tiistai 7. heinäkuuta 2015

Zippy-seikkailupuisto rulaa!

Kuva: Seikkailupuisto Zippyn Facebook-sivut


Olin nyt kolmatta kertaa seikkailupuistossa eli siis tällaisessa jokaisen apinaihmisen unelmassa, jossa kuljetaan puusta puuhun korkealla yläilmoissa erilaisten tasapainoa ja kuntoa vaativien tehtävien avulla. 

Idea on kaikissa puistoissa siis sama, mutta toteutus hieman erilainen ja täytyy sanoa, että näistä kolmesta, jossa vastakkain ovat Puolan kasubialueen puisto, Helsingin Korkee ja Helsingin Zippy, oli Zippy mielestäni ehdottomasti paras, vaikka kaikista pidinkin.

Tässä syyt:

1. Radat

Zippyn radat olivat monipuolisimmat ja hauskimmat tähän mennessä. Ratoja on yhdeksän: 2 harjoittelurataa, 2 lastenmaan, 2 vihreää, 1 sininen, 1 punainen ja 1 musta rata. Vihreät ja sininen rata sopivat koko perheelle. Punainen ja musta rata vaativat hyvän fyysisen kunnon. 

Pidin erityisesti siitä, että Zippyssä löytyy myös näitä ratoja, joiden tehtävien suorittaminen vaatii oikeasti vähän enemmän kuntoa ja voimaa, joten tuli sellainen olo, että on tässä myös vähän liikuntaa harrastamassa ja tuli jopa niin lämmin, että piti riisua pällysvaatetta pois ja juoda vettä välissä. Suurimpaa osaa tehtävistä pystyy myös eriyttämään, joten voi itse päättää kuinka rankasti haluaa tehtävän suorittaa.

Muissa puistoissa oli pääasiassa vain helppoja tehtäviä, joten niissä ei ollut samanlaista kutkuttavaa haasteen tuntua. Tosin Korkeeseen on tulossa musta rata.

2. Liu'ut


Kuva: Seikkailupuisto Zippyn Facebook-sivut
Zippyssä on parhaat liu'ut. Niitä on paljon ja ne on paremmin järjestetty kuin muualla. Erityisesti sininen rata sopii liukujen ystäville. Siinä niitä on viisi ja niistä yksi on jopa noin 100 metriä pitkä. 

Toisissa puistoissa on ongelmana se, että liu'uissa kääntyy helposti selkä menosuuntaan, jolloin alastuloa on vaikeampi hallita ja tällainen säätäjä kuin minä, sai pari kertaa iskettyä itsensä vähän kipeästi alas tullessa. Tästä sitten seurasi pieni päänsärky. Zippyssä turvajärjestelmä on sellainen, ettei kesken matkan pysty kääntymään, joten liukuja tulee aina jalat edellä maaliin. Mahtava juttu. Pystyy nauttimaan ihan eri tavalla vauhdin hurmasta kun tietää, ettei lopussa mäjähdä.

3. Turvajärjestelmä

Hassua kyllä kaikissa puistoissa on täysin erilaiset valjaat eli kiinnitys- ja liukusysteemit. Aluksi Zippyn järjestelmä tuntui ärsyttävän hankalalta, sillä siinä täytyy pujotella turvajohdossa kiinni olevaa juttua vähän väliä sellaisten liukuesteiden läpi. Tämän kuitenkin oppi oikeasti tosi nopeasti, eikä sitä sen jälkeen edes pahemmin ajatellut.


Kuva: Seikkailupuisto Zippyn Facebook-sivut

Kun olin sitten tästä turhautumisestani selvinnyt voittajana, niin itse asiassa totesin, että tämähän on paras systeemi. Radassa ollaan koko ajan kiinni sen sijaan, että tarvitsisi jatkuvasti irrottaa ja kiinnittää itseään takaisin kahden eri karabiinerin kanssa, kuten tehtiin näissä kahdessa muussa puistossa. Tarpeeton venkslaaminen poistuu. Vain liu'uissa mukaan lisätään varmistuskarabiineri. 

Kuten jo edellä mainitsin, viimeistään liu'uissa turvajärjestelmä osoitti parhautensa, kun sai mennä koko liu'un kasvot menosuuntaan päin.

4. Henkilökunta

Asiakkaan huomioon ottaminen oli Zippyssä ensiluokkaista. Henkilökunta on jatkuvasti käytettävissä: yksi on aina aloituspisteellä ja osa kiertelee ympäri puistoa. Kaikki ovat hurjan mukavia ja jutustelevat niitä näitä asiakkaidenkin kanssa. Tämän vuoksi puistossa oli jotenkin tavanomaista lämpimämpi tunnelma.

Kun ottaa nämä kaikki jutut huomioon, niin ei ole ihme, että lähdin ihan flow-tilassa puistosta kotiin. Zippy-seikkailupuisto löytyy osoitteestan Huopalahdentie 28 (Talihallin takaa). Liput maksavat 25e/aikuinen, lapset pääsevät pituudesta riippuen 20e/15e. Tarkempaa tietoa kaikesta Zippyn nettisivuilta tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti