Lankkuhaaste

Siitä se lähtee!

Viime vuonna alkuvuodesta Facebookissa ja muussakin mediassa pyöri semmoinen 30 päivän lankkuhaaste, jossa edellä mainitun ajan joka päivä (paitsi lepopäivinä) lankutettiin. Ajatuksena oli se, että aloitetaan kevyesti ja hiljalleen nostetaan lankutettavaan aikaa, kunnes pystyy olemaan asennossa ainakin neljä ja puoli minuuttia. En silloin lähtenyt mukaan, mutta tänään olin niin väsynyt eilisestä I Love Aerobic -tapahtumasta, että päätin pitää perustreenistä taukoa ja jotain teki kuitenkin mieli tehdä, niin miksipä ei voisi kokeilla tätä.

Lankku on erittäin monipuolinen asento, joka vaikuttaa oikeastaan lähes kaikkiin etupuolen lihaksiin, pakaroihin ja yläkehoa tukeviin lihaksiin. Tässä haasteessa on myös se hauskuus ja helppous että sen voi tehdä ihan vain kotonaan ja se kestää vain hetken. Minusta on myös mukavaa se, että kun teen voimatreeniharjoitukseni kolmesti viikossa, niin nyt on jotain pientä, jonka voi tehdä melkein joka päivä.

Jos haluat liittyä seurakseni haasteeseen, niin alta löytyvät Facebookista napatut ohjeet. Haastetta ei ole pakko aloittaa ensimmäisestä päivästä, jos olet jo paremmassa kunnossa. Muista pyhittää lepopäivä!

Päivä 1 - 20 sekuntia

Päivä 2 - 20 sekuntia

Päivä 3 - 30 sekuntia

Päivä 4 - 30 sekuntia

Päivä 5 - 40 sekuntia

Päivä 6 - Lepo

Päivä 7 - 45 sekuntia

Päivä 8 - 45 sekuntia

Päivä 9 - 60 sekuntia

Päivä 10 - 60 sekuntia

Päivä 11 - 60 sekuntia

Päivä 12 - 90 sekuntia

Päivä 13 - Lepo

Päivä 14 - 90 sekuntia

Päivä 15 - 90 sekuntia

Päivä 16 - 120 sekuntia

Päivä 17 - 120 sekuntia

Päivä 18 - 150 sekuntia

Päivä 19 - Lepo

Päivä 20 - 150 sekuntia

Päivä 21 - 150 sekuntia

Päivä 22 - 180 sekuntia

Päivä 23 - 180 sekuntia

Päivä 24 - 210 sekuntia

Päivä 25 - 210 sekuntia

Päivä 26 - Lepo

Päivä 27 - 240 sekuntia

Päivä 28 - 240 sekuntia

Päivä 29 - 270 sekuntia

Päivä 30 – Pysy asennossa niin kauan kuin pystyt

Lähde: www.facebook.com/30DayPlankChallenge

Minusta on mukavaa kun asiat saa listaksi. Tästä niitä on kätevä vedellä yli ajan mittaan.
Aloitin ihan alusta, ettei menisi tämän päivän levon idea hukkaan.

I Love Aerobic 2015

Jalalla koreasti violetissa paidassa oikealla takana.
Kuva: Urheiluhallit ja FIX liikuntakeskukset Facebooksivu

Tänään olen jumpannut. Jopa neljä tuntia melkein yhteen menoon. Jalat ovat aika väsyneet ja sain yhden komean rakon, mutta muuten ei ollut kovin paha suoritus. Etenkin kun ottaa huomioon, että minulla oli ihkauudet lenkkarit jalassa, niin olin ihan huojentuntut, että rakkoja tuli vain yksi.

Minulla oli nimittäin ilo osallistua Urheiluhallien ja FIX Liikintakeskusten järjestämään I love aerobic -tapahtumaan Mäkelänrinteen Uintikeskuksella. Tykkään ihan älyttömästi kaikenlaisista tapahtumista. Niissä on jotenkin aina niin iloinen meininki. Niin tälläkin kertaa. Tunnelmaa voi fiilistellä vielä jälkikäteen tästä videosta.

Eli yhdeksästä neljään saattoi jumpata niin paljon kuin jaksoi. Jokainen tunti kesti 50 minuuttia, jonka jälkeen oli kymmenen minuutin tauko. Kolmen jumpan jälkeen oli lounastauko. Lounasta olisi saanut ihan paikanpäältäkin, mutta olin unohtanut varata sen ajoissa, joten keitin itselleni kananmunia ja parsakaalia, ja unohdin haarukan kotiin. Mikäs sitä parsakaalia sormilla syödessä.

Liikuntaa tarjottiin sekä maalla että vedessä pienemmissä ja isommissa ryhmissä. Itse pidin kropan niin kuivana kuin hikoilulta pystyin ja osallistuin vain päälavan jättijoukkojumppiin. Tässä kohteessa tarjolla olisi ollut yhteensä kuusi erilaista tuntia, mutta neljännen jälkeen alkoi varpaita hiertää jo aika pahasti ja kun kaverinikin oli lähtenyt tunti sitten, niin päätin, että voisi sitä lauantaina vähän makoilla sohvallakin.

Tauko meneillään isossa salissa. Minulla ja kuvan naisella sattuu olemaan samis joogamatot.

Päivän aerobic-tunnit minulla olivat Niska & Selkä, FIX Fiilis, Sweat & Fun ja Booiaka. FIX Fiilis oli näistä ehdottomasti hauskin ja myös sykettä nostattavin, sillä siinä annettiin palaa, eivätkä askelkuviot olleet niin vaikeita, että olisi mennyt kohtuuttomasti aikaa pihalla olemiseen. Jokainen biisi hassuine koreografioineen nostatti ilon hymyn huulille, mutta parasta oli, kun ohjaajat laittoivat mustan lapun toiselle silmälle ja miekan kouraan (yhdellä ohjaajista oli valomiekka!) ja kajareista lähti soimaan Pirates of the Carribeanin tunnari. Tämä on juuri sitä, mistä olen aiemminkin puhunut, että liikunta voi olla aivan huippuhauskaakin, jolloin se treenipuoli tapahtuu suorastaan vahingossa. Tuonkin biisin aikana kyykimme ylösalas kuin hullut, eikä sitä edes tajunnut varsinaisesti tekevänsä.

Booiaka oli myös mielenkiintoinen tuttavuus. Se on lisenssitunti, joka perustuu pitkälti hiphopista tuttuihin liikkeisiin, mutta vaikutteita otetaan muualtakin. Booiaka muistuttaa Zumbaa siinä, että siinä painotetaan tanssin iloa, eikä pingoteta niin paljon siitä onko käsi nyt oikealla tavalla ojossa. Lisäksi askelkuviot ovat melko yksinkertaisia, joten tanssiin pääsee helposti mukaan. Suurin ero on mielestäni näin yhden tunnin perusteella se, että Zumbassa jokainen kappale on kokonaan eri tanssi, kun Booiakassa kappale kappaleelta kerätään opeteltavaa koreografiaa kasaan. 

Aerobicatessa huomasi hyvin mikä on nyt muotia jumppamaailmassa. Milloinhan pinkin valtakausi loppuu? Tai neonvärien? Minulla on pieni allergia naisten pinkkejä urheilukamoja kohtaan, vaikka itsekin omistan vaaleanpunaisen joogamaton. Sääli sinänsä, sillä se on väri muiden joukossa ja objektiivisessa maailmassa kauniskin, mutta kun välillä tuntuu, ettei mustan lisäksi ole juurikaan vaihtoehtoja, niin se rupeaa harmittamaan. Kuka sen päätti, että tämä on se tyttöjen väri, johon kaikki neidit ja rouvat puetaan?

Joka tapauksessa Megatreenien tavoin tapahtumassa oli ylipäätänsä kiva ja iloinen tunnelma ja ohjaajat olivat huippumukavia. Yläkerrassa oli tuote-esittelyjä ja maistiaisia. Lähtiessä sai mukaan kassin, jossa oli enemmän tavaraa kuin mitä koskaan olen saanut missään tapahtumassa. Kiva päivä. Nyt kelpaa loikoilla.

Siinä lahjakassin sisältö koko komeudessaan. Kuin olisi ollut joulu.

Squash

Ensiksikin onnellista uutta vuotta kaikille! Tähän kakkuun on kreikkalaisen tavan mukaan piilotettu kolikko. Jokainen ottaa kakusta palan (osa palasista on tosin ennalta päätetty esim. joulupukille ja Jeesukselle) ja se kenen palassa kolikko on, saa onnen. En saanut kolikkoa, mutta olen silti aika toiveikas tulevasta vuodesta.

Olin eilen pelaamassa squashia ensimmäistä kertaa elämässäni. Haaveilin aina squashin pelaamisesta pienenä kun olin kitarakesäleirillä Ikaalisten kylpylässä ja uimaan mennessä kävelimme ohi lasikopeista, joissa kaksi ihmistä mäiskivät mailalla mustaa palloa vuorotellen seinän kautta toisilleen. Kuvittelin, että pallo olisi kimmoisa kuin superpallo ja halusin hirveästi päästä pelaamaan. Meni sitten noin 20 vuotta ennen kuin lopulta toteutin tämän haaveen.

Nyt voin kertoa, että voi hitsi, kun oli vaikeaa, eikä se pallo ole kyllä yhtään kuin superpallo. Ihan tiedoksi. Luimme säännöt ennen pelaamista, mutta emme seuranneet niitä kuin suuntaa antavasti. Käytännössä vain yritimme saada pelin näyttämään edes jotenkin peliltä, mikä välillä onneksi onnistuikin. Squashpallo ei  pompi kovin hyvin, joten se pitää lyödä oikein voimalla seinään jos mielii saada sen kimpoamaan vielä ihan takaisinkin asti. Lisäksi toisen varominen on sen verran jänskää hommaa, varsinkin tällaiselle, joka on kerran sulkkispelissäkin onnistunut lyömään kaveria päähän mailalla, etten oikein uskaltanut liikkua tarpeeksi pelissä ja menetin jonkin verran pallon palautuspaikkoja siinäkin.

Vaikka täytyy sanoa, että sulkapallo ja tennis ovat vastaavanlaisista peleistä enemmän lähellä sydäntä, niin oli tämäkin hauskaa ja aika kulki siivillä. Peli oli intensiivistä ja kaiken aivotoiminnan vievää, sillä joka hetki piti keskittyä ihan täysillä, jos halusi mitään toivoa siihen, että saisi pallon takaisin kaverille. Tennis ja sulkkis vievät voiton vain siksi, että ne ovat helpompia, jolloin peliä tulee enemmän ja urpoilusäätöä vähemmän sellaiselle joka ei harrasta näitä lajeja, mutta haluaa silti toisinaan nauttia niistä.

Pienenä haaveilin aina maissin syömisestä, koska piirretyissä hahmot söivät maissia siten, että siitä tuli samanlainen ääni kuin kirjoituskoneesta. Sitten kun söin maissia ekan kerran, niin se oli pahaa. Hirveä pettymys. Squashinkaan tapauksessa peli ei ihan vastannut lapsuuden odotuksiani, mutta se oli silti tosi hauskaa ja mielelläni pelaisin uudestaan. Maissistakin tykkään nykyään tosi paljon, joten squashkin saisi varmasti lisäpisteitä jos oppisin pelaamaan sitä vähän paremmin.

Minulla on ihan kohta loma ohi. Huominen enää. Näin jo yöllä painajaisia töihin paluusta. Tiesin, että pitää mennä ja olin periaatteessa menossa, mutta sitten aina hetkellisesti unohdin suunnitelmani ja hetken päästä hirveän paniikin siivittämänä tajusin, etten ole vieläkään mennyt töihin, vaikka piti jo.

Minulla on usein niin ristiriitainen olo työstäni. Toisaalta olen ihan super kiinnostunut opettajana olemisesta, opettamisesta, työssäni kehittymisestä ja välitän oppilaistani ihan vietävästi, mutta se on myös niin vaikea työ, jossa voi yrittää parhaansa ja silti tuntea olonsa epävarmaksi ja epäonnistuneeksi ja kaiken kaikkeaan riittämättömäksi. Niin sitten sitä miettii, että tarvitseeko sitä tuntea olonsa niin kurjaksi niin usein. Mutta sitten lopulta aina totean, että en minä mitään muuta halua tehdä ja olen oikeasti onnekas, kun välitän työstäni näin paljon. Näillä tunnelmilla odotan innokkaasti kevätlukukautta alkavaksi. 

Urheilua ja ystävyyttä

Minulla on tavoitteena tällä joululomalla no tietenkin ensiksi tehdä kaikkea kivaa, mutta toiseksi haluan saada taas kestävyystreenin osaksi normaalia eloa, kun se on taas jäänyt kaikissa muodoissaan pois. Heti kun alkaa väsyttämään enemmän tämä elon rankkuus, niin lenkillä käynti on ensimmäinen, jota alan laiminlyömään ja kun säännöllisyys katoaa, niin sitten se jää kokonaan.

Loma on kuitenkin lähtenyt käyntiin aika hyvin. Kävin uimassa ensimmäistä kertaa aikoihin. Muutenkin minun kuntouintikertani voi todennäköisesti laskea yhden käden sormilla koko elämäni ajalta. Normaalisti harrastan uintilillumista. Mutta nyt kävin Töölön Urheiluhallilla uimassa ihan oikeasti. Noin 40 minuuttia edestakaisin uimista 25 metriä pitkällä altaalla. Onhan se aika tylsää. Edestakaisin, edestakaisin, eikä maisema muutu miksikään. Mutta nyt jostain syystä uiminen tuntui pitkästä aikaa kivalta ja suorastaan tunnelmalliselta, sillä allasosasto oli valaistu kauniisti jouluvaloilla ja taustalla soi Rajattoman joululevy.

Ei näytä tässä yhtään niin tunnelmalliselta, mutta siellä oli tosi kaunista.

Jouluaatto ja -päivä menivät erittäin rennosti. Makoilin erilaisilla tuolleilla, sohvilla, lattioilla, patjoilla ja sängyillä kaksi vuorokautta putkeen ja käytännössä söin non stoppina. Tänään olikin sitten aivan zombikooma. Heräsin kymmeneltä, söin ja nukahdin uudestaan sohvalle. Kun heräsin, niin ajattelin pöpperöisillä aivoillani, että nyt riittää. Aletaan olemaan juuri sillä rajalla, että tämä ei ole enää kivaa. Joten lähdin lenkille.

Lenkki kulki kuin unelma. En tehnyt mitään aikaenkkoja, mutta askellus tuntui silti todella kevyeltä ja maisema oli niin talven ihmemaa, että olisi voinut luulla pudonneensa joulukortin sisään. Olin niin flow-tilassa että perille tultuani voimatreenasin ja illalla kävimme vielä hiihtämässä.

Lähes kaikki hiihtokamppeeni tuovat minulle muistoja mieleen joka kerta kun otan ne esiin. Ennen ne olivat käytännössä kaikki jäänteitä omilta ala-astevuosilta, koska olen niinkin pitkä nainen, että en ole kasvanut kuudennen luokan jälkeen kuin yhden sentin ja senkin saavutin seitsemänteen luokkaan mennessä. Nykyään sauvat ovat uudet, koska kerran tultuani hiihtämästä kannoin sauvojani siten, että yksi niistä jäi rappukäytävän kaiteen metalliputkien väliin, niin että se taittui. Yritin vielä hiihtää sillä, mutta seuraavalla kerralla se sitten katkesikin kahteen osaan. Menin sitten ostamaan uudet, mikä oli yllättävän haastava kokemus, koska koin kaupassa hetkellisen dementiakohtauksen, enkä muistanut sanaa sauva, vaan yritin ostaa sauvoja sanalla sukset. Myyjä oli vähän epätoivoinen kanssani, kun pyysin suksia, hän vei minut suksien luo ja sitten sanoin, et hei en mä näitä halunnut, mä haluun sukset!

Toinen muisto liittyy niihin varsinaisiin suksiin. Niissä on nimittäin tosi vaikea kiinnitysmekanismi, varsinkin kuudesluokkalaiselle. Meillä oli kerran kuudennella joku koko koulun hiihtoretki, enkä saanu suksia millään kiinni monoihin. Kaikki lähtivät ja tuskan hiki valui noroina pitkin selkää. Tai siis melkein kaikki. Rakas ystäväni Henna seisoi ja odotti kanssani kunnes sain sukset jalkaan. Joka kerran kun menen hiihtämään ja näen sukseni, ajattelen sitä, miten hyvä ystävä minulla on.

Siinä ne tarinan välineet ovat ja lenkkaritkin tekevät cameon.

Uusi Peak performancen pipo toista kertaa käytössä.
Seison muuten vessanpöntön päällä tässä kuvassa. Ei meillä ole muita peilejä :D

Jouluisia herkkuja, askarteluita ja perinteitä

Malminkartanon juna-aseman penkki toivottaa:

Joulu on erikoinen. Harvempi juhlapyhä merkitsee niin paljon niin monelle, eikä varmaan mistään oteta niin paljon paineita, kun kaiken pitäisi olla vähintään täydellistä.

 

Minulle joulu on ensisijaisesti rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa. Ihan sama jos on vähän sotkuista ja ihan sama mitä tehdään. Perusarki on niin stressaavaa, että ei ole mitään järkeä vetää ahdistusta lomahetkistä.

 

Tietenkin perinteitä on syntynyt meidänkin jouluumme. Ensinnäkin sovimme mieheni kanssa jonkun päivän ennen joulua jouluksi ja juhlimme joulua kahdestaan. Emme tee mitään hirveän kummoista, mutta päivä on aina ihana. Haemme kuusen, syömme älyttömän hyviä ruokia ja vietämme kunnolla aikaa yhdessä. Tänä vuonna intouduin tekemään itse suklaata ja askartelemaan lumihiutaleita. Tietenkin Space invaders -suklaita ja Star wars -lumihiutaleita.

 

Cocovin suklaapakkauksessa on kaikki valmiina tee se itse -suklaahetkelle.
Sotkutkin tein itse.

 

Sitten ulos jäähtymään.

Valmiit suklaat onnistuivat vastoin ennakko-odotuksia aika hienosti.

Kauempaa ne näyttävät ihan perus lumihiutaleilta

 

Mutta läheltä tältä.

Jos haluat tehdä itsekin, niin mene tänne

 

Helsingin jouluateriamme: uunissa paistettua kurpitsaa ja luomubroileria,
bataattimuusia, salaattia. Ah. Tulee uudestaan vesi kielelle.

Virallisen jouluaaton ja -päivän olemme Porvoossa, jossa joulu jatkuu aikamoisena muumeiluna: perhe, ruokaa, sauna, pelejä, ehkä joku elokuva. Joulun jälkeen olo on levännyt ja onnellinen ja jaksaa taas ottaa vastaan oikean maailman vaikeudet.

 

Sitä toivon teillekin rakkaat lukijat. Tehkää vain niitä juttuja, jotka tekevät teidät onnelliseksi, antavat energiaa ja rauhoittavat mielen. Jos tykkäät siivoilusta ja kokkaamisesta ja haluat ravata kaikki paikat läpi, niin anna mennä. Mutta jos huomaat, että joulusi alkaa muistuttaa suorituspaniikkia, niin mieti tarvitseeko sitä kaikkea. Ehtii sitä muulloinkin touhottaa.

 

Iloista joulua kaikille!
 

Tuo iso pallo on puolalainen käsintehty joulukuusenkoriste.
Ne ovat ihan minun lemppareitani. Meillä on lapsuudenkotona noita useampi.
Ei tosin niin monta kuin ennen, sillä yhtenä vuonna kuusi kaatui kolme kertaa ja moni niistä hajosi.

Treenaamassa merijalkaväen tyyliin

Kävin tällä viikolla kokeilemassa Urheiluhallien Pasilan yksikössä TRX-tuntia. TRX ei sanana kerro yhtään mitään ihmiselle, joka ei ole kuullut tästä treenimuodosta. Sillä on kuitenkin aika mielenkiintoinen syntyhistoria. TRX:n keksijä oli Yhdysvaltain merijalkaväen Navy SEALin Randy Hetrick, joka muodikkaasti tuunasi jujutsuvyön ja laskuvarjon jäänteet yhteen. Näin syntyi prototyyppi erittäin monipuoliselle treenivälineelle, jolla pystyy tehokkaasti treenaamaan koko kropan. Tarkemman historiikin löydät täältä.

Käytännössä kyse on siis kahdesta keltamustasta nauhasysteemistä, jotka on kiinnitetty kattoon tai telineeseen roikkumaan ja joiden päässä on sellaiset aukot, jonne voi mukavasti työntää jalkansa tai ottaa käsillä kiinni ja sitten voi tehdä haluamaansa liikettä.

Kuten vaikka näin.

Halusin kokeilla TRX:ää, koska haluan kokeilla kaikkia juttuja, mutta minulla oli vähän epäluuloinen ennakkoasenne. Ajattelin, että se on yhtä tylsää kuin pumppi, jossa vain jauhetaan samaa biisiä parilla eri liikkeellä ikuisesti. TRX oli kuitenkin paljon innostavampaa. Jokaista liikettä tehtiin ensimmäisellä kerralla 15, toisella 12 ja viimeisellä 10, joten missään vaiheessa ei päässyt tylsistymään, intensiteettiä pystyi kasvattamaan läpi treenin, kun jaksoi tehdä vähemmän toistoja, mutta rankemmasta asennossa ja koko kroppa käytiin tehokkaasti läpi. Liikkeiden haastavuus määräytyi jalkojen etäisyydestä kiinnityspisteestä, joten jokainen pystyi eriyttämään treeninsä juuri omille lähtökohdilleen sopivaksi. Moniin liikkeisiin oli myös variaatioita valittavana. Esim. kyykyissä saattoi kyykkiä ihan peruskyykkyjä, askelkyykyyjä tai pistoolikyykkyjä.

Minulle tuli tunnilla huono olo kesken kaiken. En tiedä johtuiko se siitä, että treeni oli niin rankka vai koska olin vähän turhan lyhyt aika sitten juonut avokadosmoothien, joka ei ehkä ollut ihan paras valinta ennen treeniä vai että jotain oli vialla jo valmiiksi, koska minulla sattui vatsaan ennen tuntia. Joka tapauksessa jouduin menemään vessaan kyykkyyn pää jalkojen välissä kesken treenin. Hetken mietin, että en pysty jatkamaan enää kun on niin huono olo, mutta menin sitten minuutin päästä takaisin ja tein treenin loppuun.  Huimaus jatkui ihan sinne asti kun menin nukkumaan. Mutta seuraavana päivänä oli taas normaali olo. Outoa. Ei ole ennen käynyt noin, vaikka on minulla joskus tullut huono olo treenatessa, mutta ei se ikinä ennen ole jatkunut noin pitkään.

Nauhat saa myös jalkoihin ja sitten voi tehdä vaikka vatsoja.

Joka tapauksessa TRX oli minusta monipuolinen ja innostava tunti, jossa aidosti tuntee treenaavansa kovaa ilman sitä itserankaisun (=urheile ja kärsi, läski, taas sä oot herkutellut!!!) tunnetta, jonka minä ainakin saan esim. pumpista ja spinningistä. Tunti muistutti enemmän perus salitreeniä, mutta sellaista, jossa käytetään vain oman kehon painoa, mikä ainakin minulle oli todella motivoivaa tekemistä. Tykkään itse asiassa oman kehon painon treenistä ehkä eniten.

Treeniä ja kakkua

En tiedä teistä, mutta minua väsyttää talvisin ihan hirveästi ja tuntuu, että on jatkuvasti askeleen jäljessä siitä missä pitäisi olla. Jatkuva tasapainottelu stressin ja omien eksistentialististen kriisien kanssa uuvuttaa sen verran paljon, etten esimerkiksi varmasti treenasi ollenkaan, jollen eläisi niin onnellisessa tilanteessa, että meillä on käytännössä salin verran treenauskamppeita kotona, jonka vuoksi minun ei tarvitse lähteä oikealle salille. Toisinaan sekin ahdistaa, koska kuulun siihen Murphyn lain sivuryhmään, että kaikki mikä voi ahdistaa, ahdistaa eli minua ahdistaa myös se, että omistamme niin paljon tavaraa ja olohuoneemme näyttää käytännössä aina suurinpiirtein tuolta kuin tällä hetkellä eli kuin tuossa kuvassa. Ja voin kertoa, ettei tässä ole todellakaan kaikki mitä tästä taloudesta löytyy. Nuo nyt vain sattuvat olemaan tällä hetkellä lattialla. Mutta oikeasti se on myös mahtavaa. Ei tarvitse kuin nousta seisomaan omalta kotisohvalta ja voi jo aloittaa treenin. Väsymyksestä huolimatta treeni on mennyt viime aikoina ihan mukavasti. Esimerkiksi tein tänään leuanvedoissa ennätyksen: nyt jaksan tehdä kuusi putkeen, jihuu!

Tällaista täällä on. Useimmiten tuolla seassa on myös kirjoja,
koska tykkään myös lukemisesta.

Ihailen syvästi kaikkia, jotka jaksavat lähteä salille asti talvella, kun vapaa-aika on pelkkää yössä tarpomista. Minusta voimatreeni ei ole tarpeeksi hauskaa, että jaksaisin motivoitua moiseen. Sen sijaan syöminen on tosi hauskaa. Kolmisen vuotta sitten söin niin antaumuksella talven läpi, että lihoin aika kovasti. Nykyään haluan edelleenkin nauttia elämästä, mutta varoa liiallista lohtusyömistä, koska siitä tulee pidemmän päälle vain huono omatunto. Herkuttelun pitäisi olla aina nautiskelua ja elämästä juhlan tekemistä, silloin se lisää onnellisuutta, muuten se ainakin minulla lisää vain pahaa mieltä, vaikka hetkellisesti tuleekin parempi olo. Vähän kuin sormien naksuttelu. 

Tänä viikonloppuna söin aivan huippuherkullista taatelipohjaista ja kookoskermaista kakkua, joka sopii niin viljaa, maitoa kuin munia välttäville (kirjoitin ensin, että viljattomille, maidottomille ja ... Ja sitten päätin, että ehkä toinen kirjoitusasu on tarpeen :D). Se ei ole myöskään niin epäterveellistä kuin kakut yleensä. Ohje on mieheni keksimä ja löytyy täältä. Jos löytää semmoista kookoskermaa, joka ei ole nestemäistä, vaan jähmettynyt sellaiseksi valkoiseksi möykyksi, niin ohjeessa mainitun kokoonkeittämisen voi jättää pois, kun se on jo koossa. Nopeuttaa tekemistä huomattavasti. Kakussa onkin se hassu puoli, että joka kerta siitä on tullut vähän erilaista, mutta aina se on ollut aivan huisin hyvää.

Kakku oli niin namia, että tuli mieleen edes ottaa kuvaa vasta kun kakun tila oli tämä.