tekee erityisen kauniin myös se, ettei siellä ole ollenkaan korkeita hotelleja, jotka minusta käytännössä pilaavat monet muuten kauniit rantakohteet. Ensimmäisen päivän vain tutkimme ja ihailimme kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Nerjan kuuluisin nähtävyys on yksi Euroopan suurimmista tippukiviluolista, jotka viisi pikkupoikaa löysivät vuonna 1959 lepakkoja seuratessaan. Luolassa on ollut asutusta tuhansia vuosia sitten ja sieltä löytyy myös neandertalin ihmisen tekemiä maalauksia, mutta siihen osaan luolastoa ei turisteja päästetä. Luolalle pääsee halvasti julkisilla, mutta sinne menee myös hirmu kätevä pieni maantiellä kulkeva turistijuna (15e/hlö). Juna kiertää muutamia turistikohteita, sillä saa matkustaa päivän aikana rajattomasti ja lippu sisältää pääsyn sekä kaupungin museoon että tippukiviluolaan. Museo oli tosi pieni, mutta ihan kiinnostava. Tippukiviluola sen sijaan oli upea ja vielä isompi kuin olin odottanut. Vierailuun kuului myös audio-opastus, mutta se oli aivan kuolettavan tylsä ja kaiken kaikkiaan vei keskittymisen pois itse asiasta, joten otin laitteen pois päältä ja vain nautin näkymän majesteettisuudesta.

Näistä kuvista ei nyt kyllä saa mitään käsitystä, miten hienoa siellä oli, mutta laitan silti pari kolme.

Costa del sol on erityisen tunnettu rannoistaan, joten poikkeuksellisesti mekin rantalomailimme ihan antaumuksella useampana päivänä monellakin eri rannalla. Ylivoimaisesti ihanin ranta oli läheisen kylän Maron ranta (tippukiviluolakin sijaitsee muuten oikeasti Marossa). Rannikkoviiva ja meri on myös suojeltu tässä kohtaa, joten vesi on todella puhdasta. Toisiksi kivoin ranta oli Burrianan ranta Nerjassa. Keskustankin rannat olivat kivoja ja niissä pystyi kävelemään pidempään ennen kuin upotti, mikä on lapsiperheen näkökulmasta hyvä, mutta muut rannat ovat kyllä nätimpiä ja rauhallisempia.

Nerjasta Maroon tai toisinpäin voi myös soutaa vuokraamalla kajakin tai suppauslaudan. Matka on kuuulemma upea, sillä sen varrella on esimerkiksi vesiputouksia ihailtavaksi. Tämä oli ehdottomasti suunnitelmissamme. Melominen oli kuitenkin niin suosittua, että kun emme olleet tajunneet varata välineitä etukäteen, emme myöskään niitä saaneet. Ihan vinkkinä vain.

Snif. Olisin halunnut soutamaan :'(

Emme me kuitenkaan pelkästään löhöilleet, vaikka useampana päivänä sillekin toiminnolle todella antauduimme. Nerjasta lähtee Rio Chillar niminen vaellusreitti, jonka päätimme kulkea. En ollut ottanut kunnolla reitistä selvää. Tiesin, mistä se lähtee, että matkan varrella on vesiputouksia ja voi uida ja että siinä saattaa kastua jalat. Viimeinen juttu oli aika understatement. Vaellusreitti siis kulkee joessa nimeltä Rio Chillar ja jos siinä ei kastu, niin joko on Jeesus tai osaa lentää. Jos olisimme tajunneet tämän, niin olisimme varustautuneet retkeen aivan toisin. Meillä ei nimittäin kummallakaan ollut kenkiä, jotka olisivat kestäneet vettä. Tajusimme tämän aika nopeasti, mutta päätimme silti jatkaa eteenpäin. Hullu mieheni meni paljain jaloin, koska hän nyt harrastaa semmoista. Yritin hetken samaa, mutta joen pohjan kivet sattuivat niin paljon tottumattomiin jalkapohjiini, että luovutin ja laitoin nahkasandaalini takaisin jalkaan. Kyseisissä kengissä on sellainen ominaisuus, että kastuessaan ne tulevat liukkaiksi sekä ulkoa että sisältä eli esimerkiksi jalka vähän väliä luiskahtaa pois kengästä tai kenkä luiskahtaa nurinkurin pohja jalkapöydän päälle. Niissä on todella vaikea kävellä ja käytännössä pitää vain sipsuttaa varovasti, ettei käy hullusti. Kävelimme siis to-del-la hitaasti. Mutta ei se mitään. Reitti oli uskomattoman kaunis ja meillä oli eväät, uikkarit ja koko päivä aamusta iltaan aikaa. Mutta jos tekisin tämän uudestaan niin laittaisin lenkkarit jalkaan. Olimme molemmat aika mäskänä kun auringon laskiessa saavuimme takaisin kotiin. Pohkeet olivat ihan kiveä koko loppuviikon. Ihmeellistä kyllä vain toinen kenkäni hajosi ja sekin vain sisältäpäin, joten niitä voi käyttää vielä.

Kaikki alkaa viattomasti. Tässä vaiheessa vielä luulet, että voit välttää veden.

Totuus paljastuu kuitenkin pian

Kun nyt vesi- ja perinteinen maaelementti oli koettu, oli seuraavaksi (välissä toki täydellinen rantalöhöilypäivä Marossa) edessä ilma. Halusimme ihan hirveäsi mennä 1900-luvun alussa rakennetulle Caminito del Rey eli Kuninkaan tien vaellusreitille, joka on joskus nimetty maailman vaarallisimmaksi vaellusreitiksi. Tsekkaa tämä video niin ymmärrät miksi. Nyt sen remontti on noin vuosi sitten saatu valmiiksi, joten järkevästi käyttäytyvä ihminen on reitillä täysin turvassa. Alle kahdeksan vuotiaita ei vaellukselle tosin päästetä ja kypärä pitää olla koko ajan päässä. 

Lopulta pääsimmekin vaellukselle ja se oli ehdottomasti yksi matkan kohokohdista, mutta hieman luovuutta se vaati. Paikalle menee ainakin vielä todella huonosti julkisia. Vaellusreitti pitää varata etukäteen, sillä sinne ei päästetä kerralla kuin tietty määrä ihmisiä, ja ne ajat jotka olivat vapaana, olisivat vaatineet sen, että olisimme jääneet alueelle yöksi, jos olisimme menneet julkisilla. Minua pelotti auton vuokraaminen, koska en ole ajanut paljoa viime aikoina ja en varsinaisesti halunnut aloittaa pitkästä aikaa Espanjan vuoristoisilla teillä. Nerjan ainoa firma, joka järjesti matkoja Caminito del Reyhin perui jostain syystä retken kyseiseltä viikolta. Tilanne näytti vähän toivottomalta, kunnes keksin katsoa Malagan firmoja ja sieltä löytyikin ratkaisu. Matkustimme omin päin bussilla Malagaan aamulla hyvin aikaisin ja sieltä meidät napattiin mukaan matkanjärjestäjän reissulle. Tässä järjestelyssä oli mukavaa sekin, että näin meille tuli mahdollisuus tsekata illalla vähän Malagaakin. Tosin en ihan hirveästi innostunut Malagasta, vaikka ihan nättejä rakennuksia siellä olikin. Vähän turhan hektinen kaupunki minun makuuni.

En ihan hirveästi kuvaillut Malagassa. Tämä on yksi ainoista: Malagan katedraali.

Caminito del Rey oli upea. Välillä meni pää jotenkin ihan sekaisin, kun olimme niin korkealla ja oli niin kaunista. Matka ei ole pitkä, eikä vaikeakulkuinen (tällä kertaa sandaalini pärjäsivät hyvin), mutta maisemien ihailuun menee aikaa, joten useampi tunti siihen silti kannattaa varata. Minulla on korkeanpaikan kammo, mutta se ei ikinä iske korkeissa paikoissa, joissa putoamisen vaaraa ei ole, joten tuolla vain jännitti. Jos sinua pelottaa ylipäätänsä korkeat paikat, niin sitten ei ehkä kannata mennä. Takaisin tullessa pysähdyimme pienessä kylässä nimeltä Ardeles. Muut söivät ravintolassa, me söimme eväät ja kävelimme ympäriinsä siestan kuolettamassa kylässä. Täytyy kyllä ihailla ihmisiä, jotka asuvat noissa paikoissa. Ardeleskin oli käytännössä pelkkää mäkeä.

Hienot kypärät

Vanha reitti meni uuden alla ja vieressä

Hullut kiipeilijät

Pudotus oli sillalta aikamoinen.

Ardeles

Ardeles oli ihan kuollut siestan aikaan.

Toinen pidemmälle Nerjasta sijoittunut reissumme oli matka Granadaan ja siellä erityisesti maurilaisaikaiseen palatsiin, Alhambraan. Alhambra on samoin suosittu kohde, jonne päästetään vain tietty määrä ihmisiä päivässä, joten liput on hyvä varata etukäteen. Pidin Granadasta paljon. Sekin on melko iso, vähän pienempi kuin Malaga tosin, mutta jotenkin vain niin kaunis ja erityinen, että siitä on vain pakko pitää. Historia on siellä läsnä aivan eri tavalla ja vanhakaupunki on sykähdyttävä. Granadan ilmasto on tosin aika rankka. Siellä oli huomattavasti kuumempi kuin rannikolla, jossa oli jo tosi kuuma. Kuulemma talvella on lisäksi todella kylmä. Eli en ehkä varaisi lomamatkaa siten, että olisin pääasiassa Granadassa.

Katedraali Grandassa

Tämä ja kaikki kuvat alla ovat Granadan vanhastakaupungista

Alhambra näköalapaikalta

Ainoa pettymys Alhambrassa oli opastus. Olin lukenut paltsista jonkin verran, mutta odotin paljon sitä, että joku joka todella tietää saisi sen heräämään historian tarinoilla eloon. Nyt paikkaa katseli ja arvosti pääasiassa vain hyvin kauniina esineenä. Siinäkin oli toisaalta riittämiin, sillä Alhambra on upea sisältä. Poikkeuksellinen siinäkin, että se on ainoa keskiaikainen muslimilpalatsi, joka on säilynyt tähän päivään. Mutta silti. Oli se vähän jänskä, ettei englannin kielisen opastuksen opas osannut kunnolla englantia. Lähes kaikkien juttujen punainen lanka katosi jonnekin omille teilleen, joten lopulta vain lakkasin kuuntelemasta ja ihailin paikan kauneutta.

Granada Alhambrasta käsin

Aurinko laski Granadassa

Kaksi viimeistä päivää taas vain chillailimme rannalla, shoppailemassa ja kodin uima-altaalla. Sitten olikin aika lähteä kotiin ruskettuneena ja onnellisena. Henkisesti levänneenä, mutta jalat ihan löllönä. Kävelimme nimittäin joka päivä, myös rantapäivinä, ihan hulluna. Ihanaa.

Rantakallioita Nerjassa. Kivellä olevat pikkupojat yrittivät epätoivoisesti saada alempana valokuvailevien neitien huomion

Meidän parveke

Sunnuntaisin Nerjassa oli kirpputori ja tiistaisin markkinat. Kävimme molemmilla.

Aurinko laskee Nerjassa

<3