maanantai 11. heinäkuuta 2016

Olé olé olé! Rantaloma Nerjassa

Ihana Nerja
Costa del sol eli Espanjan aurinkorannikko tarkoittaa noin 300 päivää aurinkoa vuodessa. Eli ihanaa ihanaa ihanaa lämpöä ja aurinkoa! Alueella on myös paljon nähtävää ja koettavaa ja noin viikon reissullamme suloiseen Nerjaan saimme kokea niistä jonkin verran.

Lähdimme Nerjaan, koska sen lisäksi että tykkään näin kertoa omista reissuistani, niin tykkään myös aivan valtavasti kuunnella ja lukea muiden matkakertomuksia, ja rupean myös helposti innostuvana ihmisenä haluamaan kokea muiden reissut. Näin kävi myös tässä tapauksessa. Veljeni oli avovaimonsa kanssa ollut Nerjassa avovaimon isovanhempien kotona, sillä isovanhemmat asuvat siellä kuin muuttolinnut eli aina kesäksi he muuttavat takaisin Suomeen. Heidän kotinsa oli niin uskomattoman kaunis ja veljeni oli tyttönsä kanssa tehnyt niin ihania juttuja, että minut valtasi suuri halu kokea samat jutut. Uskaltauduimme kysymään jos mekin voisimme asua isovanhemmilla, sillä veljeni avovaimo on ehkä suloisin ihminen kenet tiedän ja hänen perheensä samaa settiä, joten päättelin, että hänen loppusukunsa on varmaan aika samaa maata myös. Näin myös oli oikeastikin ja pääsimme asumaan heidän ihanassa kodissaan lämpimässä, kauniissa ja aurinkoisessa Nerjassa, jonne pääsee muuten aika kätevästi Malagan lentokentältä päivällä bussilla ja yöllä taksilla.

Nerjan keskusta


Näkymä  Nerjassa Euroopan parveke -nimiseltä näköalatasanteelta vasemmalle

Samalta tasanteelta oikealle



Olemme monet kerrat aiemminkin asuneet kotimajoituksessa, sillä on erittäin kätevää kun on oma keittiö käytössä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun jotenkin tunsimme kodin asukkaat. Tämä olikin sitten oikeastaan vähän jännempää, kun en nyt halunnut sössiä mitään, mutta emmehän me olisi me, jos emme jotain säätäisi. Jo ennen kuin reissu oli alkanut sain viestin isovanhemmilta, että onhan kaikki hyvin ja tulihan taksi. He olivat nimittäin reilusti tilanneet puolestamme taksin Nerjasta, koska tulimme yöllä ja näin taksi tulisi paljon halvemmaksi kuin lentokentältä otettuna. Ainoa vain, että olin kirjoittanut heille väärän päivän. Joten taksi oli tilattu päivää aikaisemmiksi, emmekä me olleet silloin siellä. Ei siinä oikein voinut muuta kuin tilata uuden taksin ja olla pahoillaan. Olin vielä uudestaan ekstrapahoillani kun tulimme Malagan lentokentälle ja taksikuskit odottelivat siellä kyltit kourassa. Kuvittelin nerjalaisen miekkosen, joka ajoi yösydämellä Malagaan ja odotti Magda-kyltti käsissään. Turhaan. Hänen ympärillään kuskit ja matkustajat löysivät toisensa, mutta hän vain odotti, kunnes kävi ilmeiseksi, ettei ketään ollut tulossa, joten hän vain ajoi yksin takaisin kotiin. Olisi voinut toivoa, että tämä olisi ollut ainut juttu, mutta yhtenä iltana kokatessamme, mieheni avasi maustekaapin, joka oli hyvin täynnä ja ostamme pikakahvipurkki putosi suoraan kahvinkeittimen päälle ja kahvipannu meni sirpaleiksi. Onneksi läheisestä kaupasta sai tilattua uuden ihan samanlaisen, emmekä hajottaneet mitään muuta. Huh.

Nerja on valkoinen kaupunki, kuten lähes kaikki Andalusian muutkin kylät ja kaupungit. Nerjasta tekee erityisen kauniin myös se, ettei siellä ole ollenkaan korkeita hotelleja, jotka minusta käytännössä pilaavat monet muuten kauniit rantakohteet. Ensimmäisen päivän vain tutkimme ja ihailimme kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Nerjan kuuluisin nähtävyys on yksi Euroopan suurimmista tippukiviluolista, jotka viisi pikkupoikaa löysivät vuonna 1959 lepakkoja seuratessaan. Luolassa on ollut asutusta tuhansia vuosia sitten ja sieltä löytyy myös neandertalin ihmisen tekemiä maalauksia, mutta siihen osaan luolastoa ei turisteja päästetä. Luolalle pääsee halvasti julkisilla, mutta sinne menee myös hirmu kätevä pieni maantiellä kulkeva turistijuna (15e/hlö). Juna kiertää muutamia turistikohteita, sillä saa matkustaa päivän aikana rajattomasti ja lippu sisältää pääsyn sekä kaupungin museoon että tippukiviluolaan. Museo oli tosi pieni, mutta ihan kiinnostava. Tippukiviluola sen sijaan oli upea ja vielä isompi kuin olin odottanut. Vierailuun kuului myös audio-opastus, mutta se oli aivan kuolettavan tylsä ja kaiken kaikkiaan vei keskittymisen pois itse asiasta, joten otin laitteen pois päältä ja vain nautin näkymän majesteettisuudesta.

Näistä kuvista ei nyt kyllä saa mitään käsitystä, miten hienoa siellä oli, mutta laitan silti pari kolme.





Costa del sol on erityisen tunnettu rannoistaan, joten poikkeuksellisesti mekin rantalomailimme ihan antaumuksella useampana päivänä monellakin eri rannalla. Ylivoimaisesti ihanin ranta oli läheisen kylän Maron ranta (tippukiviluolakin sijaitsee muuten oikeasti Marossa). Rannikkoviiva ja meri on myös suojeltu tässä kohtaa, joten vesi on todella puhdasta. Toisiksi kivoin ranta oli Burrianan ranta Nerjassa. Keskustankin rannat olivat kivoja ja niissä pystyi kävelemään pidempään ennen kuin upotti, mikä on lapsiperheen näkökulmasta hyvä, mutta muut rannat ovat kyllä nätimpiä ja rauhallisempia.

Nerjasta Maroon tai toisinpäin voi myös soutaa vuokraamalla kajakin tai suppauslaudan. Matka on kuuulemma upea, sillä sen varrella on esimerkiksi vesiputouksia ihailtavaksi. Tämä oli ehdottomasti suunnitelmissamme. Melominen oli kuitenkin niin suosittua, että kun emme olleet tajunneet varata välineitä etukäteen, emme myöskään niitä saaneet. Ihan vinkkinä vain.




Snif. Olisin halunnut soutamaan :'(




Emme me kuitenkaan pelkästään löhöilleet, vaikka useampana päivänä sillekin toiminnolle todella antauduimme. Nerjasta lähtee Rio Chillar niminen vaellusreitti, jonka päätimme kulkea. En ollut ottanut kunnolla reitistä selvää. Tiesin, mistä se lähtee, että matkan varrella on vesiputouksia ja voi uida ja että siinä saattaa kastua jalat. Viimeinen juttu oli aika understatement. Vaellusreitti siis kulkee joessa nimeltä Rio Chillar ja jos siinä ei kastu, niin joko on Jeesus tai osaa lentää. Jos olisimme tajunneet tämän, niin olisimme varustautuneet retkeen aivan toisin. Meillä ei nimittäin kummallakaan ollut kenkiä, jotka olisivat kestäneet vettä. Tajusimme tämän aika nopeasti, mutta päätimme silti jatkaa eteenpäin. Hullu mieheni meni paljain jaloin, koska hän nyt harrastaa semmoista. Yritin hetken samaa, mutta joen pohjan kivet sattuivat niin paljon tottumattomiin jalkapohjiini, että luovutin ja laitoin nahkasandaalini takaisin jalkaan. Kyseisissä kengissä on sellainen ominaisuus, että kastuessaan ne tulevat liukkaiksi sekä ulkoa että sisältä eli esimerkiksi jalka vähän väliä luiskahtaa pois kengästä tai kenkä luiskahtaa nurinkurin pohja jalkapöydän päälle. Niissä on todella vaikea kävellä ja käytännössä pitää vain sipsuttaa varovasti, ettei käy hullusti. Kävelimme siis to-del-la hitaasti. Mutta ei se mitään. Reitti oli uskomattoman kaunis ja meillä oli eväät, uikkarit ja koko päivä aamusta iltaan aikaa. Mutta jos tekisin tämän uudestaan niin laittaisin lenkkarit jalkaan. Olimme molemmat aika mäskänä kun auringon laskiessa saavuimme takaisin kotiin. Pohkeet olivat ihan kiveä koko loppuviikon. Ihmeellistä kyllä vain toinen kenkäni hajosi ja sekin vain sisältäpäin, joten niitä voi käyttää vielä.

Kaikki alkaa viattomasti. Tässä vaiheessa vielä luulet, että voit välttää veden.


Totuus paljastuu kuitenkin pian

























Kun nyt vesi- ja perinteinen maaelementti oli koettu, oli seuraavaksi (välissä toki täydellinen rantalöhöilypäivä Marossa) edessä ilma. Halusimme ihan hirveäsi mennä 1900-luvun alussa rakennetulle Caminito del Rey eli Kuninkaan tien vaellusreitille, joka on joskus nimetty maailman vaarallisimmaksi vaellusreitiksi. Tsekkaa tämä video niin ymmärrät miksi. Nyt sen remontti on noin vuosi sitten saatu valmiiksi, joten järkevästi käyttäytyvä ihminen on reitillä täysin turvassa. Alle kahdeksan vuotiaita ei vaellukselle tosin päästetä ja kypärä pitää olla koko ajan päässä. 


Lopulta pääsimmekin vaellukselle ja se oli ehdottomasti yksi matkan kohokohdista, mutta hieman luovuutta se vaati. Paikalle menee ainakin vielä todella huonosti julkisia. Vaellusreitti pitää varata etukäteen, sillä sinne ei päästetä kerralla kuin tietty määrä ihmisiä, ja ne ajat jotka olivat vapaana, olisivat vaatineet sen, että olisimme jääneet alueelle yöksi, jos olisimme menneet julkisilla. Minua pelotti auton vuokraaminen, koska en ole ajanut paljoa viime aikoina ja en varsinaisesti halunnut aloittaa pitkästä aikaa Espanjan vuoristoisilla teillä. Nerjan ainoa firma, joka järjesti matkoja Caminito del Reyhin perui jostain syystä retken kyseiseltä viikolta. Tilanne näytti vähän toivottomalta, kunnes keksin katsoa Malagan firmoja ja sieltä löytyikin ratkaisu. Matkustimme omin päin bussilla Malagaan aamulla hyvin aikaisin ja sieltä meidät napattiin mukaan matkanjärjestäjän reissulle. Tässä järjestelyssä oli mukavaa sekin, että näin meille tuli mahdollisuus tsekata illalla vähän Malagaakin. Tosin en ihan hirveästi innostunut Malagasta, vaikka ihan nättejä rakennuksia siellä olikin. Vähän turhan hektinen kaupunki minun makuuni.


En ihan hirveästi kuvaillut Malagassa. Tämä on yksi ainoista: Malagan katedraali.
Caminito del Rey oli upea. Välillä meni pää jotenkin ihan sekaisin, kun olimme niin korkealla ja oli niin kaunista. Matka ei ole pitkä, eikä vaikeakulkuinen (tällä kertaa sandaalini pärjäsivät hyvin), mutta maisemien ihailuun menee aikaa, joten useampi tunti siihen silti kannattaa varata. Minulla on korkeanpaikan kammo, mutta se ei ikinä iske korkeissa paikoissa, joissa putoamisen vaaraa ei ole, joten tuolla vain jännitti. Jos sinua pelottaa ylipäätänsä korkeat paikat, niin sitten ei ehkä kannata mennä. Takaisin tullessa pysähdyimme pienessä kylässä nimeltä Ardeles. Muut söivät ravintolassa, me söimme eväät ja kävelimme ympäriinsä siestan kuolettamassa kylässä. Täytyy kyllä ihailla ihmisiä, jotka asuvat noissa paikoissa. Ardeleskin oli käytännössä pelkkää mäkeä.

Hienot kypärät




























Vanha reitti meni uuden alla ja vieressä

Hullut kiipeilijät






Pudotus oli sillalta aikamoinen.






Ardeles
Ardeles oli ihan kuollut siestan aikaan.

Toinen pidemmälle Nerjasta sijoittunut reissumme oli matka Granadaan ja siellä erityisesti maurilaisaikaiseen palatsiin, Alhambraan. Alhambra on samoin suosittu kohde, jonne päästetään vain tietty määrä ihmisiä päivässä, joten liput on hyvä varata etukäteen. Pidin Granadasta paljon. Sekin on melko iso, vähän pienempi kuin Malaga tosin, mutta jotenkin vain niin kaunis ja erityinen, että siitä on vain pakko pitää. Historia on siellä läsnä aivan eri tavalla ja vanhakaupunki on sykähdyttävä. Granadan ilmasto on tosin aika rankka. Siellä oli huomattavasti kuumempi kuin rannikolla, jossa oli jo tosi kuuma. Kuulemma talvella on lisäksi todella kylmä. Eli en ehkä varaisi lomamatkaa siten, että olisin pääasiassa Granadassa.

Katedraali Grandassa



Tämä ja kaikki kuvat alla ovat Granadan vanhastakaupungista




Alhambra näköalapaikalta


Ainoa pettymys Alhambrassa oli opastus. Olin lukenut paltsista jonkin verran, mutta odotin paljon sitä, että joku joka todella tietää saisi sen heräämään historian tarinoilla eloon. Nyt paikkaa katseli ja arvosti pääasiassa vain hyvin kauniina esineenä. Siinäkin oli toisaalta riittämiin, sillä Alhambra on upea sisältä. Poikkeuksellinen siinäkin, että se on ainoa keskiaikainen muslimilpalatsi, joka on säilynyt tähän päivään. Mutta silti. Oli se vähän jänskä, ettei englannin kielisen opastuksen opas osannut kunnolla englantia. Lähes kaikkien juttujen punainen lanka katosi jonnekin omille teilleen, joten lopulta vain lakkasin kuuntelemasta ja ihailin paikan kauneutta.



Granada Alhambrasta käsin













Aurinko laski Granadassa












Kaksi viimeistä päivää taas vain chillailimme rannalla, shoppailemassa ja kodin uima-altaalla. Sitten olikin aika lähteä kotiin ruskettuneena ja onnellisena. Henkisesti levänneenä, mutta jalat ihan löllönä. Kävelimme nimittäin joka päivä, myös rantapäivinä, ihan hulluna. Ihanaa.

Rantakallioita Nerjassa. Kivellä olevat pikkupojat yrittivät epätoivoisesti saada alempana valokuvailevien neitien huomion



Meidän parveke

Sunnuntaisin Nerjassa oli kirpputori ja tiistaisin markkinat. Kävimme molemmilla.




Aurinko laskee Nerjassa



<3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti