Tervetuloa uuteen blogiin

Päätin vaihtaa blogini alustaa Bloggerista Lilyyn. Blogin nimikin muuttui siinä sivussa. Tervetuloa osoitteeseen http://www.lily.fi/blogit/magda-maailmalla

Kiitos kaikille lukijoille täällä :)

USA osa 1: New York

Kolme viikkoa USA:ssa on nyt takana. Aika menee niin hirveää vauhtia, että hirvittää. Matka alkoi New Yorkista, joten aloitetaanpa siitä.

New York yllätti, ihastutti, vei mukanaan.

En yleensä innostu kovasti isoista kaupungeista. Jatkuva liikenne ja ihmispaljous uuvuttavat helposti ja alan kaivata luontoa ja että kaikki olisi vain pienempää, yksinkertaisempaa tai edes vähemmän. Siksi onkin ihme, että New York aiheutti sydämessäni tälläistä rakastunutta sykähtelyä, mutta niin se vain teki.

Central Park <3

Rockefeller centerin sivuovi

Asuimme Airbnb-asunnossa Upper East Sidella aivan Central Parkin lähellä. Sieltä oli todella kätevä päästä oikeastaan joka paikkaan, sillä metropysäkkikin oli melkein vieressä. Minusta itse asiassa New Yorkin metro on kököin metro ikinä. Lähinnä kunnon opasteiden puutteen vuoksi. Joukkoliikenne kuitenkin toimii, mikä on kai aika harvinaista USA:n kaupungeissa ja melko nopeasti siellä oppi suunnistamaan oikein.

Flatiron Building

Ehkä New York tuntui osaksi niin erityiseltä, koska se on julkkis. Ikinä ei pääse käymään kaupungissa, jossa on ensimmäistä kertaa, mutta silti tietää kaikkien teiden, alueiden ja muiden paikkojen nimet. On kuullut ja nähnyt ne lukemattomia kertoja elokuvissa, sarjoissa ja kirjoissa. Joten koko ajan sitä on ihan täpinöissä, että tossa on toi, iik, apua, näitkö?!!

Chrysler building

Näimme muuten pari ihmisjulkkistakin kadulla. Yhden heistä, Wallace Shawnin, huomasi samanaikaisesti pari tyttöä, joiden reaktio oli juurikin yllämainittu kiljunta: "Se oot sä!!! Ei oo totta!!!" Lisäksi näimme Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto -sarjasta tutun Jade Esheten.

St. Patrickin katedraali

New Yorkin tenho ei kuitenkaan ole pelkästään tuo edellä mainittu. Se on kaupunki, joka on joka hetki elossa, eikä vain muutamalta kadulta keskustasta, vaan ympäriinsä. Elämää on kaduilla kaikkialla kaiken aikaa. Se on lumoavaa. Lisäksi lukuisat puistot, erityisesti ihanista ihanin Central Park, tuovat vihreitä hengähdystaukoja hektiseen kaupunkivilskeeseen. Siisti oli myös the High Line. Se on entisellä metrolinjalla kulkeva pari kilometriä pitkä puutarha. Vanhat metrokiskotkin näkyvät vielä.

High Line -puisto on kapea ja menee korkealla. Vanhat kiskot näkyvät monin paikoin.

Minä High Linella

Vietimme New Yorkissa neljä kokonaista päivää.

Ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus toipua jetlagistä, mutta olimmekin ihan hirveän ahkeria ja kahlasimme läpi ison kasan ihan perus kaupunkinähtävyyksiä.

Ghostbuster I:stä tuttu kirjasto. Pienenä yksi pelottavimmista asioista ikinä oli tämän kirjaston kirjastohaamu (ja Indiana Jones ykkösen sulavat natsit).

Grand Central Terminal rautatieasema

Kävelimme Central Parkin läpi ja keskustan halki siksakkia käytännössä koko päivän ja söimme ihan sairaan hyvää ruokaa Koreatownissa. Kävimme myös Empire State Buildingin huipulla. En ollut etukäteen selvittänyt hintaa ja että se ei tulisi teille niin puun takaa, niin kerronpa sen tässä: 37 dollaria per aikuinen eli 74 dollaria meistä kahdesta (melkein sama, vähän alle euroissa). Herranpieksut miten kallista. Jos olisin tiennyt sen etukäteen, niin emme olisi varmasti menneet. Nyt kuitenkin olimme jo kassalla ja jo tilanneet liput ja rekisteröin summan aivoihin jossakin ihmeen kuoliohorteessa. Mutta olihan siellä ylhäällä hienoa, joten mitä sitä suremaan. Tuhlaan minä tyhmempiikin asioihin.

Empire State buildingin huipulla

Seuraavana päivänä oli Brooklyn päivä. Kohokohtina Coney Islandin ranta ja huvipuisto, Brooklynin kasvitieteellinen puutarha ja Brooklynin silta. Söimme Manhattanin puolella Little Italyssä. Samoin kuin Koreatown ja Chinatown ovat korealaisten ja kiinalaisten maahanmuuttajien keskittymiä, niin Little Italy oli italialaisten alue. Nykyään siellä ei tosin kuulemma asu samassa määrin italialaisia, mutta hyviä ravintoloita kuitenkin löytyy.

Olen aina halunnut käydä sellaisessa passikuvakopissa ottamassa tämmöiset kuvat. Coney Islandilla vihdoinkin menimme!

Coney Island. Nainen, joka puhuu puhelimessa, on puolalainen. Salakuuntelin häntä. Koska olen kyylä.

Coney Islandilla oli myös laituri, joka näkyy pikkaisen tässä kuvassa tuolla vasemmalla. Siellä kalastajat kalastivat rauskuja. Kiinalainen porukka odotti muovipussien kera, että merestä tulee rauskuja ja osti niitä sitä mukaa kun niitä tuli.

Syömisiin liittyen: emme syöneet noin muuten koko reissulla kovin montaa kertaa ulkona. Kävimme kaupassa, ostimme sieltä ruokatarvikkeet, valmistimme kämpillä ja teimme eväät päiväksi. Hyvä systeemi. Säästimme paljon rahaa ja pääsimme tutustustumaan ihan tavallisiin ruokakauppoihin. Ruokakaupoissa onkin isoja eroa. Osa on valtavia ja halpoja. Toiset ovat niin hienoja ja kalliita että hirvittää.

Kasvitieteellisen puutarhan japanilaisesta puutarhasta

Brooklyn bridge

Brooklyn bridgeltä näkymä Manhattanille

Kolmantena päivänä teimme matkan ilmaisella lautalla Staten Islandiin. Lautalta on hieno näkymä vapauden patsaalle. Staten Islandilla jatkoimme junalla historialliseen Richmond towniin, joka on vähän kuin Seurasaari paitsi sillä erotuksella, että kaupungin talot ovat oikeasti seisseet alunperinkin juuri siinä missä ovat. Saaren alkuperäinen keskusta vain siirtyi toiseen kohtaan ja vanha keskusta kuoli. Pääsyliput olivat vain 8 dollaria ja siihen kuului aivan älyttömän mielenkiintoinen opastus koloniaalisesta Amerikasta. Opas ei suostunut edes ottamaan tippiä vastaan, kun yritimme sitä lopuksi tarjota. Alueella on myös vanhantyylinen kahvila, josta sai namnam-herkullista amerikkalaista omenapiirakkaa jäätelön kera.

Vapauden patsas

Richmond town. Ilman opastusta taloihin ei pääse sisälle.

Richmond townia vähän lisää

Sitten olikin jo kiire takaisin Manhattanille, sillä meillä oli illaksi liput Comedy Cellarille stand upia katsomaan. Kävelimme sinne 9/11-muistomerkin ja Wall Streetin kautta. 9/11-muistomerkki oli todella vaikuttava. Molempien kerrostalojen paikalle on rakennettu valtavat suihkulähteet, jossa vesi valuu jonnekin syvyyksiin. Suihkulähdettä kiertävät menehtyneiden nimet. Pysäyttävä paikka.

Stand up oli parasta! Jos asuisin New Yorkissa, niin kävisin vähintään joka toinen viikko.

Jokainen esiintyjä oli aivan hulvaton, mutta kävi vielä niin, että Jim Norton, joka on meidän yksi lempikoomikoita tuli yllättäen esiintymään. Häntä ei siis ollut alkuperäisessä illan esiintyjälistassa, joten yllätys oli melkoinen, kun yhtäkkiä juontaja kuuluttikin hänet. Kuuluisammat koomikot tekevät joskus näin, että he vain tulevat klubille ja esiintyvät sitten jonkun toisen sijaan.

Istuimme eturivissä, joten Norton jopa jutteli meille ja kysyi miten olemme tavanneet, kuinka kauan olemme olleet yhdessä yms. Oli se aika siistiä.

Viimeisenä kokonaisena päivänä kävimme Museum of natural historyssä eli luonnontieteellisessä museossa katsomassa dinosauruksia. Oli siellä ihan hirveästi kaikkea muutakin, mutta paikka on niin iso, että jo dinosaurusten jälkeen olimme aivan loppu ja menimme loikoilemaan vanhaan kunnon Central Parkiin. Dinosaurukset olivat tosin se juttu, jonka vuoksi edes halusin koko museoon, joten ihan hyvin meni. Tässä museossa onkin maksupoltiikka siitä hauska, että jokainen saa päättää kuinka paljon haluaa maksaa lipuista. Museo ehdottaa jotain, mutta tätä ei ole pakko maksa. Varsinkin isommille perheille aika kiva systeemi. Illalla oli jälleen yksi parhaita juttuja eli Broadway-musikaali The book of Mormon. Se kertoo kahdesta mormooninuorukaisesta, jotka lähetetään Ugandaan lähetyssaarnaajiksi. Musikaali on South Parkin tekijöiden käsialaa, joten siitä voi ehkä päätellä että kyseessä on aika törkeä ja hulvaton musikaali.

Meistä oli myös eri tavalla hassua, että musikaalikatsomossa saa syödä ja juoda. Vähän sama meininki kuin olisi elokuvateatterissa.

Kävimme Times Squareilla sekä päivällä että väkisin musikaalin jälkeen illalla. Silleen aika hieno paikka, mutta pitäisin varmaan kilsan etäisyyttä siihen, jos asuisin tuolla. Sen verran oli paljon porukkaa.

Jatkoimme New Yorkista matkaa lentämällä Las Vegasiin. Lentopäivänä ehdimme vielä käymään kauniilla Green-Woodin hautausmaalla. Hautausmaa oli upea. Siellä oli suuria ja pieniä lampia, kukkuloita, erilaisia eläimiä, upeita hautamonumentteja.

Green-Woodin portti

Lintu!

Lampi hautausmaalla

Sitten olikin aika jättää New York taakse ja lähteä kohti Las Vegasta.

USA-lippu liehumaan, hulabaloobalai! Näitä oli muuten paljon ja joka paikassa.

Pietari

Talvipalatsi

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Pietarissa, kun olin neljätoistavuotias. Se oli jotenkin eeppinen reissu. Minulle sattui siellä kauniita, kiinnostavia, kurjia, ahdistavia ja jännittäviä asioita. Muistan, että Pietari oli minusta aivan käsittämättömän kaunis. Oli talvi. Kauniit naiset kulkivat minihameissa vaikka pakkaslukemat olivat hyytävät. 

Minulla ei ollut rahaa, koska olin reissussa taidekouluryhmän kanssa ja lähtiessäni olin väittänyt isälleni, että minulla on rahaa, vaikka ei ollut (”joo joo, kyl mul on!”) Näin siksi, että teininä minusta raha oli äärimmäisen nolo asia. Kaiken lisäksi hukkasin hotellin aamiaiskupongit toisen päivän jälkeen. 

Söin siis joka päivä kerran. Kahtena ekana päivänä hotellin buffet-aamiaisen ja kolmantena pitsan. Neljäntenä päivänä menimme kavereiden kanssa hienoon ravintolaan, jossa ostin alkupalaksi katkarapukoktailin ja jälkiruuaksi omenapiirakan. Pääruokaan ei ollut varaa. Rahaa piti säästää myös Viipurin torille, josta sai kuulemma halvalla cd-levyjä.

En silti muista, että minulla olisi ollut nälkä. Kulttuuri piti kylläisenä, enkä muutenkaan ollut teininä yhtä kova syömään kuin nykyään. Tutustuimme venäläiseen taidekouluun, jossa lapset piirsivät kuin printterit valokuvamaisen tarkkaa työtä. Kävimme talvipalatsissa. Siellä näin kauneimman huoneen, jonka olen koskaan nähnyt. 

Muistan, että kaikkialla oli pieniä sateenkaaria. Katosta roikkui kristallikruunuja ja kun auringon valo paistoi niihin, ui huone prisman väreissä. En ole koskaan kokenut vastaavaa hetkeä minkään ihmisen tekemän kanssa. 

Nyt aikuisena yritin etsiä tätä kokemusta uudestaan. Löysimmekin sen huoneen ja se oli kaunis, mutta olimme siellä väärään aikaan sateenkaarille, enkä usko, että matkakumppanini pääsivät lähelle sitä lähes uskonnollista kokemusta, joka minulla oli tuossa paikassa 18 vuotta sitten. Pietari sen sijaan oli juurikin niin kaunis kuin muistin.

Tämä on se huone tai osa siitä.

Jos Helsinki, Venetsia ja Wien saisivat keskenään lapsen, se näyttäisi Pietarilta. Pietari on rakennettu suolle, joten kaupunkia halkovat kanaalit. Se on mahtipontinen: täynnä palatseja, toinen toistaan kauniimpia rakennuksia, joissa asuvat sekaisin rikkaat ja köyhät. Rakennusten ulkomuodosta tulee mieleen Kruununhaka tai muut vastaavat Helsingin kauniimmat mestat.

Nevski Prospekt

Asuimme aivan pääkadun Nevski Prospektin lähellä Airbnb-asunnossa. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta, meidän katumme oli rauhallinen. Asunto oli aika hulppea. Olohuoneessa olisi voinut pitää tanssiaiset ja meidän kotiolohuoneemme kokoisessa kylppärissä oli suihkun lisäksi valtava useamman hengen amme. Rappukäytävä sen sijaan oli karu (mutta rujon kaunis) ja pihalla tuoksui voimakkaasti kissan pissa.

Kotimme oli tämän rakennuksen ylimmässä kerroksessa.

Näkymä olohuoneen ikkunasta

Tässä osa olohuoneestamme

Rappukäytävä

Tulimme Pietariin aamujunalla. Allegro on ihastuttavan nopea. Kolmessa tunnissa sitä on Pietarissa ja valmiina ihailemaan nähtävyyksiä. Ensimmäinen päivä menikin perusjutuissa: verikirkko, talvipalatsi, ympäriinsä käppäily. 

Verikirkko, minä ja iskä

Seuraavaksi päiväksi olin varannut meille opastuksen Peter´s walkilta. Firman toiminta-ajatus on, että opas on kuin kaverisi Pietarissa, joka näyttää sinulle lempipaikkojaan ja samalla kuuntelee sinun toiveitasi ja kiinnostuksen kohteitasi ja vie sinut niihinkin. Jokainen kierros on siis vähän erilainen. Olin kuullut paljon hyvää tästä kierroksesta, eikä tarvinnut pettyä. Onneksi. Opastus oli neljä tuntia pitkä. Koko Pietarin reissu oli äitini syntymäpäivämatka, joten olisi ollut tylsää, jos olisin pakottanut kaikki johonkin tylsään. 

Opas kertoi paljon tavallisten pietarilaisten elämästä, näytti Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta tutut kohteet (mistä minä olin ihan jihuu, sillä olin juuri pari päivää sitten saanut kyseisen kirjan luettua), kauppahallin, Uusi Hollanti -nimisen hipsterisaaren ja muutamia muita kauniita ja kiinnostavia kohteita. Se ehkä kertoo jotain, että isäni on käynyt Pietarissa lukuisia kertoja, mutta hän sanoi, ettei ollut ikinä nähnyt kaupunkia tältä kantilta.

Tässä talossa Raskolnikov teki rikoksen murhaamalla kirjallisuusuniversumissa 

Makkaraa ja ihraa kauppahallissa

Illalla oli sitten se juttu, jonka vuoksi äiti oli toivonut syntymäpäiväkohteeksi juuri Pietarin, nimittäin Joutsenlampi-baletti. Kyseinen baletti meni vain Talvipalatsin teattereissa, joten sinne siis menimme. Baletti oli aivan upea, mutta yleisö aivan mahdoton. Täynnä älylaitenarkkareita, joiden mielestä oli viihdyttävämpää tuijottaa esitystä kännykän kautta kuin omilla silmillään. Kaikesta näki, ettei yleisössä ollut juurikaan aitoja baletin ystäviä, vaan turisteja, jotka olivat jostain kuulleet, että baletti on se juttu Pietarissa. Takanani myös juteltiin aluksi aika antaumuksella, mutta annoin heille hiljentävän mulkaisun, joka toimi loistavasti. Pystyimme silti nauttimaan esityksestä, mutta olihan se nyt aika älytöntä.

Laitoin baletin kunniaksi huulipunaa. Erittäin harvinaista toimintaa minulta, vaikka muuten
meikkaankin typerän usein.

Pietari-Paavali linnoituksen aukio

Seuraavana päivänä oli vuorossa Pietari-Paavalin linnoitus. Kyseessä on käytännössä Seurasaaren ja Suomenlinnan yhdistelmän kaltainen kohde. Linnoitus sijaitsee saaressa ja sen muurilta on ihan näkymä Talvipalatsille ja muihin keskustan kauniisiin rakennuksiin. Saaressa on museoita enemmän kuin jaksaa kiertää sekä kirkko, jonne on haudattu tsaariperheen jäseniä kautta aikojen, mukaan lukien ne löydetyt viimeiset Romanovit ja heidän uskolliset palvelijansa, jotka murhattiin vallankumouksessa. Vaikka heistä ei ole näkyvissä kuin laatta seinässä, niin tämä paikka oli minulle jotenkin tärkeä. 

Pietari-Paavali linnoituksen muurilla

Pietari-Paavalin linnoituksessa oli ennen vankila, jossa pidettiin poliittisia vankeja. Nykyään tämä paikka on vankilamuseo. Erittäin mielenkiintoinen paikka. Suosittelen.

Pienestä asti olen toisinaan ajatellut tsaarin perhettä. Miten hänen lapsensa eivät missään nimessä ansainneet tälläistä. Eniten ajattelin aina pientä Alekseita, pikkuveljeä. Pikkuveliasiat saavat minut aina liikuttumaan. Elämässäni minulla on ollut onni olla isosisko maailman ihanimmalle veljelle. Nykyään näämme aivan liian harvoin. Toivon, että hän tietää silti, miten paljon hän merkitsee minulle.

Kiipesimme samana päivänä myös Iisakin kirkon torniin, jossa oli niin paljon porukkaa, että pahaa teki. Toisin sanoen, jos on aikaa vain yhdelle näköalapaikalle, niin valitsisin itse Pietari-Paavalin linnoituksen muurin.

Iisakin kirkon tornissa

Viimeisenä päivänä kävimme vielä Grand Maket -museossa, jonne on rakennettu pienoismallina koko Venäjä. Se oli aivan päättömän hieno. Kaikki autot ja junat ajelevat ympäriinsä, päivä ja yö, jopa säätkin, vaihtelevat. Malli on niin iso, että museosta voi vuokrata kiikarit, että näkisi keskelle. Joka kohdassa pikkuiset ukkelit puuhailevat jotain. Se sai minut ajattelemaan sitä, miten tosiaan joka hetki joku puuhailee jossakin jotain. On iloja, suruja, toimintaa, arkea, hulvattomia sattumuksia. Ne tapahtuvat kaikkialla kaiken aikaa.

Pienten ihmisten pienet hetket

Pietari-Paavalin linnoitus

Yö

Illalla olikin aika lähteä kotiin. Muutama juttu jäi vielä näkemättä. Minuun iski myös palo päästä joskus piakkoin Georgiaan. Söimme nimittäin lähes pelkästään georgialaista ruokaa ja herranpieksut miten siinä kulttuurissa osataan kokata. Söimme me venäläistäkin ruokaa ja on sekin hyvää. Varsinkin pelmeenit. Jos totta puhutaan, niin otin tällä reissulla takaisin kaikki ne kerrat, kun en päässyt syömään viime kerralla.

Siinäpä se reissu. En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne blogiin. Kaipa minulla oli sellainen olo, että jaksaakohan ihmiset enää lukea tämmöisiä. Mutta minusta on toisaalta aika mukava kirjoittaa näitä, joten antaa mennä. 

Onnellinen Matkaleena